perjantai 27. marraskuuta 2015

David Bowie - Blackstar 2015



Bowien pitkän hiljaisuuden jälkeen julkaisema edellinen levy ei ollut mikään unelmien täyttymys, muttei kyllä mitenkään vaivaannuttavaakaan kamaa. Sitä vastoin tämä ensi vuoden alussa tulevalta levyltä lohkaistu kymmenenminuuttinen single lupaa uudelta levyltä huikeasti enemmän. Biisi on oikeastaan niin kova, että herääkin kysymys; voiko näin kovia biisejä olla lisää? Jos näin on, niin levy pamahtaa ensimmäistä kertaa sitten Let's Dancen jälkeen sinne 5/5 osastoon..

DJ-setti 21.11.2015

Kokonaisuudessaan:

Easy Star All-Stars – Speak to Me
Dave and Ansell Collins – That Girl
King Tubby – Keep on Tubbing
Pelle Miljoona & 1980 – Pelko ja viha
Patti Smith Group – Pumping (My Heart)
Primal Scream – Higher Than the Sun (A dub Symphony in Two Parts)
Blondie – Tide is High
Max Romeo – Three Little Mice
Pelle Miljoona & Avoimet ovet – Mitä koulussa opit?
Patti Smith Group – Ain't it Strange

Roxy Music – Street life
Blondie – Hangin' on a Telephone
Devo – Secret Agent Man
Larry & The Lefthanded + M.A. Numminen – Älä peräänny!!
Wailers – Hang Up
Please James Gimme Change – Mike Meyers
Hawkwind – Silver Machine
Mothers Against Sex Assosiation – Sister
UK Subs – Plan of Action
Damned – Ballroom Blitz
Sweet – Sweet FA

Ari Vaahtera – Haaveet
Jig-Saw – Superkingi
Nyrkkitappelu – Naisbasisti
Lahtarit – Soininen armeijassa
Blitz – Razors in the Night
Kauneus ja terveys – Vaikeasti työllistettävä
Puolan lakot – Duunissa
Business – Product
Nolla nolla nolla – Lisää
Mellakka – Turhaa taistelua
Angelic Upstarts – Police Oppression
TANK – Power of the Hunter
Maailmanloppu – Enää kiväärit laulaa


The League Unlimited Orchestra – Seconds
Harmonia – Immer Wieder
Tangerine Dream – Rising Runner Missed by Endless Sender
Kraftwerk – Airwaves
La Dusseldorf – Rheinita
Kraftwerk- Man/Machine
Amon Duul II – Top of the Mud
David Bowie – Big Brother/Chant of the Ever Circling Skeletal Family

tiistai 24. marraskuuta 2015

Krautrock-miksaus 21.11.2015

Olin tossa soittelemassa levyjä ja tässä dj-setin krauttimiksaus. Tämä kaikki puoleen tuntiin. Ekat levarisetit mitä olen tehnyt ja alkupuolella parit liu'ut biisien välillä onnistui ihan mallikkaasti.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Iggy & The Stooges - Raw Power 1973/1997

Iggy Popin oma miksaus proto-punk/glam klassikkoalbumista.

Iggy Pop muuttui kulttihahmoksi jo 70-luvun lopussa punk-liikkeen julistaessa hänet "isoisäksi", joka soitti samaa konsailematonta ja raakaa musiikkia jo "kauan ennen", kuin punk syntyi.

Isoisä oli samanikäinen, kuin muutamakin ykkös- ja kakkosdivarin punk-hahmo, punk syntyi ehkä jo huimat kymmenen vuotta aiemmin 60-luvulla Amerikan autotalleissa, mutta viitta oli aseteltu hartioille. Iggyn erotti toki esimerkiksi pari vuotta vanhemmasta Charlie Harperista se, että hänellä oli jo vuonna 1978 miltei kymmenen vuoden levytysura takanaan ja myös vaihteleva kataloogi bootlegeista Bowien auttamiin klassikkolevyihin.

Bowie. Siinä se kirosana, joka tahrasi ja "vesitti" Iggyn mainetta raa'an rock'n rollin esittäjänä. Artisti esitteli (aina olemassa ollutta) taiteellisempaa puolta englantilaisen avustuksella ja ehkä ohjauksellakin. Siitä huolimatta 'Idiot' ja 'Lust for Life' ovat aikaa kestäneitä klassikkoja, joita ei voi sivuuttaa. Silti sössötys Bowien "pilaavasta vaikutuksesta" kiersi omassakin kaveripiirissä ja homman kornius kulminoituu tähän Raw Power-levyyn, jonka jatkumona vuonna 97 julkaistiin viimein Iggyn oma miksaus albumista.

Raw Power oli albumi jonka ilmestyminen mahdollistui oikeastaan Bowien ansiosta. Hän fanitti Iggyä ja Stoogesia, ehkä kopioi hahmoa omalle lavalleenkin, mutta myyvänä artistina sai puhuttua jo hajonneen Stoogesin levyttämään uudella sopimuksella ja itsensä tuottajan pallille. Stooges Mk.3 piti Iggyn lisäksi sisällään kitaristi James Williamsonin, joka kirjoitti biisit yhdessä Iggyn kanssa. Koska sopivaa soittajaa ei sessioihin löytynyt, kaksikko pyysi entistä pääkitaristi Ron Ashetonia bassoon. Kannut hoiteli Scott Asheton. Veljeksethän ovat nyt haudassa. Levy äänitettiin Lontoossa, vaikka se haisee tylylle New Yorkille, Losille ja Amerikalle. Toisena tuottajana istui Iggy.

Sitten se miksaus. Uudelleenmiksauksessa tuli vastaan perustavanlaatuisia ongelmia: basso oli esimerkiksi mergetty rytmiraidalle, tasot olivat alhaisia ja niin edelleen. Iggy nosteli laulua, kitaroita ja vähän kaikkea ylöspäin sekä otti mukaan kitararaitoja, jotka oli alunperin jätetty pois. Poppia oli harmittanut erityisesti vuoden 1989 cd-uudelleenjulkaisun soundi. Kitaroista otettiin myös suurin osa efekteistä pois ja jäljelle jäänyt soundi on kulmikas.
Yhtye ei aikanaan ollut kovin tyytyväinen Bowien miksaukseen albumista, mutta Iggyn version tullessa ulos sekä Ron Asheton, että James Williamson joutuivat myöntämään sen olevan parempi. Popin versiossa vähän kaikkea on vain nosteltu ylöspäin ja volaa lisätty, mutta Bowien visionäärinen, vahvoilla kontrasteilla pelaava miksaus oli kadonnut. Saa toki sössöttää mitä tahansa, mutta jokainen kenelle levy niin sanotusti putoaa tietää, miten tärkeä elementti heti levyn alussa LIIAN KOVAA tuleva leadikitara on esimerkiksi avausbiisi 'Search & Deastroyssa'. Tai oikeastaan syy miksi rupesi diggailemaan levystä. Eikä sovi unohtaa, että Iggy istui siinä Bowien vieressä ja allekirjoitti sinä hetkenä kaikki näkemykset. Levyn kaupallisen menestyksen suhteen yhtyeellä oli varmasti suuria odotuksia, jotka eivät realisoituneetkaan ja tästä syystä kaunalastia lykättiin Bowien niskaan. Tosiasia kuitenkin on, että hänen miksaus on ärhäkämpi ja rajumpi. Ehkä niin raju, että siitä syystä levy ei matkannut olohuoneisiin tai listoille, mutta mistään nössöilystä siinä on turha syyttää.

Iggyn miksaus albumista on siihen ladatuista odotuksista ja pettymyksistä huolimatta ihan mukava kuriositeetti ja fanithan tämän toki omistavat. Ensikertalaiselle suosittelen suoraan sitä alkuperäistä Bowie-versiota. Omani löysin kolmella eurolla kirppikseltä. Vuoden 2012 Record Store Daynä julkaistiin myös tuplalevy, jolta löytyvät molemmat mixit. Rohkeimmille suosittelen toki englantilaisen Holy McGrailin tekemää uusio/re-mix versiota Raw Power Suite, jos jostain löytää!

maanantai 16. marraskuuta 2015

Dingo - Kunnian kentät Maxi 1985

Kunnian kentät kirja oli täällä Levyhyllyssä jo aikaisemmin tänä vuonna. Kirjan kanssa samaan aikaan ilmestyi myös single "Kunnian kentät", joka oli kuumana Dingo-kesänä 85 luonnollisesti hitti. Sen kakkospuolella oli kappale "Sata rohkeaa laivaa", joka liittyy Neumannin tuohon aikaan itsestään viljelemään merimiehesromantikon kuvaan ja oli lähellä englantilaista merimieslaulua, eli shantietä. Seiskatuumaisella kappaleiden ollessa eri poskilla yhdistelmä on varmasti toiminut, mutta tällä maxi-singlellä nimibiisi ja se ovat samalla puolella, eivätkä napsahda niin hyvin yhteen. Kakkospuolen täyttää yhtyeen keikkabravuurina toiminut "Ota paha pois", jolla kosketinsoittaja Pete Nuotio soitti huuliharppua lavan eturivissä.

Nimibiisin perässä on tällä maksilla suluissa Re-mix, mikä jää hämärän peittoon itseltäni. Ehkä tässä on sitten kymmenen sekuntia pidempään soittoa tai jotain, mitään muuta erikoista se ei tarjoa. Kakkosbiisi, eli se Sata rohkeaa laivaa käytiin äänittämässä osittain Dublinissa asti ja samalla Irlannin matkalla otettiin etukannen hivenen U2 henkinen kansikuva, sekä takakannen kuva bändistä makaamassa jollain Vihreitten saarten raunioilla.

Neumann/Dingo tekee nykyään musiikkia, joka on lyriikoiltaan joko täyttä huttua, tai täyttä huttua, oleva mukaelma kunnian päivien kappaleista. Sanon rohkeasti, että se ei ole ollut Neumannin ongelma viime päiviltä vasta, vaan levyn nimikappale tuo mieleen "Valomerkin ja viimeisen kaljan" plus sen kielikuvat "sotien kunnian kentistä" rinnastettuna parisuhteeseen/rakkauteen on ihan saatanan korni. Tietty kornius kuuluukin tietysti tähän pakettiin, mutta sanoisin, että Kerjäläisten valtakunnan päälle tämä on selkeästi väsynyttä kamaa. Kakkosbiisissä toistetaan sataa rohkeaa laivaa aivan liian usein. Muuten kappale olisi sopinut Neumannin seuraavana vuonna ilmestyneelle Albion-soololle.

Kakkosbiisin keikkabravuuri on nauhoitettu televisiossakin esitetyltä keikalta Porin puuvillatehtaalta. Kappaleen krediiteissä mainitaan myös Takomo-stdio, joten eiköhän kyseessä ole aikansa tyylin mukainen paranneltu liveäänitys. Pitkä ja kaikki Dingo-temput sisältävä.

Maxi-single on siis näin jälkikäteen ajateltuna aikamoinen pettymys: olihan Kerjäläisten valtakunta päässyt nostamaan edellisen levyn kierroksia, tämä levy vain toisti niitä ja lisäsi sillisalaattia. Pussi tyhjeni ja paukut hupenivat? Tämä on ilmeistä huolimatta selkeästi suurista tuotantopanoksista. Levytys oli myös viimeinen, joka julkaistiin Finlevyjen kautta. Vuoden lopussa sopimus umpetui ja seuraavat levytykset ilmestyivät yhtyeen oman Bäng Träxin kautta.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Damage - S/T EP 1986

Kuopiolaisen Damagen EP:tä pidetään Vendetta-yhtyeen lyhyt älpeen kanssa ensimmäisinä suomalaisina thrash/speed metal levtyksinä. Kumpaakin yhdisti uuden tyylilajin lisäksi menneisyys hardcore-yhtyeinä. Vendetan edellinen muoto oli Varaus ja Damagen Poliisivaltio. Jos ensin mainittu oli suomi-hc:n ykkösdivaria, Poliisivaltio sijoittui sinne kakkosdivariin. Ei niinkään tasonsa takia, vaan yhtyeen toimintakaupunki ei ollut niitä, joiden bändit siirtyivät suoraan suomi-hc:n kaanoniin.

Damage ei ollut vielä tällä EP:llä ankkuroinut itseään varsinaiseksi metallibändiksi, vaan nykykorvilla levytystä voisi kuvailla metalliseski hardcoreksi. Viisibiisisen EP:n ykköspuoli vedetään tankero-englannilla (tai siis ykkösbiisi, kakkosbiisi 'Napalm' vedetään jo finglishiksi) ja kakkospuoli jatkaa sujuvasti suomeksi, jolloin punk-henkisyys nousee vielä selkeämmin esiin. Biisit piiskataan eteenpäin, laulu on pinnassa, soolot käppäisiä ja hevistä napatut tuplabasarit nakuttavat. Kappaleiden kestokin on siinä alle kahdessa minuutissa. Tästä minä nautin! Seuraavana vuonna yhtyeeltä ilmestyi pitkäsoitto, jossa biisien pidennysten takia matkattiin enemmän jo metallin maailmassa. Samassa sitä edgeä hioutui pois. Hevisoundit tehtiin todennäköisesti kuopiolaisessa Tegelmanin studiossa? Damage toimi 84-87 ja sen taas hajotessa siitä syntyi speed metallia paukuttanut Warmath.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Hieroglyphic Being Boiler Room London Live Set 2015



Jamal Moss, eli artistinimeltään Hieroglyphic Being on osunut pariin kertaan silmään Wire-lehdessä, edellisen kerran viime kuun numerossa. Lehdessä häntä verrattiin/asetettiin toisen Chigacossa vaikuttaneen mustan muusikon Sun Ran jalanjäljille.
Musiikillisesti ollaan ehkä eri suunnissa, mutta 16-vuotiaana kasvattiperheestään kadulle potkittu, teknoluoliin ja sieltä keskiluokkaisten naisten dj-pelipoikana etnologian ja antropologian yliopistotutkintoon asti suojeltu ja autettu Moss on haastatteluissa saarnannut Ran tyyliin positiivistä sanomaa ja mustien (vähemmistön) macho-gangstakulttuurin ihannointia ja sen aiheuttamaa lokerointia vastaan.

Sun Ra pelasti, vaatetti ja pisti soittamaan musiikkia muun muassa Pharoah Sandersin (sekä vaati opiskelemaan muinais-egyptiläistä kulttuuria). Lavalle mentiin far-out kuteissa ja samanlaista eksentristä pukeutumista harrastaa myös vähän päälle nelikymppinen Moss. Kolmenkymmenen asteen helteessäkin kuljetaan nahkaisissa käsivarsisuojissa, ninjatossuissa ja mustassa asustuksessa.

Jamal Moss pyöri uransa alussa chigacon housepiirien sankarien suojeluksessa ja heittää aktiivisesti sekä dj- että livetyskeikkaa, joita hän soittaa kolmella iPadilla päällekkäin plus mikseri ja levarit. Hänen pyörittämä levy-yhtiökin on ehtinyt julkaista jo yli 70 julkaisua.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Kinks - Tired of Waiting For You 1965



Tired of Waiting For You oli Kinks-yhtyeen kolmas single, joka ilmestyi isoihin kitarasoundeihin nojaavien (tai jopa ne tähän maailmaan tuoneiden) sinkkujen 'You Really Got Me'n ja 'All Day And All of the Night'in jälkeen. Ray Davies kirjoitti itse kappaleen junassa ja sanoitti sen tauolla studion kahvilassa. Spontaanisuudesta huolimatta sille haluttiin harkitusti pehmeämpi soundi ja ilme, kuin edellisille sinkuille. Yhtye oli sitä mieltä, että saadakseen kappaleen nousemaan listoille, se ei saisi toistaa edellisten sinkkujen tyyliä.

Biisissä tapahtui kuitenkin ovelasti. Se on huomattavasti melodisempi, kuin edeltäjänsä ja aloitti Kinksien poptaiteilun, mutta Dave Davies soitti riffin taakse edelleen raa'an voimasoinnun, joka tekee yhdistelmästä erittäin toimivan. Dave oli myös vastuussa edellisten sinkkujen kitarasoundeista, joten veljen ollessa popmusiikkiin vaikuttanut "säveltäjänero" pikkuveli taas löysi sen soundin, joka tuli dominoimaan kitaramusiikkia.

Single nousi Briteissä ykköseksi, myi hyvin muuallakin ja oli Yhdysvalloissakin sijalla kuusi. Yhteismyynti ylitti miljoona kappaletta. Ikäpolvelleni tämä on varmasti monelle tuttu parinkymmenen vuoden takaisesta shampoo-mainoksesta :D

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Saimaa - Matka mielen ytimeen 2015

"Me mentiin studioon ja luotettiin vaan fiilikseen".

Ylläolevat ovat vapaamuotoinen lainaus Vesa-Matti Loirin saatesanoista levylleen 4+20, jolla käsiteltiin ikonisiakin kansanlauluja 70-luvun edistykselliseen jazztyyliin. Tuttuja melodioita, joista lähdettiin ajelemaan omille poluille.

Yhtymäkohtia näiden levyjen välille ei ole vaikea vetää, sillä Matti Mikkola Saimaa-yhtyeineen tekee samanlaista jälkeä kansakunnan ja soittajien alitajuntaan ajetuille, hivenen ylisoitetuillekin kappaleille, kuten Joutsenlaulu, Levoton tuhkimo ja Lentävä kalakukko.
Hommaa kevennetään ottamalla muutama kappale, jotka voisivat aivan hyvin olla jo 70-luvulla käännösiskelmäksi lyötyjä, mutta tuntemattomuuteen jääneitä kappaleita, kuten nimibiisi, eli detroitilaisen esijytäorkesteri Amboy Dukesin 'Journey to the Center of the Mind'. Näppäriä musiikillisia viittauksia kylvetään sinne tänne (Kalakukon Kraftwerkit, Santanat monessa kohtaa), sekä luetaan Allman Brotherseja. Coitus Int.in 'Per Vers, runoilija' ajellaan taas aika uskollisesti alusta loppuun.

Levy syntyi Mikkolan mukaan turhautumisesta, joka syntyi hyvän vastaanoton saaneen Pepe & Saimaa-levyn jälkeen. Kokoonpano ei vaietuista syistä soittanut, kuin muutaman keikan, joka turhautti Mikkolaa eikä tämä halunnut laittaa pillejä pussiin. Sattuman kaupalta hän törmäsi Dominikaaneilla fonistihuilisti Jussi Paavolaan ja tämän saapuessa Suomeen viime talvena kahdeksanmiehinen Saimaa sulkeutui studioon kolmeksi päiväksi ilman mitään taka-ajatusta. Siitä syntyi kuitenkin ylläolevia biisejä sisältänyt levy, jolla solistisia osia soittivat Paavola ja kitaristi Kämäräinen. Bändi itse huolehti lauluista. Sovitukset ovat kuorrutettu jousilla ja hommia paisutellaan David Axelrodin tyyliin.

Tuloksena syntyi siis levy, joka voisi olla julkaistu vuonna 1976, Love:n tuottama ja löytyisi nyt muutaman kerran historiansa aikana läpi kuunneltuna Myllykosken kirjaston vinyylivarastosta kaivettuna sen hyllystä. Ei mitään elämää suurempaa, mutta hieno peliliike pajatson tyhjentäneen Pepe-levyn jälkeen.