keskiviikko 31. elokuuta 2022

The Magnetic Fields - 69 Love Songs

The Magnetic Fields on aika pitkälti sama, kuin perustajansa Stephin Merritt. Bändi levytti ensilevynsä jo vuonna 1991, mutta sen kokoonpano on pysynyt alkuaikojen jälkeen hyvin pitkälti samana.

Merrit ja bändi ovat levyttäneet nimen alla oikeastaan monenkin tyylistä musiikkia (laidasta laitaan, muttei heviä), mutta jokaisessa julkaisussa on tunnistettava "Magnetic Fields"-soundi. Tämä soundi on tyylilajista riippumatta aina hivenen haikea, unenomainen ja tietyllä tapaa deprsessiivinen, mutta myös kaunis.

Sekään ei haittaa, että Merritt osaa säveltää kauniita pop-nugetteja.

Niitä löytyy runsain mitoin myöskin tältä kolmois(!)-CD:ltä. Merritt sai kuuleman mukaan inspiraation tähän levyyn istuttuaan new yorkilaisessa homobaarissa kuuntelemassa paikan pianistin potpuri-showta ja hän sai idean toteuttaa sadan laulun sarjan. Tarkempi ajattelu rajasi lukumäärän kuitenkin kuuteenkymmeneenyhdeksään, sillä albumin yhteispituus on nytkin 170 minuuttia. Yhtyeen laulaja-manageri Claudia Gonsonin mukaan Merritt sävelsi myös pääosan levyn kappaleista istumalla samaisissa baareissa.

69 Love Songs marssittaa perä perää popkappaleita, joiden yhdistävänä tekijänä on rakkaus. Tarinoissa ollaan hetero- lesbo- ja homosuhteissa, rakastetaan synnyinosavaltiota, jumalaa tai jotain muuta. Aihe taipuu moneen.
Niin myös musiikkikin tyylillisesti. Ainoa mihin ei poiketa on punk- ja metallinmakuinen musiikki. Surffia, poppia, kantria, Beach Boysia, bluegrassia, synapoppia, synareggaeta; kaikkea mahtuu 69 kappaleen joukkoon. Ja kaiken sitoo yhteen yhtyeen ominainen soundi. Vokaaleissa Merritt on pääosassa, Gonson laulaa osan ja osassa vielä joku muu.

Näin suuren määrän kun mätkäyttää kappaleita, niin on pakko olla vähän harakan luonnetta ja siellä täällä tunnistaakin ABBAa, Beach Boysia ynnä niin edelleen. Osa biiseistä on kuunteluhetkellä hyvinkin kauniita ja tarttuvia, osa vähemmän, mutta mitään suoraa täytettä ei ole ja kaikki pysyttelee vielä myös tarkasti pop-formaatissa.

Eihän tällaiselle voi muuta kuin nostaa kättä lippaan.

torstai 11. elokuuta 2022

Metsäkirkko - Löylystä ja luonnosta 2019

Vaihdoin Metsäkirkon "Löylystä ja luonnosta" oman bändin kassuun korona-aikana ja olen kuunnellut sen pariinkiin otteeseen + Bandcampista. Se oli itse asiassa oikein hyvää musiikkia toissakeväisen klapin hakkauksen taustalle. 

Kasetin omalaatuinen ja rohkea sisältö herätti siis reseptorit ja mielenkiinnon, mutta noin jokapäiväiseen kuunteluun Löylystä ja luonnosta on hivenen liian raskasta. Joka tapauksessa kasetti jäi kummittelemaan ns. hyvien listalle alitajuisesti ja pompahti esiin taas toissapäivänä, kun luin TIEDE-lehden vuoden 2020 numerosta artikkelin suomalaisista hautaustavoista. 

Rönsyilevä alustus kuulostaa hivenen esoteeriseltä ja sitä se onkin. Vaikka (lavastetussa, sillä kynttilät sammuisivat kunnon löylyissä) kasetin kansikuvassa istutaankin saunassa, levyn nimen "löyly" viitannee artikkelissa itselleni ekaa kertaa ilmenneeseen asiaan, eli kyseinen sana on todennäköisesti suomenkielessäkin tarkoittanut alun perin "henkeä". Sitä se tarkoittaa edelleenkin suuressa osassa muista suomalais-ugrilaisista kielistä. Löylynhenki on siis hengen henki. Ja henkihän on taas se, mikä on ihmisessä, kun hän elää ja hengittää.

Metsäkirkon takana on kaksikko Pyry Ojala ja Jesse Niemi, jotka pyörittävät myös pienoislevy-yhtiö Brownhill Mafiaa, joka julkaisi myös omaa, nyt valitettavasti loppunutta podcastiaan. Musiikillisesti Löylystä ja luonnosta poikkeaa niin sanotusti perinteisestä musiikista, ollen vieläkin perinteisempää. Instrumentaatio on minimalistinen, lähinnä perkussioita ja laulua, ölinää ja luentaa. Bassoa, pianoa ja yksinkertaisia kielisoittimia on rumpujen ja kilkuttimien lisäksi siellä täällä. Linnut saattavat olla kenttä-äänityksiä, kuten takan tuli jne.?

Lyriikallisesti/luennallisesti albumin teemoissa on vahva luontoteema, joka on tekijöilleen varmasti tärkeä. Musiikillisesti Metsäkirkko saattaisi lokeroitua niin sanottuun neofolkkiin, vaikka sitä tunnistetta ei Bandcampiin syystä tai toisesta ole tägätty. Kappaleet ovat myös vahvasti drone-henkisiä. "Kanervaisen mäen vartijat" antaa alussa pientä hengähdystaukoa kielisoitin dronella, mutta lopuksi pysähdytään loitsimaan.

Niin kuin aiemmin totesin, Löylystä ja luonnosta ei ole albumi, jota kuuntelisi ihan tuosta vain. En ole hirveän henkinen tai uskonnollinen ihminen, mutta tässä on musiikissa kuitenkin selkeästi tavoiteltu niin sanottua "shamanistista henkeä" ja tietynlaista musiikilliseen loveen lankeamista, joka vaatii tilan ja ajan, missä sen maailma toimii.

Hyvä julkaisu.