perjantai 29. heinäkuuta 2016

Ike & Tina Turner - Nutbush City Limits 1973

Tina Turnerin osittain omaelämänkerrallisen biisin mukaan nimetty Nutbush City Limits jäi pariskunta Ike & Tina Turnerin viimeisiksi levytyksiksi yhdessä. Kappale julkaistiin sinkkuna ja se pärjäsi R&B/Soul-listalla kohtuullisesti, mutta ei erinomaisuudestaan huolimatta ollut valtavirtahitti.
Itse asiassa kaksikon musiikki ei pariskunnan korkeasta musiikillisesta profiilista huolimatta hätyytellyt listojen kärkipäätä lukuunottamatta paria vuotta aiempaa Top10-luentaa kappaleesta 'Proud Mary'.

Tämä levy kertoo myös omalla tavallaan miksi: samaan aikaan Marvin Gaye ja monet muut julkaisivat tiedostavia valtavirtaan astuneita albumeja ja I & T:n (tai siis Iken) levykokonaisuuksia voi kutsua exploitaatioiksi. Ike poseerasi kansissa mustien panttereiden asussa, levyiltä löytyi muutama nyrkin kova funk-vetäisy, mutta kokonaisuudet olivat hajanaisia, eivätkä soittajat tahtoneet pysyä bändeissä. Syyt tähän löytyivät todennäköisesti Iken hankalasta luonteesta ja narkomaniasta.

Nutbush City Limits ei ole läpeensä huono levy. Tai oikeastaan ollenkaan, mutta silti enemmän kasa irtobiisejä, jotka on kyllä soitettu ärhäkän funkisti ja mukana on mausteena aikansa uutuutta; syntetisaattoria. Nimibiisistä liikkuu edelleen huhuja, että sillä soittaisi samaan aikaan Los Angelesissa asunut Marc Bolan, mutta lähteestä riippuen tämä joko luetaan todeksi, tai huhuksi. Joka tapauksessa biisi rokkaa t-reximäisesti ja on yksi Tinan uran parhaita biisejä. Levyllä pyöritään funkista souliin ja gospeliin ja Tinan laulu pitää kaikkea pinnan yläpuolella. Kuvaavaa on kuitenkin, että levylle on tehty uusi versio pariskunnan (tai no Tinan) kuuden vuoden takaisesta mestarillisesta luennasta 'River Deep, Mountain High', joka on todella väsynyt.

Rehellisyyden nimissä Ike Turnerhan on luettava samoihin rockin pioneereihin Chuck Berryn, Little Richardin ja Bo Diddleyn kanssa. Ihan ajallisestikin (aloitti levyttämisen jo 50-luvun puolella). Hän oli vastuussa myös populaarimusiikin historian ensimmäisestä levytetystä särökitarasta (Rocket 88). Mutta näiden knoppitietojen rinnalla voi miettiä miten hyvin yllämainitut kolme artistia olivat virran ja ajan hermolla vuonna 1973. Ei mikään läpihuono levy.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

The Streets - Kestääkö siivet 1980



Edellisen postauksen C-kasettimies Markku Pesä turkulaisen murteen kera on aasinsilta tämän kerran kappaleeseen 'Kestääkö siivet'. Turkulaisen The Streets-yhtyeen ensimmäinen single julkaistiin ymmärtääkseni Turussa toimineen Fifty-Fifty yhtiön toimesta, jonka yksi tuotelinja olivat ne kesäiset huoltoasemakasettikokoelmat. Firman versio näistä oli "Joko sulla soi?" sarja, jossa tyylilajin mukaan toiset esittivät muiden hittejä. Repertuaariin kuului myös Timanttihitit-sarja, sekä kasa alkuperäisjulkaisuja uudesta aallosta Anneli Saaristoon.

Kestääkö siivet on tuttu useille Mika Kaurismäen filmiklassikosta 'Arvottomat'. Samassa elokuvassa esiintyy myös Rauli Somerjoki säestäjänään Agents, joten 80-lukulaisen rautalanka/suomi-revivalin siemenet laskettiin jo varhaisessa vaiheessa ennen niiden poimimista saman vuosikymmenen puolivälissä.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Matti Johannes Koivu - Kovat piipussa 2007

Matti Johannes Koivun liki kymmenen vuotta sitten ilmestynyt 'Kovat piipussa' on sellaisia (fyysisiä) levyjä, joiden pariin tulee palattua aina silloin tällöin. Levy pyörähti täällä Levyhyllyssäkin jo 2008, eli vuoden ilmestymisensä jälkeen, mutta kirjoitan siitä paristakin syystä uudestaan.

Blogin alkuaikoina levyistä kirjoitetut jutut olivat usein vähän sellaisia haiku-runon mittaisia toteamuksia. Olihan käymättömiä levyjä (ja on edelleen) niin mittava määrä, ettei niistä jaksanut muka kirjoittaa pidempään. Ja vielä intternettiin.
Toinen syy lyhytsanaisuuteen oli, että Kovat piipussa oli ihan sellainen jeba levy, muttei omasta mielestäni kokonaisuutena pysytellyt tuolloin runsaasti Radio Helsingissä soineen levyltä löytyneen 'Topi Sorsakoski-päivän' tasolla. Tämäkin oli hivenen virheellinen näkökanta.

Levy on pyörinyt nyt pari viikkoa kesäisillä matkoilla auton cd-soittimessa ja sanoisin, että aika ja perspektiivi ovat tehneet sen, että levystä on tullut itselleni sellainen 'grower'. Tuolloin pinnalla oli Anssi Kelaa ja muuta lauluntekijää, joihin Koivunkin katsoin kuuluvan. Nimibiisi, Topi Sorsakoski-päivä ja yksi kolmas biisi rokkaavat kevyesti, muuten levy on pitkälti pienimuotoisempaa ja folk-henkistä musiikkia. Kappaleet kertovat Koivun lapsuudesta, kotikaupungista ja teollisuuden rakennemuutoksesta ja aika hienosti. Yhdysviivoja ei voi olla vetämättä Kelan Springsteen "palvontaan", mutta tässä tapauksessa Koivu ja Kovat piipussa on enemmän 'Nebraska', kuin E-Street. Koivu ja taustasoittajat soittavat ilman turhia isotteluja tai krumeluureja. Mitään soolojakaan ei levyllä juuri ole. Naistaustalaulu tuo välillä mieleen myös 70-luvun lopun Fleetwood Macin ja kappaleet polveilevat vähän, mutta tarpeeksi.

Koivun soolodebyytti 'Puuhastellen' on yleisesti pidetty hivenen parempana, kuin tätä, mutta se on kuulematta. Tosin asian laita korjaantuu varmaan lähiaikoina. 2007 levymyynti valui jo alaspäin, mutta tätä meni varmaan muutama tuhat kaupaksi ja Suomen listasija 23. Seuraava 'Irwin Goodmanin lauluja' menestyikin sitten kohtuullisesti ja on Koivun se "tavisten" parissa tunnettu levy.