Joidenkin bändien kohtalona on jäädä sen yhden hitin alle, jonka varjoon jäävät myös aika ennen sitä ja sen jälkeen. Joneseille tämä biisi oli luonnollisesti 'Miksi suomalaiset aina rakastuvat molleihin'.Kappale ei tietenkään ollut mikään outolintu yhtyeen tuotannossa, mutta oikeasti ne mielenkiintoiset levyt olivat kaksi ensimmäistä. Yhtye oli aloittanut jo vuonna 1980, joten ensilevy oli luonnollisesti viiden vuoden olemassa olon jälkeen kypsää tavaraa. Uuden aallon juuriltaan bändi toi mukanaan sen hetkittäisen riehakkuuden, jota valitettavan vähän esiintyi suomi-rockissa.
Jos yhtyeen kosketinsoittimena on farfirsa-urku, ei liene yllätys, että musa nojaa vanhaan rehelliseen autotallirockkiin. Ja autotallirock ei tässä yhteydessä tarkoita ketjulompakko-no-homo bändejä, vaan sitä Pistepirkkojen pirteiden henkisten isien tavaraa. Bändi oli kovassa keikkamaineessa, enkä ihmettele yhtään. Debyytti on valitettavan unohdettu nugetti Pokon ja suomi-rockin historiassa. Korkeaoktaanista suomikamaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti