maanantai 16. joulukuuta 2019

Experimental Synth Kids - S/T 2019

Experimental Synth Kids on kokoelma 3-15-vuotiaiden lasten yhdessä improvisoimaa elektronista musiikkia. Samuli Kukkola (Ruusut) on äänittänyt Jarkko Salon (Oranssi Pazuzu) kanssa päiväkoti- ja kouluikäisten lasten luomia ambient-henkisiä äänimaisemia ja koostanut äänitteistä albumin. Musiikki on äänitetty Lastenkulttuurikeskus Louhimon työpajoissa vuosina 2014-2018. 
”Veimme kouluille ja päiväkodeille syntetisaattoreita ja sekvenssereitä ja opastimme niiden käytössä. Pyrimme luomaan tilanteen, jossa lapsilla olisi mahdollisimman helppoa ja paineetonta äänittää yhdessä omaa musiikkiaan vailla aiempaa kokemusta. Lapset saapuivat improvisoimaan pienissä ryhmissä noin 20 minuuttia kerrallaan äänityksen ollessa käynnissä. Materiaalia syntyi useita tunteja, joista koostin ja editoin tämän albumin”, Kukkola kertoo.

Tällaisella saatteella saatellaan Ektron julkaisema ESK-levy. Vinyylipainos on rajattu, mutta tämä albumi löytyy kaiketi kokonaisuudessaan Soundcloud-palvelusta. Oletan kappaleiden nimien olevan äänityslokaatioita, eli kouluja ja päiväkoteja.

Mielenkiintoinen levy, koska itsekin tulee aktiivisesti ja vähemmän aktiivisesti tehtyä elektronista musiikkia, tai ääntä. Lapsilla ja nuorilla myös samanlainen kokeilun ja leikin kaltainen lähestyminen laitteisiin, kuin itsellä. Eikä rehellisyyden nimissä näitä ääniteoksia välttämättä erottaisi Soundcloudin muusta tarjonnasta ja tuhansista amatöörien (tai ammattilaisten) sinne laittamista syntikan pöräyksistä.

Mikä tekee tästä aika tasatyylisen on, ettei tekijöille ja kokeilijoille laitteiden käyttö ei ole niin tuttua, jotta niillä yritettäisiin jäljitellä jotain netistä tai radiosta kuultua, vaan jokaisessa käsitellään ääniä ja tunteita omalaatuisesti ja omakohtaisesti. Hyvän mielen ambient-levy.

perjantai 6. joulukuuta 2019

Goldfrapp - Utopia 2000



Alison Goldfrappin ja Will Gregoryn tyylitelty duo oli suuressa huudossa 2000-luvun alussa. Itsellä yhtye meni vähän ilmatutkan alapuolelta, mutta jo tuossa vaiheessa tavallisia lista-artisteja kypsemmässä iässä ollut kaksikko oli ehtinyt aiemmin yhdistymään mm. nimiin Orbiltal ja Trickyn 'Maxinquaey'.

Will Gregory yhdisteli tyylitellyssä elektronisessa musiikissa myös ns. kokeelliisia elementtejä ja vintage-laitteita, joiden käyttö ei ollut niin basic vuonna 2000. Alisonin ääntä ajettiin muun muassa EMS Synthi A:n läpi, muttei tosin tällä kappaleella.

Utopia ei ollut pitkäsoiton hittikappale, mutta yllättäen se on yhtyeen musiikista itselleni mieleenjäävin ja kestävin, yhdessä puunatun videonsa kanssa. Kappaleen sanoitus kertoo geenivalikoiduista ja kloonatuista lapsista suoraan ilmaisulla "Fascist Babies", joten listasijoitukset haettiin UK:n indielistalta ja Hollannin top100:sta.

Goldfrapp kykenee elokuvamaiseen valkyyria-sopraanoon ja Gregory Bondmaiseen äänimaisemaan, jonka epätodellisuuden alleviivaa mellotron-kuoro. Leikittelen kappaletta kuunnellessa aina ajatuksella, että tämä olisi (ja voisi aivan hyvin ollakin!) David Bowien 'Diamond Dogs'-levyn B-puolen biisi ja Bowien laulama.

Tyylikästä tyylittelyä.

maanantai 2. joulukuuta 2019

Elyse - S/T 1969

Hämmentävän kotikutoinen kansi joko kiinni huomion tai ei haitannut, kun ostin tämän vinyylin 2000-luvulla Kaisaniemen Dis'n Datistä. Kyseessä on uusintapainos kanadalaisen folk-lauluntekijä Elyse Weinbergin aikanaan ainoaksi jääneestä pitkäsoitosta. En muista lukiko kansissa tai etiketissä mitään tietoja uusintapainoksen tekijästä, mutta sellaista se 2000-luvulla oli.

Alkuperäinen levykään ei ole keräilijäpiireissä harvinainen, eikä kallis sillä tämä albumi myi aikanaan hyvinkin kohtuullisesti; sadantuhannen kappaleen käyminen kaupaksi olisi nykypäivänä ihan kelpo suoritus. 2000-luvulla ns. "psyke-folk" oli tietyissä piireissä kuuminta hottia ja tällaisten kaiketi laillisuuden reunalla hoippuvien uusintapainosten lisäksi löydettiin tai kaivettiin uudestaan muun muassa Linda Perhacsin tyylisiä obskuuriuteen jääneitä erikois-folkkareita.

Edellä mainittuun Perhacsiin Elysen yhdistää Los Angelesin Laurel Canyon, joka muotoitui menestyneiden taikka menestystä odottavien folkkareitten ja rokkareiden reservaatiksi kaupungin silloisilla laitamilla. Tai Topangahan se kuumin alue taisi olla, missä Neil Youngista lähtien oikeastaan kaikki majalilivat. Youngin halusin namedropata tähän sen takia, että sen lisäksi että hän oli myös kanadalainen maanmies, hän tiettävästi soittaa levyllä. Levy äänitettiin 68, mutta julkaistiin vasta seuraavana kesänä, jolloin Youngillakin oli jo muuta vientiä.

Elysen kappaleet poikkeavat usein perinteisestä folk-neidon tyylistä. Mukana on paahtavaa paatosta, mustalaistyylistä intonaatioa ja Elysen käheähkö elämän kuuloinen ääni on ollut ehkä kuitenkin turhan hapokasta suurelle yleisölle ja suosiolle. Toisaalta sinne porhaltanut Woodstockissakin esiintynyt Melanie töräytti vielä ns. "räväkämmin", että mistäs näitä tiesi.

Biisit ovat pääosin Elysen, parissa on ystävätär apuna. Ainoastaan sitarin säestämä Bert Janchin Donovanille tekemä 'Deed I Do' on cover. Levyn pysäyttävimmät kappaleet ovat A-puolen päättävät 'Here In My Heart' ja 'Last Ditch Protocol', jonka sormipikkaus saa tuekseen vouvaavat, mutta nähdäkseni oikeat jouset. Tai sitten joku soittaa erittäin aidon kuuloisesti mellotronia. Incredible Strings Bandin "elävää rytmiä" on myös kuunneltua ja sisäistetty hienosti.
Kakkospuoli on myös aivan hyvä, mutta tämä biisikaksikko on vain niin ulkoavaruudellisen kovaa tasoa, että levy pakosti vähän lässähtää tämän jälkeen. Levy päättyy singleksikin lohkaistuun 'If Death Don't Take Me':hin, joka psykebluessaa ja Elyse revittelee vielä muuta levyä kovemmin.

Elyse Weinberg äänitti toisenkin levyn, mutta se jäi hyllyyn julkaisemattomana vuonna 1970. Levyn asetaattikopioita on olemassa. 2000-luvulla laulajatterelta julkaistiin kuitenkin virallinen levy, mutta en tiedä oliko sen biisit näitä samoja.