Posti kolauttelee välillä mukaviakin levy-yllätyksiä, tai siis musiikkia, jonka tyylistä kuuntelen ja sopii blogin linjaan.
Kohtalon käsine-yhtyeen jäsenistö on jokseenkin tuttua ja olimme tuossa loppusyksyllä yhteiskeikallakin, millä ne soittivat meidät kyllä suohon :D
Bändin miehistö on pääosin pitkänlinjan kuopio- tai Kuopion kautta kulkeneita rokkareita, joiden taustalla on sellaisia bändejä, kuten Cosmo Jones & the Beat Machine, Brats, Idiots, Nostowäki sekä Kauneus & Terveys, jonka jatkumona bändiä voikin pitää. Kohtalon käsine aloitti englanninkielisenä, mutta laulukieli vaihtui aika pian suomeksi. Nimi taitaa tulla 70-80-luvun Mustanaamioissa pyörineestä sivusarjakuvasta.
Punkissa liikutaan ja siellä melodisemmassa mukanahoilotettavassa päädyssä, vaikka biisit mätetäänkin vauhdilla ja suoraan. Jos ei väärin kuule, niin kyllä siellä jotain Husker Dün seiskasointujakin soi. Toisaalta musiikissa on läsnä vahvasti myös muutaman ylläolevassa kappaleessa olleen bändien katurock. Itselleni tulee myös vahvoja mielleyhtymiä Laman uuteen EP:hen, sekä Puolan lakot bändiin, jotka kumpikin ovat pyörähtäneet täällä.
Kuulin bändin aikaisemman englanninkielisen keikkaäänityksen ja silloin laulukieli ja meno toivat mieleen UK Subsin.
Teksteissä nojataan sinne paatoksellisempaan, yhteiskunnalliseen ja kertovaan Pelle Miljoona-tyyliin, mikä on näinä nykylyriikoiden päihdesekakäyttö-Kouvola- tai hc-kliseet vm.2010-aikoina harvinaisempaa tavaraa. Eli siis punkin yhteiskunnallisia perinteitä ja perusarvoja kunnioittavaa lyriikkaa niin hyvässä, kuin pahassa (mikä tuo muuten mieleeni yhden toisenkin tuntemani Kuopio-punkkarin). Laulaja Masan ääni on aina tunnistettava ja erottuva.
'Laki on' singlejulkaisu, eli biisi puolellansa. A-puolella nimibiisi ja B-puolella 'Känniapina', joka jytisee kirjoittajalle kovemmin. Jyräävää katupunkkia, joka julistaa saarnaten jo ryyppäämisen puolelle ulottuvaa kilpayhteiskuntaa ja yhteiskunnan puolelle ulottuvaa ryyppykilpailua vastaan. A- puolen 'Laki on' kertoo kaikille tutun totuuden, ettei laki ole kaikille sama. Biisien temmot eivät ole mitään hidastelua, joten kaksi biisiä jyrähtää nopeasti ohi.
Koska tämän myös kuuntelee mielellään läpi herääkin kysymys, että miksi single eikä EP?
Levyarvio: Marillion – Afraid Of Sunlight (1995)
15 tuntia sitten