Ruotsalainen Cosmic Overdose syntyi 70-luvun lopussa mielenkiintoisista ryyneistä. Provosoivasti annettu nimi voisi ehkä olla ironinen viittaus perustajakaksikon taustalle: Dan Söderqvist soitti alunperin kitaraa 70-luvun alun "proggen" liikkeen Älgarnas trägård-yhtyeessä, Ingemar Ljungström taas oli toinen mies "Ruotsin Klaus Schulzejen", eli Anna Själv Tredje-yhtyeen 'Tussilago Fanfara'-levyn takaa. Bändin kaksikon lisäksi mukana oli alussa vielä Ragnarök-yhtyeen Kjell Karlgren, joten pitkätukkataustaa: oli.
Bändin eka albumi 'Dada Koko' (1980) olikin sitten jotain ihan muuta. Englanninkielisestä bändinimestään huolimatta biisit olivat laulettu ruotsinkielellä, sanat hulluttelevat ja musiikki lähimpänä kai jotain syna post-punkkia. Youtubesta löytyvät keikkapätkät lavaliikkeineen alleviivaavat vielä selkeää provo-asennetta. Devot, Suicidet, Joy Divisionit, Cabaret Voltairet jne. oli kuultu ja sisäistetty ruotsalaisella laadulla. Rumpukone nakuttaa, syntikat soivat tyylikkäästi, liidikitara vaeltelee, mukana on välillä fonia ja tyylikäs paketti. Biisitkin ovat usein hyviä ja loput tarpeeksi hyviä.
Ilmeisesti yhtyeen paketin sisäistäminen oli yleisölle yhtä haastavaa, kuin pari vuotta aikaisemmin Suicidelle; Cosmic Overdose sai punkbändi Ebba Grönin lämppärinä vihaa ja tavaraa niskaansa.
Aika pitkälle päästy, ennen kuin otetaan puheeksi tämä levy. Noh, alustukselle on syynsä, sillä Final Koko on tietynlainen "remix-levy" debyytistä. Mukana on siltä löytyviä biisejä vähän editoituna, sekä kokonaan toisia. Laulukieleksi on vaihdettu englanti.
Final Koko ilmestyi kasettina ja Youtuben ulkopuoliset halukkaat kuuntelijat saanevat maksaa siitä Discogsien mediaanihinnan 100 euroa.
En sano, että Final Koko on varsinaisesti parempi, kuin vähän enemmän rönsyilevä debyytti, mutta juuri tässä tylyssä tiivistämisessä se maistuu oikein hyvin. Kummassakin on mukavan innovatiivista syntetisaattorin käyttöä, angstia ja kaikkea sellaista mitä näihin kuuluu.
Cosmic Overdoselta ilmestyi tämän jälkeen vielä täyspitkä. Bändi oli keikkamatkalla Brittein saarilla ja keikkapaikan järjestäjä tai joku vastaava sanoi, että teillä on vähän huono nimi. Kaksikko vaihtoikin sen sitten tähän päivään asti toimineeseen Twice A Man:iin, joka on vähän tyylitellympää synapoppia ja ainakin niiltä osin mitä kuullut, vallan kelpoa sellaista.