Kissillä on kahdenlaisia levyjä. Sellaisia, joissa he versioivat hyvin itse itseään ja sellaisia, joissa he vaeltavat epätoivoisesti uusimman muotivirtauksen perässä yrittäen nolosti päivittää itsensä taas levyhyllyjen eturiviin. Jälkimmäisestä on yhtyeen uralla monta karmaisevaa esimerkkiä.Tai itseasiassa Kissillä on kolmenlaisia levyjä; Kiss-asevelvollisten mielestä yhtye tekee aina maailman parhaan levyn, vaikka neulan alla pyörisi Gene Simmonsin jäätynyt kakkakikkare tai Paul Stanleyn mun.. rintakarva.
Kissistä ei monen truu-fanin mielestä saisi kirjoittaakaan, ellei ole tehnyt uskonvalaa. Vähän samaan tapaan, kuin ainoastaan pappi tai uskovainen voi ymmärtää raamatun sanaa. Yhtye kelpaa 'ideologioineen' myös suoraan vaikka nuorkauppakamarin edustajille 'hassuna harrastuksena'. Eikä miesten avoin rahanahneuden uskontokaan ole haitaksi. Eräässä mielessä Kiss onkin puhtaasti uusliberalistinen yhtye/yhtiö. Sen toimintaperiaatteisiin kuuluu (Kiss)tuotteiden jatkuva kuluttaminen. Se myös varoo visusti ottamasta kantaa mihinkään muuhun asiaan, kuin naisten kanssa peuhaamiseen ja.. naisten kanssa peuhaamiseen. Yhtyeellä ei siis ole yhteiskuntavastuuta kuten ei yrityksilläkään. Tämä on sikäli hyvä, että kyllähän joku Bonon saarnaaminenkin on aika perseestä.
Jos kaksikon Simmons/Stanley uskontona on siis raha, niin voittoa on tuotettava kuten pörssiyhtiöllä. Jos osakkeenomistajat (eli kaksikko) eivät hommasta rikastu, pidetään yhtyettä telakalla. Villapaita-punkin häivyttyä kuvioista, uudelleen muodikas (ja sopivasti 30-40-vuotiaitten ostovoimaisten entisten nuorten) Kiss on ollut pitkään kiertueella. Ensin jäähyväis- sitten muuten vaan. Edellisen levynkin ilmestyttyä 11-vuotta sitten, ei yhtyeeltä odotettu varsinaisesti enää uutta levyä. Etenkin kun se oli huono.
Niin, niin, niin, lopetahan se paskanjauhanta kommaripiipertäjä. Miten itse levy?
Sonic Boom lukeutuu Kiss-levyihin, joissa yhtye versioi itse itseään. Klassiselta 70-luvun kulta-ajalta muistuttavaa kantta myöten levy raikaa juuri sitä mitä pitää; rokkaavia biisejä, kertosäkeitä ja Kiss-lyriikkaa. Tällä tavalla sen pitää mennä.
Melkein.
Vaikka kannessa on neljä klassisen kauden Kiss-Tuotemerkin naamaa, levyltä puuttuu se särmä ja kahnaus, mikä saa yhtyeen klassikot elämään edelleenkin; Frehleyn ja Crissin biisit ja ihan pelkkä miesten pelkkä läsnäolo. Ne biisit, jotka laskelmoinnin sijasta olivat rehellisen urpoja tai miltei koskettavia. Se ryhmädynamiikka, joka vei hommaa eteenpäin. Frehley ja Criss eivät siis levyllä soita. Näin pakattuna ja rivimiesten avustamana Sonic Boom on vain hyvä remiksi yhtyeen musiikista.
2 kommenttia:
Hyvin kiteytetty yhteen kappaleeseen tuossa lopussa Sonic Boomin käsittämätön hyvyys ja samalla sen ultimaattinen paskuus. Kiss on ristiriitojen bändi.
Mielenkiintoista, kuinka nostat uusliberalismin esiin Kissin kohdalla. Genehän on avoimesti paukutellut henkseleitä nimenomaan uusliberalismin edessä, ja Suomesta käsin onkin vaikea uskoa, että mies äänestää pääasiassa demokraatteja vaaleissa. Demokraatit toisaalta ovat meikäläisen Keskustan amerikkalainen vastine, eivät lähellekään niin "valistunut" puolue kuin moni uskoo.
Yhteiskunnallinen pohdiskelu Kissin yhteydessä on mielenkiintoista. Kiss-asevelvolliset (vitun hyvä stingi) eivät useimmiten osaa suhtautua bändiin lainkaan objektiivisesti, vaikka niin väittäisivätkin. Rush on toinen bändi, jonka ei äkikseltään uskoisi olevan niin poliittinen kuin lopulta on. Lyriikoista vastaava Neil Peart on libertaristi, ja vieläpä ihan tunnustuksellinen sellainen. Mikä on tietenkin eri asia kuin uusliberalisti, mutta kuitenkin.
Silti Kiss voittaa ja hallitsee, ja on aina parempi kuin mikä tahansa muu bändi. Sonic Boom on silti jäänyt alun jälkeen käytännössä kuuntelutta. Destroyeria ja Love Gunia sen sijaan tulee pyöriteltyä satunnaisen säännöllisesti!! Siinä ero!!
Toi Rush juttu oli mulle ihan uutta. Tosin eipä bändikään ole tuttu pitkältä ajalta.
Libertalismihan on jopa haitallisempaa, kuin uusliberalismi :-D Yleensäkin aatteet, jotka perustuvat olettamukseen enemmistön kyvystä kantaa vastuuta kaikissa tilanteissa ja kaikesta ovat vaarallsia. Tai Leninin sanoin sen kannattajat ovat helposti 'hyödyllisiä idiootteja', joiden ajatuksia on helppo käyttää tietyissä piireissä yleisellä tasolla hyödyksi ja ajaa niiden varjolla omaa etuaan. Ts. joku muu setä kerää ne fyffet ja itse luulee saaneensa vastineeksi vapautta.
Olen varonut visusti ottamasta blogissa kantaa mihinkään yhteiskunnalliseen. Tämä kirjoitus olkoon poikkeus. Tai ehkä pitäisi kirjoittaa pohdintaa musiikin politiikasta?
Mutta kyllähän Kiss tuottaa aika paljon liikaa muovijätettä yms. :-D
Lähetä kommentti