maanantai 28. syyskuuta 2020

Emtidi - Saat 1972

 

Remiksaus-kirjoitus, sillä Emtidin Saat on ollut tässä blogissa aiheena jo vuonna 2011, mutta silloin hyvin lyhyesti. En tiedä tuleeko tästä nyt sen pidempi kirjoitus kuin silloinkaan, mutta koska tuosta on kymmenisen (!) vuotta ja levy on soinut autostereoissa taas jonkin aikaa, niin palataan aiheeseen.

Oikeastaan yhtyeen kaksi levyä ovat malliesimerkki, mitä krautrock/kosmische-levyjen kanssa saattoi tapahtua ajalla ennen internettiä, tai sen alkuhämärissä: riippuen kumman sai ensiksi käsiinä, yhtye on ollut kuulijan korvissa joko hyvä, tai unohdettava. Nimittäin vuonna 1970 levytetty debyytti ei ole kovin hääppöinen albumi. Oma kuunteluni osui ensiksi sen kohdalle joten 'Saat'iin tutustuminen oli haastavaa. En edes tiedä miksi noin vahvalla ennakkokäsityksellä levyn ostin.

Ensilevy syntyi, kun kaksikko Maik Hirschfeldt ja Dolly Holmes olivat esiintyneet jonkin aikaa akustisesti Berliinin pikkuklubeilla. Duo oli tavannut toisensa tuon ajan yleisessä musiikillisessa ponnahduslaudassa ja keittokattilassa, eli kaupungin Hair-musikaalissa. Vastaavanlaisestahan sai alkunsa kotimainen Wigwam, tai ainakin otti lisävauhtia. Holmes oli alunperin kanadalainen, mutta käsittääkseni Euroopan mannerpuolelle hän tuli Lontoosta.

Siirrytään suoraan kauniin kannen omaavaan kakkoslevyyn. 

Saat tarkoittaa siementä, joka tässä esitetään taianomaisena. Edellemainittu sana kuvaakin hyvin montaa levyn hetkeä. Ei tämäkään lähde heti täyteen lentoon, mutta Hair-taustan nyt tietävänä ekan biisin 'Walking in the Park'in musikaalimaisuus on ymmärrettävää. Dolly hoitelee päävokaalit Maikin tullessa välillä mukaan. Hirschfeldt soittaa kitaraa Holmesin soittaessa pääosan koskettimista. Aloitusbiisin suoritettua virallisen musikaaliosuutensa se lähtee vahvasti efektoiduksi jamitteluksi phaserin pyörittäessä ääntä Maikin sooloillessa kitarallaan (välillä hivenen epäpuhtaasti ja käppäisesti). Kakkosbiisi 'Träume' maalailee hyvää yötä eteerisellä sanattomalla naislaululla kauniiden koskettimien ja kellojen ja kilkuttimien päälle. Puolen lopettava kymmenminuuttinen kolmosbiisi nousee jo koschmisiin tunnelmiin muuntuen ns. normaaliksi kappaleeksi kaksitoistakielisen, urkujen ja mellotronin tahdittamana.

Kakkospuoli avataan astetta tavanomaisemmalla, mutta edelleen kauniilla folk-kappale 'Love Time Rain'illä. Seuraavaksi tulee levyn nimibiisi, joka on Maikin päävokalisoima, perinteisempää folkkia sekin. Levyn lopettavan pitkä 'Die Reise'n aihepiiriä ei tarvinne arvailla. Sillä liikutaan voimakkaasti tunneskaaloilla niskakarvat pystyssä alkeellisen syntikan ilmestyessä välillä pinnalle ja phaserin vouvatessa välillä hyvinkin...painostavasti.

Jos puhtaasti musiikillisessa mielessä ajattelee, niin kakkospuolen avaavat kaksi perinteisempää folk-biisiä ovat levyn vahvimmasta päästä. Sellaista kaksikon keikoilla esittämä musiikki on varmaa ollut. Mutta Saatin taikuuteen vaikutti suoraan Rolf-Ulrich Kaiserin näkemys, sillä hänen Piltz-levymerkillehän albumi tehtiin ja hänen tuotannossaan. Kaiserin kosmisen musiikin imperiumi piti sisällään muutamia levy-yhtiöitä (myös legendaarinen Ohr) ja hänen visionaan oli yhdistää tuohon aikaan pinnalla ollut folk-musiikki esoteerisempiin ja kokeilevampiin "kosmisiin" soundeihin. Lopputulos on joiltakin kohdin Saat:inkin kohdalla välillä romuluinen, mutta kieltämättä samalla myös kiehtova. Ne pienet skruputhan kuuluvat myös persialaisiin mattoihin, koska vain Allah on täydellinen... Ja toimisiko toimiva hetki yhtä uniikisti ilman puolittaisia jopa epäonnistumisia? Ainakaan niitä ei pelätty.

Kokeilut ovat näillä Kaiserin levytyksillä toisinaan tosiaankin villejä, mutta niin oli visio ja aikakin Saksassa. Kaiserin luottoäänittäjä ja osatuottaja oli tälläkin levyllä Dieter Dierks, joka hankki myöhemmin huipputuottajan toimeentulon The Scorpions-yhtyeen jättimenestyksellä. Tämäkin fakta ja ajatus tässä yhteydessä on... villi. Dierks soitti myös levyn bassot ja osan mellotroneista.

Emtidin aika sen sijaan oli levytyksen jälkeen jo pian ohi: Dolly Holmes muutti Berliinistä pois takaisin Englantiin ja Hirschfeldt pyöritti yhtyettä jonkin aikaa tyystin uudella kokoonpanolla, mutta pisti pillit pussiin, koska Holmesin henkistä vokalistia ei löytynyt. Jotain magiaa sekin.

maanantai 14. syyskuuta 2020

George Gerdes - Son of Obituary 1972

Kuukausi sitten postasin uskiskirppiksiltä löytyneistä levyistä ja lupasin ehkä palata niihin pariin muuhunkin, mitä laarista lähti mukaan. Itse asiassa palasinkin jo, Frank Pourcelin Concorde-levy oli samassa kasassa kuin Gérardin mainio folk-puolikas.

Nyt tullaan kolmanteen levyyn, joka kanneltaan lupaa joko hittiä tai hutia. George Gerdes on kadonnut historian hämäriin. Mies elää käsittääkseni edelleenkin ja on ollut paikallisesti aktiivinen, mutta kahta UA-majorlafkalle levytettyä pitkäsoittoa lukuunottamatta hänen tuotantoaan on löytynyt lähinnä 80-luvun uusfolk DIY-kokoelmilta. Gerdesisistä onkin sanottu, että hän pääsi tavallaan vahingossa luikahtamaan suurelle levy-yhtiölle kuumimman singer-songwriter aallon mukana. Ensilevy Obituary ei ole itselleni juuri tuttu, mutta tämä "jatko-osa" oli mukava yllätys.

Sen verran tiedän levynteon taustoista, että Gerdes matkusti äänittämään Nashvilleen ja levyllä soittaa kaupungin kivenkovia sessiomiehiä pilvin pimein. Musiikki ei ole kuitenkaan puhdasta kantria; sitä liipataan läheltä vain pari kertaa, vaan ehkä enemmän 70-luvun alun folkkia maustettuna amerikkalaisella musiikkiperinteellä.

Gerdesin biisejä ja ulosantia on verrattu Loudon Wainwrightiin ja käsittääkseni tällä tarkoitetaan kummankin musiikissa olevaa selkeästi humoristista viitettä. Huumoriahan voi myös repiä karkeistakin asioista. Kappaleet ovat läpi levyn 70-luvun alun laulajalauluntekijä laatua, mutta levyltä nousee jo kolmannella biisillä näppärän nerokas 'Sack of Woe'. Levyn nimikappale on oikeaa kantria ja kakkospuolen avaava 'Roll Me Over Jehovah' flirttailee rokin kanssa ja lienee syy, miksi levy on jatkanut todennäköisesti kuolinpesästä maallista matkaansa helluntailaisten kirppikselle. Kakkospuoli on muutenkin niin sanotusti laidbackisti rokkaavampi kuin paraatiposki. Mielikuviin nousevat Stones ja Steve Miller Band.

Tämäkin oli saanut kohtalokseen ns. cut-outin, eli ei ole kelvannut ostavalle yleisölle täysihintaisena. Käsittääkseni levyä löytyy enemmänkin tämän maan kirppislaareista, että ehkä tämä kirjoitus on jonkinlainen suositus. Kannestaan huolimatta, tai siitä johtuenkin hyvä levy.

keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Śląsk - Helokanie 1964

 Uusi Mojo-lehti opetti, että sen sampleri-cd:ltä löytyvä puolalaisen laulu- ja tanssiryhmä Slask:in Helokanie toimi suorana "lainauksen" aiheena Bowien Low-levyn kappaleella 'Warszava". 

Levy löytyi Bowien kyytiin hänen matkatessaan junalla Itäblokissa (olikohan mahdollisesti paluumatka Neuvostoliitosta yhdessä Iggyn kanssa?). Hän osti sen Varsovan rautatieaseman matkamuistomyymälästä. 

Välillä tosi on tarua ihmeellisempää.