Tangerine Dreamin pitkässä ja tasoltaan laskevassa diskografiassa Cyclone sijoittuu sinne klassikkoajan lopputaipeeseen. Trüü-diggarihan ei tietysti kuuntele muita, kuin saksalaisia Ohr-ajan levyjä. Englantilainen ostava yleisö oli kuitenkin toista mieltä ja yhtye sai suurimman taiteellisen ja kaupallisen menestyksensä Virgin-ajalla vuosina 1974-76. Levyttäminen yhtiölle jatkui toki tämänkin jälkeen, mutta nouseva uusi elektroninen musiikki sai TD:n vaikuttamaan rinnallaan avant-gardelta ja yhtyeen taas siirtyessä kevyemmän musiikin pariin musiikin taso lopahti totaalisesti lukuunottamatta muutamaa pätevää soundtrack-kappaletta.Yhtyeen alkaessa levyttämään Cyclonea sen kokoonpano oli jo kokenut muutoksia. Peter Baumann oli lähtenyt/joutunut soolouralle jo vuotta aikaisemmin, vaikka olikin mukana Yhdysvaltain kiertueelta julkaistulla 'Encore'-levyllä. Häntä paikkaamaan otettiin brittiläisessä Steamhammerissa soittanut Steve Joliffe. Erikoiseksi Cyclonen tekee Tangerine Dreamin kohdalla se, että Joliffe laulaa. TD:n levyillä ei nimittäin hirveän paljoa ole vokaaliosuuksia. Joliffe soittaa myös erinäisiä syntetisaattoreita Froesen ja Franken rinnalla. Jotta erikoisuus ei loppuisi tähän, levyllä kuullaan myös perkussioita, joita soittaa Klaus Krieger.
Cyclone ei kuulu tosiaan niihin yhtyeen klassikkoalbumeihin, mutta ei ole myöskään sysipaska. TD oli näillä 70-luvun loppumetreillä taas lähempänä 'krautrock'-genreä, kuin omia kosmisen musiikin polkuja ja levy pitää sisällään oikeasti mielenkiintoisiakin hetkiä. Levyn kakkospuolen täyttävää 'Madrigal Meridian'ia lukuunottamatta levyn musiikkia voisi jopa kutsua formaaliksi ja biiseistä löytyy tuon ajan TD:lle vierasta oikeaa kappalerakennetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti