Levyhylly on pyörinyt muutaman vuoden ja saanut suomalaiselle ja suomeksi kirjoitetulle blogille ihan päteävän määrän lukijoita. Bottien tai muiden ansiosta tämä on myös huomattu musiikinjulkaisijoiden keskuudessa. Tästä syystä olen saanut keväästä asti aika paljon promootiopyyntöjä, joita en muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ole ottanut kirjaimellisesti.Nyt Petri Lahtinen niminen laulaja/lauluntekijä otti yhteyttä ja pyysi kirjoittamaan uusimmasta nettijulkaisustaan. Lahtinen on kaveri ja tälläisissä tapauksissa jätän yleensä menemättä keikalle tai kuuntelematta levyn. Ettei tule pettymyksiä. Pyyntöjä oli kuitenkin sen verran monta, että otetaampa hyllyyn :-)
En silti aio sortua 'kaverijournalismiin', vaan kuunnellaampas levy 'sillä korvalla'.
Lahtisen musiikkiin olen tutustunut pari vuotta sitten ja hän on oikea monitoimi- tai renesanssimies, jonka repertuaariin kuuluu iskelmä/mikälien lisäksi elektroninen musiikki ja metalli, jonka saralla hän on erittäin pätevä thrash-mies. Tämä on myös Lahtisen ongelma ainakin omissa korvissa, sillä mustekalamaiset lonkerot joka suuntaan poistavat homman fokusta.
Origami on sekoitus elektronista musiikkia ja lauluntekoa. Mielestäni artisti on etukäteisen tiedon perusteella hyvä kummassakin, mutta yhdistettynä ne taas putoavat kummankin kaman ulkopuolelle. Parhaiden sävyjen elektroninen musiikki toimisi mielestäni paremmin puhtaana elektronisena musiikkina. Toteutus on myös hivenen liian puleerattu. Särmää olisi saanut mukaan enemmin jättämällä vähän rosoa.
Perinteiset Kappaleet taas kuuntelisin artistilta mielummin pelkän kitaran säestyksellä. Vakoilin biisien demoja aikaisemmin Soundcloudissa, jossa raaempina toteutuksina ne toimivat omaan korvaan paremmin. Miehen laulut, jotka ovat loppujen lopuksi aika kauniita toimisivat taas paremmin puhtaasti iskelmällisemmässä ympäristössä. Nimikappaleen hyvällä tavalla ysärimainen naislaulu ja Michael Jacksonimainen fiilis oikeuttaa kuitenkin jo pelkästään tämän julkaisun olemassa olon. Origamin edessä on samalla tavalla hämmentyneessä tilassa, kuin William Orbitin 'Torch Songing' kanssa - milloin tämä lipuu väärälle puolelle? Osittain musiikista pitää, osittain se ei pysy linjassa.
Itsekin musiikkia vääntävänä tulee Lahtisen musiikissa vastaan ilmiö, että ulkopuolinen tuottaja/sparraaja saattaisi pitää fokuksen paremmin siinä, mikä on se oikea linja 'rosvosektorien' välissä. Toisaalta tämä on minun oma mielipide. Oman voi tarkastaa kuuntelemalla EP ihan itse; http://petrilahtinen.bandcamp.com/album/origami
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti