On siis suoranainen ihme, etten ollut viitsinyt tutustua tähän levyyn aikaisemmin. Ihan urpoa. Käsittämätöntä.
Avalon on edelleen Roxy Musicin viimeisin studio-albumi. Yhtye ei ole levyttänyt kolmeenkymmeneen vuoteen, enkä tiedä onko edes studiossa oltu samaan aikaan. Esiintynyt se on kyllä.
Enon jälkeenhän bändi ja musiikki lipui levy levyltä kohti Bryan Ferryn omaa showta ja lounge-kuninkuutta. Avalon jatkaa tavallaan tästä, mutta lisää mukaan Dire Straits-maiset synapadit, kasari-funkin, kaiutetut rummut ja Ferryn korvakarkkia hipovat sävellykset ja laulut. Muutamalla kappaleella sävellysvastuun jakaa kitaristi Phil Manzanera.
Levy tavallaan niputtaa jo 80-luvun alussa myöhemmän Sade-tyylisen taiten ja tyylillä tehdyn sananmukaisesti korkea/yläluokkaisen musiikin, ennenkuin sellaista alettiin yleisesti tehdä. Ilman levynkansia olisi vaikea sanoa, onko tämä tehty vuonna 1982 vai 1994. Ehkä hivenen hengetöntä soundillisesti, mutta takuulla tyylikästä.
Ja mikäs sitä oli kopioidessa. Albumi oli Brittein sarjakärjessä ja vaatimattomammasta Yhdysvaltain menestyksestä huolimatta levy myi lopulta sielläkin platinaa. Siitä oli Bryan Ferryn hyvä aloittaa soolouransa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti