maanantai 29. syyskuuta 2008

Ash Ra Tempel - S/T 1971

Manuel Göttschning kitarassa, Hartmut Enke bassossa ja Klaus Schultze rummuissa sekä elektronisissa laiteissa on miltei sama, kuin pari vuotta myöhemmin Join Inn-levyn sessioissa. Levyn rakennekin on sama; ensimmäisellä puolella on nopeampi ja villimpi, toisella rauhallisempi biisi.

Tarinan mukaan Encke oli ostanut Pink Floydin poismyymiä jättikaappeja, joiden ympärille yhtye perustettiin. Trio soikin jättiläisen lailla. Ykköspuolen Amboss on repivää wah-wahhia, fuzzia, jyrähtäviä bassolaineja ja Schultzen Tangerine Dreamin ensilevylläkin soittamia rumpumyrskyjä. Suoraan temppelin uumenista! Kakkospuolen Traummaschine on taas nimensä mukaisesti eteerisen rauhallinen ja aavemainen kaksikymmentäminuuttinen.

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Alice Cooper - Billion Dollar Babies 1973

Ei ihan suosikki Cooper-levy; tuotanto paisunut, biisit monimutkaisempia, Ezrinin sessiomiehet soittavat pitkälti kaiken. Silti tykkään (enemmän kuin paisuneesta edeltäjästä Schools Outista) ja tällä levyllähän on monta Cooperin timanttisinta biisiä; Elected, Billion Dollar Babies, Generation Landslide, No More Mister Niceguy jne. Seuraavan (umpipaskan Muscle of Loven) levyn jälkeen tämä alkuperäinen Alice Cooper hajosi ja Vincent Furnier siirtyi soolouralle. Tämä on itseasiassa Alice Cooperin viimeinen klassikkolevy, vaikka onhan Welcome to My Nightmare kelvollinen soololevy.

Cooperin biisit ovat parhaimmillaan helvetin tarttuvaa ja mukanahoilattavaa voimarokkia. Bändin jannuilla oli biisintekotaito hallussa. Alicea lukuunottamatta muista miehistä ei kuitenkaan tämän jälkeen ole kuulunut mitään.

torstai 25. syyskuuta 2008

Travelling Wilburys - Vol.1 1988

Alunperin Harrisonin singlen b-puolen projekti levähti helvetin suureksi. Wilburyn feikkiveljesten takaa löytyivät siis Tom Petty, Jeff Lynne, Bob Dylan, George Harrison ja Roy Orbison. Useat edellämainituista olivat tuohon aikaan pahasti eilisen tähteen maineessa. Silti mistään Keith Richardsin Expensive Winos tyylisestä lämmittelystä ei ole kyse, vaan levy on täynnä mukiinmeneviä rockpop-kappaleita . Itsekin muistan heidän ½-nostalgiset biisit MTV-videoineen. Ensimmäinen 60-luku revival taisi alkaa juuri 80-luvun lopussa.

Lynnen kliininen kasarituotanto aiheuttaa aluksi vähän näppyjä, mutta Orbisonin ääni on vain upea, oli taustalla mitä vain. Miehen äkillinen kuolema heti uuden menestyksen hetkellä veti eteen lisää Salaperäisyyden verhoa.

Levy oli siis megakultaturbohitti, joka toi ryhmän parille taloudellisissa ja taiteellisissa pohjamudissa maanneelle artistille kaivattua tunnustusta. Harmiton ja rento levy.

perjantai 19. syyskuuta 2008

Sand - Golem 1974

Jossain päin etelä-Saksaa, pikkukylien alueella (kuuluisimpana se satujen Hamel) oli folk-bändi Sand. Heidän ainokaisen levynsä tuotti Klaus Schultze. Yhdistelmä onkin mielenkiintoinen; Sandin primitiiviset pikkulaulut + Schultzen taustojen syntetisointi.

Levyllä on myös astetta mielenkiintoisempaa lyriikkaa. Esim. avausbiisi Helicopter;

"In the sky is flying high a blackbird with a dusty cry,

On the hills the ravens croak while satyr plays a dreadful joke,
By the water damp fog whirls see the smoking steaming earth,
And the air is dark and strange and cold."

Levyn päättävä Sarah on kaunis laulu.

Skip Spence - Oar 1969

Alexander 'Skip' Spence oli Jefferson Airplanen alkuperäinen rumpali ja hankki kannuksensa Moby Grape-yhtyeessä. 1969 runsas päihteiden ja hapon käyttö riistäytyi kirveen kera riehumiseen hotellissa. Tämän seurauksena Skip vietti puoli vuotta Bellevuen mielisairaalassa New Yorkissa.
Tältä reissulta poistuessaan Spence piipahti Nashvillessä, missä hän äänitti soololevynsä kokonaan yksin. Oar putoaa jonnekin folkin ja countryn välimaastoon. Hymnimäisiä biisejä ja välillä poiketaan Cashin kanssa samoilla poluilla. Outsider-musiikin klassikko ja Frisco-saundin viimeisin ja täydellisin ilmentymä.

Levytys jäi Spencen viimeiseksi. Session jälkeen moottoripyörän takavalot katosivat horisonttiin, suuntana San Francisco; Skip vietti loppuelämänsä majaillen erinäisissä huumeluolissa. Kuoli keuhkosyöpään 1999. Kuoleman jälkeen joukko muusikkoja teki kunnianosoituksen miehelle tribuutin muodossa. Joukossa Robert Plant, Mark Lanegan, Beck, Tom Waits jne.

tiistai 16. syyskuuta 2008

Biisilista

Noin kerran viikossa käydään soittamassa covereita.

Settilista:

Witch - Sonics
Have love will travel - Sonics
Under My Wheels - Alice Cooper
Motörhead - Motörhead
Sonic Reducer - Dead Boys
L.A. Woman - The Doors
Pipeline - Johnny Thunders (sov.)
Run, Run, Run - Velvet Underground
Commando - Ramones
Blizkrieg Bop - Ramones
I'm Eighteen - Alice Cooper
Is it My Body - Alice Cooper
Head On - Jesus & the Mary Chain
Beat on the Brat - Ramones

Eli lyhkäsiä biisejä.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Lisäbiisit

Cd-uudelleenjulkaisuissa on usein lisäbiisejä. Megameal xxl-aikakautena moni saattaa mennä halpaan ja luulla, että levykokonaisuuden päälle ympätyt pölykomerosta raahatut paskaotot tai tuhnuiset keikkataltioinnit parantaisivat levykokonaisuutta. Karmein esimerkki on Ramones, jonka 30-minuuttisten tarkoin mietittyjen pop-punk pläjäysten päälle heitetään tunti vielä jotain muuta. Cd-aikakautena nuo biisit vielä soivat suoraan levyn perään. Onneksi ämppäreinä nuo turhat voi heittää veke.
Pikaisesti ajatellen tulee mieleen vain pari levyä, missä noita lisämateriaaleja kuuntelee mielellään. Stoogesin kaksi ekaa ja Kari Peitsamon 'Vedestä nousee kasvi' ja 'Karin kolmas'.

Aika näyttää muutenkin mitä tapahtuu. LP-kokonaisuushan on muutoksen alla, kun yksittäisten biisien lataus alkaa olla taas yleisintä. Ei sinänsä mitään uutta auringon alla. Vastahan 70-luvun lopussa lp ohitti myynneissä singlen.

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Jane - Age of madness 1978

Age of Madness on Janen tuotannon loppupuolella julkaistu levy. Orkesteri soitti alussa kuulemma sellaista perus space-hardrockkia. En ole kuullut. Tämä levy sitä vastoin kuulostaa paljolti 'Wish You Were Here' kauden Floydilta. Jopa niin paljon, että välillä piti tarkistaa, ettei kuulokkeissa tosiaan soi mikään P. Floydin välibiisi.. Paljon seitkytluvun lopun syntikkaa.

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Krautrock

















Pieni tieto-schlager musiikkilajista, joka on viimeisen kymmenen vuoden ajan kiinnostanut allekirjoittanutta kovasti ja tarjonnut samalla pohjattoman aarrearkun musiikkilöydöille.

Edellisen ylipitkän ja epäselvän lauseen jälkeen on lisättävä, että genrestä löytyy kyllä umpipaskojakin levyjä.

Asiaan:

Sodan jälkeen Saksa oli raunioina ja isättömien sukupolvi siirtyi 60-luvulla opiskelemaan. Samaan aikaan maailmalla ja musiikissa tapahtui myllerrystä, johon maassa tartuttiin saksalaisella täsmällisydellä. Kun rajoja ja kulttuuria ei ollut, ne luotiin itse tai ylitettiin. Krautrock onkin parhaimmillaan hetkinä, jolloin ylitetään maun tai tavanomaisuuden rajat (ja tätä tapahtuu usein!).

Kärjistäen samaan aikaan, kun proge Englannissa ja Amerikassa suuntautui jazziin tai sinfoniaan nojaavaksi pökäleeksi, Saksassa siirryttiin mekaaniseen tai ambientiin ilmaisuun.

Termi krautrock kehitettiin myöhemmin Englannissa. Saksassa moista liikettä ei tunnustettu aikanaan edes olevan. Ensimmäisiä nimityksiä genrelle oli 'kosminen musiikki' tai Eurock (johon kyllä sisältyi muidenkin maiden 'edistyksellisiä yhtyeitä'). Muutama saksalaisista onnistui saavuttamaan myöhemmin kansainvälistäkin suosiota; mm. Tangerine Dream ja tietysti Kraftwerk. Loput operoivat Saksan ja manner-Euroopan alueella.

Philipsillä oli kuulemma levityssopimus legendaaristen Ohr -ja Brain-levymerkkien kanssa, joten Helsingistäkin sai saksalaisvinyylejä jo 70-luvun alussa. Jossain niitä notkuu edelleen vinot pinot, muttei juurikaan keräilijä-kaupassa näy.

Karkeasti jaoteltuja genrejä ja namedroppausta

Linjaukset eivät aina pidä edes artistin tuotannon sisällä. Esimerkiksi Popol Vuh teki monenlaista kamaa olemassa olonsa aikana. Elektronista ja folkkia.

Pioneeribändit: Amon Düül, Amon Düül II, Guru Guru, Ruphus Zuphall, Xhol Caravan jne.
Enemmän psykedeelistä sekoilua, hard-rockkia ja jatsia. Parhaimmillaan hävyttömän hauskaa.

Berliinin koulukunta: Tangerine Dream, Ash Ra Tempel, Agitation Free, Klaus Schultze jne. Musiikkia ilman muotoa. Suhinaa. Äänimaisemia, jotka myöhemmin muokattiin ja nimettiin ambientiksi. Popol Vuh voisi myös kuulua joukkoon, vaikkei Berliinistä ollutkaan.

Folk: Witthüser & Westrupp, Hölderlin jne. Periaatteessa perusfolkkia, mutta lisäkierteellä. Lauletaan saksaksi.

Dusseldorf: Kraftwerk, Neu!, Harmonia, Cluster, La Düsseldorf jne. Tässä on se kuuluisa 'motorinen' ilmaisu. Eli hypnoottisen junnaavaa biittiä.

Artsyily: Can, Faust. Walter Wegmüller jne. Periaatteessa voisivat pudota mihin tahansa yllämainituista kategorioista.

Sitten kaikki tavallaan loppui. 90-luvulla uudelleen löytäminen; Stereolab, Sonic Youth, Julian Cope ja myöhemmin jopa Wilco. Aikanaan suorin vaikutus oli Bowie/Eno Berliini-trilogia ja muu rönsyily. Ja tietenkin Kraftwerk.

Itselläni on vieläkin tutustumatta moneen artistiin (mm. Birth Controliin, Janeen, Kraaniin, Brainticket jne). Luulen, että tuoltakin löytyy helmiä.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Mummi kutoo : Mummi kutoo 1975

Englannissa oli The Incredible String Band ja Fairport Convention. Osuuskaupan yläkerrassa Urjalassa harjoitteli lukiolaisbändi Mummi kutoo. Love-records julkaisi heidän obskuurin folklevynsä, joka katosi pian ilmestymisensä jälkeen. Muutama vuosi sitten Ektro-records uudelleen julkaisi tämän suomifolk-aarteen, joka rehellisyydessään pesee kaiken maailman Cumulukset ja Hectorit.