Kesän kirjoitustauko katkeaa hetkeksi Rockin apumiesten tullessa kahdeksanteen osaansa.
Tällä kertaa siirrytään miehisestä maailmasta naissukupuolen edustajaan. Nimi pysyy kuitenkin kaikesta huolimatta 'apumiehenä' samalla tavoin kuin nainen on merimiehen ammattia harjoittaessakin merimies- eikä merinainen.
Nainen, nainen nainen.. feministisistä kannanotoistaan ja aktiivisesta musiikillisestä toiminnastaan huolimatta Courtney Love jää ikuisesti ihmisten mieliin (ketkä hänet nyt sitten muistavatkaan) bändärinä ja Kurt Cobainin vaimona.
Vuonna 1964 syntynyt Love (Courtney Michelle Harrison) on kuitenkin ehtinyt olemaan monessa mukana. Hänen ensimmäinen musiikin parissa esiintyminen taitaa olla yllä olevassa kuvassa oleva Grateful Deadin 'Aoxamoxoa' levyn takakannen yhteispotretti, jossa Courtney istuu viisivuotiaana poncho päällä eturivissa Pigpenin vieressä. Avioeroperheen lapsena Courtney matkusti äitinsä ja tuolloisen Dead-roudari isäpuolensa kanssa yhtyeen karavaanissa. "Edistynyt elämäntyyli tarkoitti äijiä kusemassa tiipiin taakse" oli hänen lohkaisunsa myöhemmin.
Mutsi häipyi taas Uuteen Seelantiin, mutta viha- ja käytösongelmista kärsivä Courtney jäi toisen kasvattiäitinsä huostaan Yhdysvaltoihin. Rikkonainen ja kodista kotiin pomppiva elämä sai uuden käänteen Loven muuttaessa Brittein saarille opiskelemaan äitinsä oikeiden vanhempien (lastenkirjailija Paula Fox ja näyttelijä Douglas Fairbanks) antaman rahaston turvin. Lisäansioita Love hankki mm. strippaamalla.
Nancy Spungenin ulkonäköä muistuttava (Love näytteli muutaman vuoden päästä sivuroolia 'Sid & Nancy elokuvassa!) Courtney lyöttäytyi Englannissa Liverpool-skenen uuden aallon artistien kimpuun kuin takiainen perseeseen. Tähän joukkoon kuului Julian Cope Teardrop Explodes-bändinsä kanssa, kuin myös Pete Wylie ja Echo & The Bunnymenien Ian Mcculloch.
Englannista Love palasi Valtoihin, jossa hän yritti opiskella, mutta jatkoikin eroottista tanssimista ja meni naimisiin - kuinkas muutenkaan, kuin punk-bändin laulajan kanssa. Tältä ajalta on peräisin myös taitelijanimi Love. Näihin aikoihin tapahtui myös hänen ensimmäinen musiikillinen ulostulo, yllättäen Faith No Moren laulajana. Tätä ei tosin kestänyt pitkään, kun haastavaluontoinen ja tiettävästi diktatoorinen Love sai kenkää yhtyeestä.
Poikkoilua osavaltiosta ja strippibaarista toiseen seurasi viimein Hole-yhtyeen perustaminen yhdessä Eric Erlandsonin kanssa. Bändi kiersi samoja luolia, kuin myöhemmin myös kuuluisuuteen putkahtaneet R.E.M:it ja Smashing Pumpkinsit. Näiltä ajoilta ovat myös artistien ystävyyssuhteet.
Love iski silmänsä näihin aikoihin Cobainiin ja pitkällisen piirityksen jälkeen sai hänet kiikkiin ja naimisiin. Tämä tarina on varmasti kaikille tuttu, joten todetaan vain, että Hole julkaisi menestyneimmän albuminsa vain muutama päivä Cobainin itsemurhan jälkeen. Kaksi kuukautta myöhemmin yhtyeen basisti Kristen Pfaff löytyi kuolleena heroiinin yliannostukseen.
Addiktioidensa kanssa kamppaileva Love on ollut mediassa esillä ehkä enemmän lapsen huostaanottouhkailujen ja sekoilujen kautta, mutta päässyt myös näyttelemään kohtalaisen suurissa elokuvatuotannoissa. Monen mielestä tosin itseään. Rahasta ei kuitenkaan liene pulaa, sillä Courtney Love omistaa leskenä ex-miehensä yhtyeen tuotoista 95 prosenttia loppujen jäädessä kaksikon jaettavaksi.
Vastikään Hole julkaisi levyn, jota tosin sanotaan Loven sooloalbumiksi.
283. Nana Mouskouri: Nana Mouskouri Sings (1965)
1 tunti sitten