torstai 29. joulukuuta 2016

George Michael - Faith 1987



Joulunpyhinä menehtynyt Gergios Kyriacos Panayiotou on niitä artisteja, joista näin 80-luvulla lapsuuttaan viettäneenä on joutunut myöhemmin tekemään ns. uudelleenarvioinnin. Järkevästi George Michael nimellä operoinut Englantiin muuttaneen kreikkalaisen ravintoloitsijan ja englantilaisen tanssijattaren poika syntyi 1963. Hän perusti luokkakaverinsa Andrew Ridgeleyn kanssa ensin ska-yhtyeen ja sitten vuonna 1981 Wham! duon. En oikeastaan edelleenkään tiedä, mikä jälkimmäisen rooli yhtyeessä oli, koska George Michael teki, lauloi ja tuotti kaikki kaksikon biisit. Bändi oli selkeästi 80-luvun alun "poikabändi", aikana jolloin edellisen vuosikymmenen yhtyeitten poikajoukot supistettiin kompaktimpaan kahden hengen muotoon. Isosiskoni fanitti kaksikkoa satojen tuhansien muiden tyttöjen joukossa ja omiin korviin ja silmiin Wham! oli teennäinen ja nössö yhtye.

Itse bändikin on saanut jonkinnäköisen kunnianpalautuksen eittämättä taiten tehtyjen sokeristen hittiensä kohdalla, mutta George Michaelin sooloura oli se, mistä hänet pitää muistaa. Sen huippukohta osui yhtä aikaa taivaskanava MTV:n kanssa, jossa seksuaalisuutta tihkuvat videot auttoivat artistin huimiin levymyynteihin.

Itse ala- ja yläasteikäisenä pidin George Michaelia neitimäisenä jätkänä, joka sitten myöhemmin yritti esiintyä miehisenä miehenä. Tämä "mieli pide" saa nykyisen itseni suupielen nousemaan hymähdykseen, mutta näin niitä asioita koettiin sen ikäisenä ja tasoisena.
Michaelin kaapista ulos tulo kestikin julkisuudessa vuoteen 1998 asti, jolloin hän nousi otsikoihin vessaepisodinsa kanssa. Artisti itse koki amerikkalaisten reaktiot asian yhteydessä ikäviksi ja kantoi tästä kaunaa. Michael pyöri 2000-luvulla myös runsaasti julkisuudessa jäätyään useasti kiinni miedoista huumausaineista. Pakosta ylläpidetyn kaksoiselämän lisäksi hänen toimistaan löytyi paljon ihmisoikeus- ja hyväntekeväisyysjärjestöjen sekä HIV-tutkimuksen tukemista ja Thatcherin aikana Labourin äänestämistä, joten sydän oli paikallaan.

Faith oli Whamin hajoamisen jälkeisen vuoden ensimmäisen soololevyn kakkossinkku ja nousi ykkössijalle kummallakin puolella Atlanttia. Myös tämä kappale oli Michaelin omaa käsialaa tuotantoa myöten ja täytyykin sanoa, että tämä on pirun hyvin tuotettu ja aikaa kestänyt biisi. Artistilla oli samanlainen taito yhdistää aika perinteisiä rock'n roll kappaleen elementtejä riisuttuun tuotantoon, kuin esim. Michael Jacksonilla. Kappale on hyvin minimalistinen bo didley-komppeineen, joita tuetaan handclapseilla ja rumpujen tuplauksilla. Videolla mies on nahkaa, buutsejä ja tiukkoja farkkuja akustisen kitaran ja perinteiseen viittaavan Wurlitzer-jukeboksin kanssa.

Lepää rauhassa Gergios Kyriacos Panayiotou. Musiikki elää, vaikkei sitä olisi 11-vuotiaana uskonut.

maanantai 26. joulukuuta 2016

Iggy Pop - Post Pop Depression 2016

Vuosi alkaa lähentyä loppuaan ja edelleen pysytään tavallaan tämän vuoden teemassa, eli artistien poismenossa. Tätä kirjoittaessa yksi on taas joukosta poissa, vaikkei liitykään tähän levyyn; George Michael kuoli joulunpyhinä ainoastaan 53-vuoden iässä. Hän oli ymmärtääkseni kärsinyt kyllä pitkään terveysongelmista.

Harhapoluilta asiaan: vuosi käynnistyi, kuten kaikki muistavat(?) David Bowien vahvan paluulevy Blackstarin kanssa. Julkaisusta taisi kulua vain pari päivää, kun Bowie olikin jo kuollut, jättäen kaikki hämmennyksen valtaan. Oman sairauden salaaminen on jo aika akrobaattinen temppu armon-, ja internetin vuonna 2016. Vaikka Post Pop Depression-levyn wikipedia-sivu ei asiayhteyttä mainitse, eikä julkaisun lehdistötiedotteissa sitä rummuteta, niin ei varmasti ole sattumaa, että levytyksen aloittamisajankohta on muutama päivä Bowien kuolinuutisen jälkeen. Tarinan mukaan Bowie aiheisia lyriikkoja ja musiikillisia teemoja oli tosin pyöritetty jo edellisen vuoden tammikuusta 2015.

Kuullessani keväällä levyltä lohkaistun 'Gardenia' kappaleen, sanoinkin mielessäni, että Bowie on taas palannut Iggyn tuottajaksi. Biisi voisi olla aika suoraan miehen 'Idiot'-levyltä, kuten moni muukin elementti Post Pop Depressionilla. Pari kaikua Blackstar-levyn äänimaailmasta vielä päälle ja mielessä pyöri jo pikkainen plagiointi/apinointi-ajatus, mutta onneksi annoin kirjastosta kannetulle levylle aikaa ja toistoja.

Iggynkin äänessä alkaa kuulua seitsenkymmpisen papan intonaatio, mutta se ei poista sitä että samalla tavalla, kuin 'Bowie-approved' soolomateriaali 70-luvun toisella puoliskolla, myös Post Pop Depression on uskaliasta musiikkia. Se kyntää sillä toisella poskella, joka rokkielukka Iggyllä on aina ollut. Täytyy myös muistaa, että Stooges itsekin aloitti noise/performanssi-bändinä, ennenkuin alkoi mäjäyttää moottorikaupungin mekaanisen karkeaa, mutta tarkkaa rokkia.

Taustabändinä ja tuottajana Iggyllä on omien lastensa ikäiset aikapojat. Queens of the Stone Agen Josh Homme tuotti ja äänitti levyn osittain Joshua Treessä sijaitsevalla aavikkokaupunki-studiollaan. Mukana on toinenkin QTSA-mies Dean Fertita ja rummuissa Artic Monkeys-mies Matt Helders. Bändi jättäytyy kuitenkin levyllä tahallaan taka-alalle, joten suurta sooloilua tai pooloilua ei kuulla, vaan homma hoidetaan kylmän jämäkästi, kuin 70-luvun Sveitsissä, tai Saksassa. Tiedätte kyllä millä levyillä. Yhtä visionääriseen tai futuristiseen menoon ei tällä levyllä lähdetä, mutta kyllähän tämä soundaa hyvälle. Naiskuoroa tulee mukaan, syntikka pulputtaa välillä ja niin edelleen. Oikeastaan levyn käännehetki säästetään viimeiseen kappaleeseen 'Paraguay', missä biisin alussa annetun vihjeen mukaan sen muoto rikotaan kolmen minuutin jälkeen ja Iggy vetelee rohkeinta kamaansa miltei neljäänkymmeneen vuoteen.

Kriitikot tykkäsivät ja ymmärtääkseni myös yleisö levyn ollen Iggyn suosituin vuosikausiin.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Tilojen ambient-teokset


Olen yrittänyt selvitellä kahta eri tilassa olevaa/sinne tehtyä ambient-teosta, mutta tietoa ei löydy eikä oikein saa mistään. Jätän vielä tännekin, jos jollakulla olisi tietoa.

Linnanmäen Sea Lifen taustamusiikki akvaarioissa? Äänimaisema on "klassinen" akvaariomusa, eli ilmavia syntikkapadeja isossa tilassa. Tästä on tieto, että se on tilausteos, mutta keneltä? Oletan, että Sea Life on myös ostettu konsepti, joten teos voi olla ulkomailtakin.

Merikeskus Vellamo, Kotka. 
Alimman kerroksen 'Joutilaisuuden tila' tausta-ambient? Teos/tila on itsessään lasikuidusta tehty puolipallo, jonka keskellä on neljä sohvapatjaa ristissä, tilassa himmeät väriä vaihtavat valot ja taustalla humiseva drone, joka tuntuu muuttavan muotoa yhdessä valaistuksen kanssa. Lisäksi puhe kimpoilee
 jännästi akustisessa puolipallossa,.

Julkisen/näyttelytilan ambient- ,tai ääniteoksia saattaa olla muuallakin Suomessa, mutta nämä ovat tulleet vastaan.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Aino Venna - Aino Vennan joulu 2016

Vuosi 2016 ei poikkea edeltäjistään, vaan artistit julkaisevat tutuksi tulleeseen tyyliin joululevyjä. Vuonna 1982 syntynyt laulaja-lauluntekijä Aino Venna julkaisi myös omansa, joka on mukavalla tavalla poikkeava. Tai levy on tavallaan kaksijakoinen; osa tulkinnoista on totutun hartaita ja esikuvilleen uskollisia, osa on sovitettu uudelleen ja jopa yllättävällä tavalla.

Levyn avaava 'Varpunen jouluaamuna' kuuluu ensin mainittuihin ja kappaleen voima on tosiaan sen sanoissa, joten mitä sitä muuttamaan. 'Avaruus' on vähäeleinen luenta Lumiukko-piirretyn suomennetusta tunnusbiisistä. Seuraavat kevyemmät palat 'Joulupuu on rakennettu' ja 'Joulupukki suukon sai' ovat sovitettu bändille, mielikuvituksellisesti ja toimivasti. Samoin 'Joulumaa'. Levyllä on kolme vieraskielistä biisiä, yksi ranskaksi, yksi englanniksi ja yksi portugaliksi(?). 'Sylvian joululaulu' ja 'Jouluyö, juhlayö' ovat taas perinteisesti sovitettuja. Lennon-luenta 'Happy Xmas' kuulostaa sovitukseltaan etäisesti Flaming Lipsiltä.

Ei tämä mikään täydellinen levy, tai joululevy ole, mutta kyllä tämä kannattaa kuunnella, jos tavalliset joululevyt ottavat ns. päähän.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Jefferson Airplane - Blues From An Airplane 1966



Vuosi 2016 oli ensimmäinen, jossa lähes kuukausittain poistui joku suurten ikäluokkien legenda. Vuosi alkoi Bowiella ja jatkui tasaisesti siitä eteenpäin.

Jefferson Airplane oli tärkeimpiä ja tunnetuimpia Frisco-skenen yhtyeitä. Sen jäsenistö muuttui myöhemmin vielä kaupallisestikin menestyksekkäämmäksi Jefferson Starshipiksi, jota johti yhtyeen tunnetuin vokalisti Grace Slick yhdessä Paul Kantnerin kanssa.

Slick ei ollut kuitenkaan Airplanen ensimmäinen vokalisti, vaan alunperin Martin Balinin kanssa tehtävän jakoi Signe Anderson, joka lauloi myös yhtyeen vuoden 1966 debyyttilevyllä. Anderson jätti Airplanen ja kiertämisen samaisena vuonna odottaessaan lasta.

Tässä eeppisen hieno biisi kyseiseltä levyltä tasan 50-vuoden takaa.

Airplanen perustajajäsenet Kantner ja Anderson kuolivat samana päivänä 28.1. 2016.

maanantai 12. joulukuuta 2016

Jeavestone - Aurora Borealis Man 2015



Jostain syystä pidän tästä biisistä, vaikka siinä on parikin itseäni normaalisti ärsyttävää musiikillista juttua! :D

perjantai 9. joulukuuta 2016

Juice Leskisen Slam - Sika 1980



Sika on Juice Leskisen Slam-yhtyeen joululevyn 'Kuusessa ollaan' tunnetuin kappale. Biisissä on omakohtainenkin kulma, koska tämä oli yksi niistä kappaleista, joita äänitettiin lainassa olleella kasettinauhurilla kyseisen joulun 1980 alla. Oma kasettisoitin talouteemme tuli vasta seuraavana kesänä. Ja sitten niitä muutamaa kassua pyöritettiin ja pyöritettiin.

Vuosi 1980 oli Leskiselle tuottoisa, sillä ennen tätä Suomen albumilistan sijalle 10. noussutta levyä oli julkaistu 'Tauko III', joka on paremmin tunnettu nimellä 'XV Yö'. Tuli punkkia ja uutta aaltoa, mutta Leskinen yhtyeineen ei jäänyt vanhan paskan maineeseen, vaan seilaili siinä sivussa. Homma kulminoitui seuraavana kesänä pidettyyn 'Tuuliajolla'-kiertueeseen, jossa Juice ja ammattijuopot seilasivat ja soittivat Saimaan rannoilla nuoremman polven Eppu Normaalin ja Hassisen koneen kanssa.

Leskisen kaltaista piikittelevää ja kaiken ulkopuolelle tahallaan jättäytyvää hahmoa ei löydy, eikä edes pysty enää löytymään yhtenäiskulttuurin jälkeisestä Suomesta. On oikeastaan aika kylmäävää ajatella, että Leskisen tutka-, ja taisteluparit aikaisemmilta ajoilta olivat Mikko Alatalon ja Veltto Virtasen tyylisiä tyyppejä. Ja mitä he tekevät nyt?

Sika on poikkeava joululaulu sikäli, että siinä ei lauleta joulukuusista, pukeista, tai edes harvinaisemmasta aiheesta: Jeesuksesta, vaan seurataan perheen ja joulutradition, eli kinkun yhteistä matkaa kesästä jouluun. Ja lopulta kerrotaan ehkä enemmän ihmisestä, kuin pöydän antimesta. Kappaleen orkestraatio on niukkaa koostuen lähinnä Safka Pekkosen kansakoulu-urusta, epävireisestä mieskööristä ja kertosäkeessä tulevasta tööttäyksestä. Homma haiskahtaa vittuilulta, mitä se ehkä olikin. Vuonna 1980 Leskinen piti vielä 70-luvun UG:n lippua liehumassa.

torstai 1. joulukuuta 2016

J. Karjalainen - Polkabilly Rebels 2010

"Amerikansuomalaisia lauluja" alaotsikon kanssa julkaistu 'Lännen-Jukka- trilogian' päätöslevy pitää ensimmäisen osan keksityn tarinan sijaan oikeasti paikkansa.
Mika Waltarin Egypti-kirjoista poiketen kutsun käytyä J. Karjalainen vieraili paikan päällä ja kierteli esiintyen (ja kuunnellen) vanhoilla suomalaisalueilla Michiganissa, Minnesotassa ja muualla Lännen-Jukka nimellä.

Polkabilly Rebelsin kappaleet ovat tradeja, mutta useiden esittäjänä ja sanoittajana oli Michiganin Toivolassa syntynyt ja sinne ehtoovuodet viettämään palannut Jenny "Jingo" Viitala (1918-2009). Levyn avaava 'Siantappolaulu' oli jo Suomessa unohtunut ja säilynyt yllättäen Viitalan ja muiden finskien laulamana. Karjalainen esittää laulut honottavan ja narisevan Lännen-Jukka hahmonsa kautta, poislukien neloskappale, jossa Marjo Leinonen esittää tradin päälle sanoitetun kappaleen 'Hopeinen veitsi'. Ja hyvin esittääkin. Sanoitukset ovat kautta levyn hyviä ja pursuavat Amerikan-lisää tappeluineen ja niin suurine sikoineen, että ne pitää teurastaa tykinlaukauksella. Pari biisiä on Karjalaisen omia sävellyksiä, vaikka 'Piru laulunopettajana' lainaileekin vahvasti amerikkalaisesta mytologiasta ja Chuck Berryltä.

Trilogian aloittanut 'Lännen-Jukka' oli toteutettu raakana "mies ja banjo" soittona, kakkoslevy 'Paratiisin pojat' toi mukaan Veli-Matti Järvenpään haitarin. Trilogian päätöksellä Järvenpään lisäksi mukaan on tullut vielä vanhat luottomiehet Tommi Viksten ja Mitja Tuurala sähkökitaraan ja bassoon, mutta ei rumpuja. Bändisoitto onkin uskollista 50-luvun rummuttomalle tyylille ja bändi nakuttaa biisit asiaankuuluvalla tyylillä ja vähäeleisesti, koska laulut ja tarinathan tässä ovat se juttu. Karjalainen soittaa itse vielä banjon lisäksi akustista kitaraa ja viulua.

Mitäs tähän lisäämään. Jonkinlaisen kulttuuripalkinnonhan Karjalainen tällä trilogiallaan ansaitsisi. Ja saa anteeksi hirveän ison kasan tuotantonsa sekaan mahtuvaa Markkina-Kallen esittämää musaa.