David Bowie - Low 1977

Berliini-trilogian ensimmäinen levy on äänitetty Ranskassa eikä tuottajakaan ole Brian Eno, vaan Tony Visconti. Enon musiikillinen vaikutus kyllä kuuluu, etenkin kakkospuolen ambienteissä instrumentaaleissa. Bowie visioi levynsä alunperin "The Man Who Fell to Earth" leffan soundtrackiksi, muttei kelvannut ohjaajalle. Mun mielestä paras Bowien levy. Tyylikäs ja yllättävä. Ja yksi artsyimmistä.

Dave and Ansel Collins - Double Barrel 1971

Tämä oli äänitetty broidilta kassulle, jonka löysin taas vanhempien luona kyläillessä. Tämä oli ensimmäisiä reggae-hittejä maailmalla. Aika hulvatonta toastausta ja urku-skata ja rock-steadyä. Välillä taas lauletaan oikein sielukkaasti. Lee Perry on myös mukana albumilla kreditoimattomana.

Beastie Boys - Check Your Head 1992

Joskus vuoden 92 tienoilla olin henkisessä vaiheessa, jossa yhtyeessä piti olla hammond-b3 urut ja oikean merkkiset kengät jalassa. Torvet yms. oli helvetin epäilyttävää. Vuotta paria myöhemmin tämä kaikki karisi Petopoikien levyn mukana ja alapään henkinen shakrakin avautui vastaanottamaan mitä vain. Edelleen hauska levy huumorispiikeineen ja koko musiikin kirjo laidasta laitaan. Vaikka silloin vihattua räppiähän tämä taitaa olla. "Yo Shut the Fuck Up Chico Man!"

Roky Erickson & the Aliens - The Evil One 1980

Rokyn paluu oikeasti levyttäväksi artistiksi 70/80-lukujen taitteessa. Nyt muodikas levy ammentaa heavymetal, kauhu ja scifi-teemoista. Poikkeaa siis 13th Floor Elevatorsien 'runollisemmasta' ilmaisusta. Ericksonin palosireenitenori oli vain vahvistunut vuosien varrella (ja ihan hyvin soi nyt talvella Tavastiallakin).

Kaiuttimista tunkee harhaisia säkeitä demoneista ja atomiaivoista. Billy Miller oli Aliensien Tommy Hall. Tällä kertaa outo soitin on skalpellilla soitettu autoharppu, jonka kirskuva ääni antaa hyvän lisän Ericksonin jyhkeän tarttuville ralleille.

Danzig - Danzig 1988

Glenn on bodaava tappi, joka on vetänyt ihan liikaa horkkareita. Mutta Danzigin eka on hyvä riffittelylevy, missä Black Sabbath ja AC/DC päivitettiin kahdeksankymmentäluvun loppuun.

Rubinin tuotannossa kaikki ylimääräinen on karsittu pois, eikä mitään häiritsevää tai noloa kuulu tänäkään päivänä kajareista. Ainoastaan Glennin käskevä ääni ja bändin riffittely.

Roxy Music : Early Years (1972-75)

Harvoin suosittelisi kokoelmaa jostain yhtyeestä, mutta Early Years niputtaa kolmen ensimmäisen LP:n parhaat palat (+ mahtisinkku 'Pyjamaraman'). Kahdella ekalla levyllähän taiteilee mukana Brian Eno.

Maailman makeimman näköinen bändi soitti aika suoraa rokkia alá Velvetit, jota kuorrutettiin pienillä outouksilla (Enon pulputukset ja Andy MacKayn puhaltimet). Tähän päälle Bryan Ferryn hävyttömän lipevä laulu. Mahtavaa kamaa.

Randy Holden - Population II 1969

Maailman tuntemattomin 'kitarajumala' soitteli Friscon bändeissä, joista kuuluisin pesti oli vuosi Blue Cheerissä. Bändin puolihuonon New!Improved! levyn jälkeen hän lähti vetämään ja levytti soololevyn Chris Lockheedin (ex-Kak) kanssa. Holdenilla oli sponsorina Sunn- vahvistinmerkki, jolta saatiin 16 kappaletta 200watin kaappeja. Rummut ja kaapit oopperatalon lavalle ja levy purkkiin.








Levyllä soittaa siis kitara/rumpu-duo, joskin vähän päällekkäisäänityksiä on tehty. Jumalauta mikä kitarasaundi! Bassot soitetaan osittain kaappirivin feedbackillä Lockheedin takoessa takana kannuja. Kitara valittaa jonkinlaisessa neandertaalisessa hevissä. Stoneriksikin tätä voisi kutsua. Etenkin päätösbiisissä 'Keeper of My Flame', jonka lopussa nopeus vielä pudotetaan laahaamaan. Kosmista.

Eipä tästä sitten enempää tullut; Holdenin vahvistimet varastettiin ja levy-yhtiö hyllytti levyn. Holden vetäytyi musiikista.

Brian Eno - Here Come the Warm Jets 1974

Eno oli saanut kenkää Roxy Musicista, mutta levyllä soittaa aika paljon yhtyeen jäseniä. Loput ovat King Crimsonista, Hawkwindista ja Pink Fairiesista. Eli aikamoinen hämykavalkadi äänivelhon apuna. Usean kokin ongelma ei tässä levyssä kuulu, vaan levy on mun korvissa yksi parhaista artsy-rock julkaisuista mitä vastaan on tullut. Eno osui biiseissä vahingossa klassisiin popmelodioihin ja homma kuorrutettiin oudoilla saundeilla ja hämykitaraoinnilla. Fuzz surisee ja kalseat rytmikitarat nykivät. Vähän myöhemmin Eno tavallaan kehitti ambient-musan, mutta se on jo toinen juttu.