80-luvulla Waters liikkui lähelle valtavirtaa muun muassa elokuvalla "Hairspray", missä Divinen lisäksi oli joukko muitakin pop-hahmoja, jonka jälkeen hän sai hotellihuoneessa kohtalokkaan sydänkohtauksen.
Huolimatta drag-hahmostaan Divine ei oikeassa siviilielämässään ollut transseksuaali, vaan homo, mutta tämän hän yleensä sivuutti haastatteluissa, ehkä syystä että pelkäsi sen haittaavaan uraansa.
Hän aloitti vuonna 1981 musiikkiuran, joka perustui myös Divine-hahmoon. Vuonna 1984 julkaistiin kakkoslevy ja samalla hänen menestynein albuminsa "The Story So Far". Levy nojaa 70-80-luvulla syntyneeseen Hi-NRG tyyliin, joka on periaatteessa turboahdetumpi diskon alamuoto. Kummatkin nauttivat ensisuosiotaan juurikin New Yorkin homoklubeilla. Staccato-syntikat, Roland 303:n pumppaavat bassolainit ja koneelliset rummut. Supermachoa. Ja hyvin funkya.
Tyylisuunnan kuuluisimpia tuottajia oli Bobby Orlando, joka on vastuussa kuudesta tämänkin levyn kahdeksasta biisistä. Levyn avaava "I'm So Beautiful" on Stock & Aitken kaksikon kynästä ja koneista. Kaksikko (+ Waterman) olivatkin vastuussa monesta 80-luvulle ilmeen antaneesta, silloin joidenkin parjaamasta kylmän koneellisista hittipbiiseistä.
Biisimateriaali levyllä on yllättävän tykkiä kamaa. Siis todella. Levyllä ei ole yhtään niin sanottua turhaa biisiä, mutta tarkemmin katsoen The Story So Far onkin kokoelma ensimmäisen levyn biisejä ja sinkkujen paraatipuolia. Tähän päälle Divinen rähisemään Hi-NRG tyylilajin camp- ja kaksimielisiä laulunsanoja, niin todella energinen pakkaushan tässä on kyseessä.
Kotimaassaan Divinen nautti ehkä enemmän elokuvasuosiota. Ainakin yönäytösyleisön keskuudessa, mutta Euroopan puolella sinkuista tuli pieniä, tai keskisuuriakin hittejä. Suomessakin ne nousivat listoille, joten ehkä pitää pitää silmät auki, jos maxeja tai muita tulee kirppiksellä lisääkin vastaan.