tiistai 28. huhtikuuta 2020

Virgo - Saturday Empathy Space 1992

Virgo oli 90-luvun alun helsinkiläinen yhtye, joka tuli ja meni aika nopeasti. Mielikuva on, että tykkäsin tämän parista biisistä, mutta itse levy ei pitänyt sisällään niin "biisi biisejä", että se olisi tuolloin innostanut enempää.
Itse asiassa kiinnostus kuitenkin jäi, koska uudelleentsekkasin tämän jo kymmenen vuotta sitten, kun levy ilmestyi Spotifyhyn. Silloin se tuntui ajan hampaan syömältä, mutta maailma pyörii kehää ja tänään FM-syntikat, pintaan miksatut rummut ja tumma uusromantiikka ovat taas asteen verran tuoreemman kuuloisia.

Virgo oli oikeastaan sama kuin päämiehensä Kristian Orre ja tällä levyllä on mukana kitaristi Peik Paakkanen, taustoja laulaa tähän aikaan ahkeroinut Costi. Muuten instrumentit soittaa Orre itse ja tuottajana toiminut Ismo Alanko (joka soittaa levyllä myös selloa). Äänittämisen ja miksaamisen hoiti edellisen vuosikymmenen ison soundin legenda T.T. Oksala. Tämä selittänee nopean katoamisen, koska kyseessä on ollut enemmän projektimainen juttu, vaikka siihen on selvästi satsattu, eikä mitään ole tehty hutiloiden, ainakaan äänien puolella.

Alangon lisäksi levyllä on toinen Sielun Veljet-linkki, sillä tämä julkaistiin Orman pyörittämän Seal on Velvet-levymerkin kautta, mutta jakelun taisi hoitaa Epe Heleniuksen Poko. Levy-yhtiö oli sen vetäjälle ja sille kiinnitetyille artisteille käsittääkseni suoranainen murheenkryyni ja tuskin Epekään näillä rikastui.

Mutta miltä 'Saturday Empathy Space' kuulostaa?

Levy on kohtuullisen synteettinen ja musiikki tyyliteltyä. Biiseistä puuttuu hittipotentiaali ja ne ovat enemmän fiilistä ja luonnosmaisia, mutta tyylikästähän tämä on. Depeche Mode on selkeästi soinut, himpun verran Bowieta, selkeä veljeys aikalaiseensa Shadowplayhin ja öisiä katuja. Vuonna 2020 FM-syntikat ovat olleet taas vuosia kosher, rumpusoundit ehkä hiukan liian "Tee Tee Oksalat". Muutamassa biisissä on hyvä koukku, loppupään syntikkainstrumentaali on hyvä. Levyn parhaaksi biisiksi nousee ehkä 'Saturday', joka yhdistelee akustista musaa syntikkahuiluja ja pyörivää tomikomppia.

Ehkä tässä on tällainen ajan tuuliin kadonnut aivan kelpo ysärilevy.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

John & Petri - Deforestation 2020

Petri Lahtinen soolona, sekä John & Petri kaksikkona on tuttu vuosien ajalta Levyhyllystä.
Siinä missä parin vuoden takainen J&P-julkaisu oli abstraktiudessaan jo aika siinä rajalla, että puhutaanko ylipäätään musiikista vai ääniteoksestä, tämä uudelleen metsitys nimellä ilmestynyt bandcamp-äänite on askel takaisin muotoa kohti.
Ei ehkä edelleenkään ns. formaaliin tapaan, vaan.. vaikka uudelleen kasvavan metsän tapaan - luonnollisesti.

Jos tätä teosta kuvailisi satunnaiselle blogiin eksyvälle lukijalle, niin dronea, hälyä, syntikoita, virttä, laulua, konemusaa jne. Jos jotain nimiä tämän tyylisestä toteutuksesta pudottelisi, niin 2000-luvun Kate Bush, ehkä myös saman vuosikymmenen Robert Wyatt ja sitten Coil. Ja tietysti Depeche Moden abstraktein kama.

Kaksikko Lahtinen-Hubbardin lisäksi mukana on edellisiltä äänitteiltä tuttu Paul Mimlitsch hautajaiset mieleen tuovalla bassoklarinetillaan. Kitaraa soittaa Lahtisen Dark Reindeer-projektissakin soittava Toni Ahonen, joskin kitarat ovat enemmän mausteena ja muutenkin voimakkaasti prosessoituja. Altto-viulua soittaa ainakin 'virsimäisellä' Maaksi annettu-kappaleella Hexvessel-yhtyeen Kimmo Helén. Kyseinen kappale nousee levyllä ehkä muista poiketen juuri kyseisen neo-folk/metsä-folk viban takia (jota toki säestetään Coil- tai Paavoharju tyylisellä viileydellä ja hälyllä). Myös levyn nimi ja tämän kappaleen jumalan antama oikeutus voidaan katsoa ristiriitaisiksi keskenään, jos sellaista kappalekontrasteissa on tarkoitettu.

Aloituskaksikon jälkeen keventäjänä toimii hälyä ja perkussioita sisältävä pariminuuttinen 'Shakers' ja horisontaalisen kaukaisen hälyn ja bassoklaran vuoropuhelu 'Echoing the Stillness'. Levyn lopettaa taas kolme vokalisoitua kappaletta (vaikka näissäkin mennään ns. urkupisteellä, eli dronea). 'So Strangen' alussa kaukaisuudesta taustalla soiva ylväs teema yhtyy vähän pöhkön kuuloiseen kitaramaiseen komppiin, mutta sehän toimii. Levyn lopettava 'Just Notice This' lähestyy näistä perinteisintä biisiä, tuoden hälyineen mieleen Mustan tähden ajan Bowien. Ehkä se on myös samalla tavalla vähän.... synkkä.