Seuraan miehen facebook-päivityksiä, mikä on sikäli ihme, sillä takavuosina en voinut sietää hänen läpiluettuja biisejään, joita suurin menestys ja läpimurto 'Nummela' suolsi radion liikasoittoon. Kela on itseäni muutaman vuoden vanhempi ja häntä pidettiin sukupolvemme tulkkina keskiluokkaisesta satelliittikaupunkielämästä. Tai siis siellä asuneiden lapsista.
Kela vieraili kuitenkin soittajana pitkin 2000-lukua monessa pätevässäkin levytyksessä (muun muassa Asan levyllä), joten mielenkiintoni heräsi siitä, ettei tyyppi ehkä noin soittajana ja ihmisenä ole niin ohitettava kuin itse musa. Aktiiviset facebook-päivitykset ovat vahvistaneet tämän positiivisen epäilyn ja raottaneet verhoa oikeamieliseen artistiin, jonka epäonneksi koitui ehkä ensilevyn totaalisen huima menestys.
Niimpä annoin Anssi Kelan musiikille uuden mahdollisuuden. Levytyksistä tämä neljäs soolo 'Aukio' tuntui paperilla mielenkiintoiselta. Kela oli tässä vaiheessa urallaan siinä pisteessä, että hänen annettiin tehdä konseptilevy.
Aukio kertoo tarinan hiipuvasta kaivoskaupungista ja kaivosonnettomuudesta, jonka idea ja tarinat ovat varmasti haettu Nummelan trampoliinipihojen takaa Karkkilan tyylisestä, no ei niin menestyvästä paikkakunnasta. Koska taas kertauksen vuoksi itsekin tulen hiipuvasta teollisuuspaikkakunnasta, minulla on tässä kohtaa tunnetusti heikko kohta.
Mieleeni heräsi tässä vaiheessa toivo Bruce Springsteenmaisesta musiikista ja luennoimisesta. Henkilöhahmotkin ovat sellaisia duunari-luusereita, jotka ajelehtivat siellä suljettavan tehtaan ja pikkukaupungin liepeillä. Kunnianhimoisista lähtökohdistaan huolimatta itse musiikki on itselleni edelleen vaikeata anssi kelaa. Biisit ovat sellaisia läpiluentoja painavasta lyriikasta huolimatta. Kela käsittelee ihan pätevästi pienen ihmisen silmin kaatuvia firmoja, asuntovelkaa ynnä muuta tälläistä nykymenoa.
Springsteen vertaus on vähän epäreilu sillä tiedän Kelan kovaksi faniksi, mutta pomolla oli parhaimpina aikoinaan aina heittää yllätyskortti takataskusta ja E-Street Band pystyi pullistelun ohella myös aidosti rupisiin hetkiin. Aukio kuulostaa soundillisesti liian puunatulta, kuten Kelan muutkin levytykset. Tai ne mitä olen kuullut. Keskiluokkaisen omakotitaloalueen soundi. Ainoastaan esoteeriset välilaulut teemoineen kuulostavat tuoreelta. Tai siis ei anssi kelamaisilta.
Tämä on sikäli harmi, sillä olisin oikeasti halunnut pitää edes yhdestä sympaattisen oloisen Anssi Kelan levystä. Nyt levyltä löytyy vain hetkiä. Ehkä sellainen vielä tulee, ennenkuin hän heittää uhkauksensa mukaan pillit pussiin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti