maanantai 27. kesäkuuta 2022

Back Door - S/T 1972

Englantilaisen jazz-yhtye Back Doorin debyytti on lipunut oman tutkan läheltä muutamaankin kertaan. Levy löytyi Kotkan kaupunginkirjaston musaosastolta, mutta sen tutkailu jäi levynkansien tasolle. Etukansi nimittäin pisti silmään lumesssa kävelevine lampaineen ja muistaakseni takakannessa oli kolme pörrötukkaista, hikisissä villapaidoissa ja pullonpohjalaisessa olevaa tyyppelöä. Jostain syystä kokoonpano: rummut, basso ja saksofoni oli kuitenkin parikymppiselle jaxenille liian haastavaa, joten levy jäi hyllyyn.

Myöhemmin Back Doorin debyytti on vilahdellut levymessujen lootissa. Disgocs-tarkastus kertoo, että tämä lumikansi on levyn reissue, sillä levyn alkuperäinen painos oli Blakey-nimisen julkaisijan (viittaa paikan nimeen) omakustanne. Sen kustansi tuossa kannessa näkyvän englantilaisen maamerkin, Yorkshiren nummimaan korkeimmalla kohdalla olevan Lion Innin omistaja ja Back Door toimi paikan house-bändinäkin. Samainen majatalo majoitti ja kutsui lauteille 70- ja 80-luvulla Sladen, Chris Rean ynnä muita. Uusintajulkaisu otettiin heti, kun yhtye sai levytyssopimuksen Warner Brossin kanssa. Alkuperäistä albumia myytiin kyseisestä pubista ja lähikylien kaupoista.

Kirjastosta (tällä kertaa Kouvolan kaupunginkirjasto) löytyi kokoelma, missä on yhtyeen kolme peräkkäistä levyä; S/T, 8th Street Nites ja Another Fine Mess.

Millaista musiikkia Back Door siis on? Yhtye keräsi ennen levytyssopimusta kulttisuosiota ja se niputetaan (fuusio)jazzin lisäksi usein progen alle. yhtyeen juttu oli, että saksofoni ja Ron Asperyn soittama huilu ja ruumut jäivät niin sanotusti tukijoukkoihin ja soolosoittimena on usein korkeassa rekisterissä vetävä Colin Hodginsonin soittama sähhköbasso. Levy on valittu vuoden 2005 Jazztimes' lehdessä vuosien 1970-2005 top-50 albumien joukkoon.

Itselle albumi on vähän haasteellinen, sillä musiikki muistuttaa välillä turhan paljon perinteistä muzakkia, Hodginsonin soolonumeroissa basso soittelee niin sanotusti virtuositeettisesti, mutta pitkälti samoja juttuja, kuin kitara. Ehkä pitäisi olla kiihkeä basisti, että tuollaisesta saisi jotain lisäarvoa. Mutta; kyllä tämän on kuunnellut silti mielellään useampaan kertaan ja parhaimmillaan tämä on innovatiivista kamaa. Parikymppinen jaxen olisi myös hymähtänyt, vaahdonnut ja besserwisseröinyt jokaisen kerran, kun olisi kavereineen kuunnellut Beastie Boysien kappaletta "Stand Together", jonka alun "kanankotkotus-funkin" pohjana on levyltä löytyvä hauska "Slivadiv".

Warner uskoi Back Dooriin, jonka seuraava albumi äänitettiin New Yorkin Electric Ladyland-studiossa Mountain-basisti Felix Pappalardin valvonnassa. Viimeiseksi jäänyt 'Activate' (1976) oli taas ELP:n Carl Palmerin tuottama. Näiden väliset albumit kuulostavat debyyttiä enemmän perinteisemmältä 70-luvun fuusiolta. Debyytti oli myös puhtaasti instrumentaalinen, seuraavilla oli blues-covereita ja jokamiesluokan vokalisointia. Back Doorista ei tullut kulttibändiä suositumpaa, eli hyvää matskua vaikeasti tunnistettaville sampleille.

tiistai 21. kesäkuuta 2022

Jo Schornikow - Altar 2022

Jo Schornikow on syntyjään australialainen, mutta asuu tätä nykyä Yhdysvaltain Nashvillessä. 
Joillekin tämän ajan ns. indietä seuraaville hän on varmaan tuttu aviomiehensä Matthew Houckin Phosphorescent-yhtyeen kosketinsoittajana, mutta itselleni ihan uusi tuttavuus. 'Altar' on järjestyksessään toinen soololevy. Edellistä en ole kuullut, mutta sitä on kuvailtu enemmän makkarissa äänitetyksi folkiksi.

Altar poikkeaa siitä kovasti, sillä tässä on bändisoiton lisäksi paljon tyylikästä syntikan- ja koskettimien soittoa. Schornikowista nostetaan aina esiin hänen ensimmäinen soittotyönsä 17-vuotiaana kirkon urkurina, mutta hän on myös opiskellut jazzin soittoa. Tällä levyllä jälkimmäinen kuuluu piilotetummin. 

Levyn musiikkia on verrattu etäisesti War on Drugsin tyyliin ja yhtymäkohtia on (etenkin avausbiisi). Melodisuutta löytyy, mutta myös kovasti maalataan ja melodiatkin ovat välillä sellaisia sopivan hähmäisiä. Välillä on tavallista poppia, välillä ollaan tyylikkäästi avant-garden partaalla. Nämä ambientimmat kappaleet ovatkin levyn mielenkiintoisinta antia, vaikka perusbiisitkin ovat usein tyylikkäitä. Tuotannossa Jo:n laulu on pyritty pitämään maanläheisenä.

Parhaat biisit ovatkin kolmeen sointuun luottava hypnoottinen nimibiisi Altar ja kaunis 'Spiders'.