Tolkien ja musiikki

Pitkän kesäloman aikana tuli tehtyä jotain, mitä en ole tehnyt sitten 2000-luvun alkuvuosien. Luin siis J.R.R. Tolkienin kirjoittaman kirjan Taru sormusten herrasta. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, sillä teininä taisin lukea nuo muutaman kuukauden välein ja päteä Kuninkaiden annaaleilla ja muilla nippelitiedoilla.. No, burgerielokuvat saivat aikaan bored of the ringsin. Kirja oli kuitenkin edelleen viihdyttävä ja sen elävästä kuvailusta nautti vieläkin.

Mutta lopetetaan taas paskan jauhanta kirjoista ja siirrytään musiikkiin. Otsikkoa ei kannata kuitenkaan ottaa sanatarkasti, sillä tässä ei nyt käsitellä itse Tolkienin musiikkimakua, joka todennäköisesti oli konservatiivinen ja jäykkä. Onhan kirjassa toki paljon runolauluja mutta niistä puhukoot ketä kiinnostaa.

Tolkienin kirjan vaikutus populaarikulttuuriin on ollut kuitenkin mittava. Herra itse hyväksyi aikanaan Donald Swannin 'The Road Goes Ever On' runopuhelaululevyn ja lausui pari runoa itse säveltämämänsä melodian päälle. No lopetetaan herrasta itsestään puhuminen ja siirrytään populaarimusiikkiin.

Sormusten herra ilmestyi jo 50-luvulla, mutta ei nauttinut heti ilmestyttyään mitään erikoisen suurta suosiota. Penguin-booksien pokkaripainos muutti kymmenen vuotta myöhemmin kuitenkin tilanteen ja kirja löytyi miltei jokaisen amerikkalaisen opiskelija-asuntolan yöpöydältä. Kun mukaan tulivat vielä mielikuvitusta tempaavat psykedeelit sai vanha Tolkien monta sekavaa yöllistä soittoa valtameren toiselta puolelta.

Hipit omivat kirjan ja ei mennyt kauaa, kun Sormusten herrasta repäistyjä yhtyeen nimiä alkoi ilmestyä kuin silokkeja sateella. Moni näistä on päätynyt tähänkin blogiin asti, mutta äkkiseltään mieleen tulee kaksi eri yhtyettä nimeltä Gandalf. Australiassa oli (hypetetty) Galadriel niminen progebändi. Marc Bolanin Tyrannosaurus Rex duon toinen osapuoli oli Ladbroke Groven sankari Steve Peregrin Took, joka otti nimensä.. Peregrin Tookilta. Bolanin potkaistessa miehen pois T. Rexistä tämä perusti Shagrat-nimisen orkesterin jonka nimi oli peräisin yllätys yllätys; Taru sormusten herrasta.
Näsäviisastelu sikseen; Lontoon toinen merkittävimmistä ug-klubeista 60-luvullta oli Middle-Earth, jossa uransa aloittelivat muun muassa Pink Floyd ja Soft Machine.

Myöhempi Marillion nappasi nimensä Silmarillionista ja turskametallimiehet Gorgorthista Burzumiin nappasivat nimenstä Tolkienin kuvitteellisesta Pahan valtakunnasta. Maneerit taas napattiin D&D:n jälkeisestä larppaamisesta, jossa Tolkienilla on myös ollut oma vaikutuksensa.

Itse musiikin sisältöön kirja teki suuren, tai ainakin vaikutuksen. Kuuluisimmat viitteet tarjosi aikansa megayhtye Led Zeppelin, jonka 'Battle of Evermore', 'Misty Mountain Hop' ja moni muu pursusi Tolkien lainoja. Väitän rohkeasti, että Tolkienin taistelufantasiat toivat jo aikansa esihevin kuvastoon miekkaposeeraukset ja pseudo-mystisen meiningin. No, katsokaa Zeppelinin 'The Song Remains the Same' elokuva.. Äsken mainitun alkuperäisen Pink Floydin 'Matilda Mother' ei suoranaisesti kerro Sormusten herrasta, mutta siitä miten kirjoitettu teksti voi pudota.
Aiemmin mainitut hevijälkeläiset ovat myös käyneet ahkerasti Tolkienin haudalla. Power-metallin sanoituksien peruskuvastoon kuuluu tietenkin Sormusten herrailu. Lista olisi liian pitkä lueteltavaksi.
Vähän enemmän mielenkiintoisesta kamasta vastasi vastikään edesmennyt ruotsalainen Bo Hansson, joka teki 'Sagam om ringen' jazz-progelevyn, joka ylsi mittaviin myynteihin Briteissä. Miehen muut levyt ovat omaan korvaan parempia, mutta yhtä kaikki; ihan mielenkiintoinen albumi. Mike Oldfieldin siskon Sallyn soololevyllä oli folkahtavia Tolkien aiheisia kappaleita. Olisiko peräti yksi ollut ihan haltiakielellä laulettu? Karmaiseva Enyan 'May it Be Me', joka oli Peter Jacksonin ensimmäisen osan lauluna sai jotain palkintoja ja nousi tietenkin saksan single-listoille.

Kotimaisista Tolkien fanaatikoista tunnetuin on varmaan Nightwish, joka lajityypilleen uskollisesti on sivunnut kirjaa. Värttinä teki valtameren tuolla puolen musiikit teatteriesitykseen, mutta näytelmäversio valitettavasti floppasi. Pekka Strengin oli tarkoitus ennen kuolemaansa tehdä musiikkia Sormusten herran innoittamana, mutta ainakaan Olympia-orkesterin säestämillä postyymeillä nauhoilla sitä ei ollut. Ehkä erikoisin on kuitenkin Ensio Kostan vuosina 1980-82 säveltämä kamarimusiikkiteos 'Musiikkia Keskimaasta', mutta tätä en ole kokonaisuudessaan kuullut.

Mutta kirjan lauluja en jaksa ikinä lukea kokonaan.