Sunnuntaipäivän kääntyessä kohti iltapäivää ja iltaa, ei tule mieleen paremmin siihen sopivaa musaa, kuin jaska. Saksofonisti John Coltranen A Love Supreme on Miles Davisin Bitches Brewin ohella varmasti suurelle yleisölle tunnetuin jazz-levy. Niimpä se löytyy minunkin levyhyllystä ja oikein vinyylinä (kuten myös Bitches Brew). Levy oli kellottanut myyntiluvuissa jo vuonna 1970 puolen miljoonan rajan, mikä poikkesi Coltranen myyntiluvuista melkoisesti, sillä yleensä kiekkoja meni kaupaksi se 30 000 kappaletta.
Itse levyn musiikki on edelleen mielenkiintoinen blendaus, joka tasapainoilee pappajatsin ja freen välimaastossa olematta kumpaakaan. Levy putoaa myös kaltaiselleni vähän tyhmemmälle jatsin kuuntelijalle.
Coltranen kvartetti muodostui läskibassosta, pianosta, rummuista ja tietysti maestron itsensä tenori-saksofonista. Coltranen foni kirskuu ja repii, eikä ole mikään ihme, että nuoret 'edistysmieliset' kitaristit imivät miehen kulkuja ja fiiliksiä levysoittimen ääressä. Tunnetuimmat näistä olivat tietysti Carlos Santana ja John McLaughin, yllättävin varmasti Stoogesien Ron Asheton.
Levytetyn musiikkihistorian yksi hienoimmista hetkistä on levyn avaavan 'Acknowledgement' biisin lopussa tuleva 'A Love Supreme'-mantra. Tämä albumi ei ole leikkiä.
1 kommentti:
En myöskään ole jazzinkuluttaja juuri Coltranen,Ornette Colemanin tai Eric Dolphyn lisäksi.Näkemykseni on Zapan lausahduksen kaltainen:"jazz ei ole kuollut,se vaan löyhkää kummalliselta." Mutta John Coltrane oli käsittämätön soittaja,kuuntelin hänen versionsa Summertimesta,alussa ja lopussa oli tuttua melodiaa,muutoin koko biisi lenteli omissa sfääreissä.Törmäsin tällaiseeen mestaan ku JAZZFUSION.TV,siellä oli runsaasti Mahavishnua,Stanley Clarkea,Pat Mehenyä,Miles Davista...joku Ornette Colemankin.Et sinne vaan jos jotakuta moinen kiinnostaa.
Lähetä kommentti