maanantai 31. elokuuta 2020

Frank Pourcel - Concorde 1975


Tässä aivan äskettäin vietettiin vuosipäivää Concorden viimeisestä tulipalloon päättyneestä lennosta. Kone itsessään oli bensiiniajan Utopia, joka tuotteena kusi oikeastaan kaikessa mihin se ryhtyi. Alunperin Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian yhteisprojektina alkaneen koneen kyydistä pudottautui ensin Saksa. Mantereen keskellä sijaitseva valtio ei tehnyt oikein mitään yliäänikoneella, joka ei saanut lentää valtioitten yli. Koneen ohjaamo ja matkustamo olivat aikaansakin nähden pienet, mutta öljykriisissä taivaisiin pompannut polttoaineen hinta tiputti Concorden taloudellisen kurssin alas. Silti kone laitettiin 70-luvun puolessa välissä lentoon. Aluksi sillä koitettiin pitkiä matkoja, joissa nopeudesta on todellista hyötyä, mutta tähtitieteellinen polttoaineenkulutus johti useisiin välilaskuihin, jolloin Australian lennon nopeushyöty hävittiin näihin. Lopulta sillä yliteltiin lähinnä Atlanttia ja silloinkaan kone ei tuottanut ns. voittoa. Concordella lentäminen miellettiin kuitenkin jonkinlaiseksi luksukseksi, jota korostettiin ennen lentoonlähtöä nautitulla aidolla shampanjalasillisella.

Samaa luksusta haettiin myös koneelle sävelletyssä tunnuskappaleessa, jonka teki ranskalainen Frank Pourcel Grand Orchestroineen. Biisi on viihteellisesti funkkaava iso orkestrointi aikansa parhaimpaan ranskalaiseen tyyliin. Jet Set.

tiistai 25. elokuuta 2020

The Buxs - Live 1982

Musiikki on upea asia, eikä intternettikään paha, vaikka onkin tappanut lukemattomien ihmisten harrastuksen fyysisten äänitteiden parissa ja ajanut artisteja ahdinkoon. Mutta mikä valtava määrä tietoa ja tiedostoja. Olen ollut muutaman vuoden jäsenenä synnyinkaupunkini facebook-ryhmässä, jonka aiheena ovat paikalliset bändit 70-80-luvulla.
Maailma on sinänsä pieni ja kummallinen, sillä ryhmän ylläpitäjä ja käsittääkseni aikansa skenen primus motor on vaimoni entisen kotitalon naapurin ukko, jonka musiikkiharrastuksista ei ollut mitään arvailuja myöhemmin kyseisessä osoitteessa notkuessani. 

Harvatahtisesti päivittyvässä FB-ryhmässä on aika mittava kokoelma paikkallisissa studioissa paikallisten projektien ja soittajien tuottamaa kamaa. Koska nämä tehtiin siis niin sanotussa oikeassa studiossa, äänenlaatu on yleensä kelvollinen, musiikissakaan ei yleensä mitään varsinaista vikaa, mutta ei myöskään varsinaisesti mitään erikoistakaan. Maakunta- ja kuntabändejä, tyylilajina aikansa ulkomaiset esikuvat.

BUXS Kotkan Sibeliuksenpuiston lavalla kesällä 1982. Vasemmalta lukien: Puke, Make, Krisse, Kölli.





Siihen nähden yksi viime kesäinen päivitys nousi vahvasti korviin; The Buxs-yhtyeen livebiisi vuoden 1982 kesäkeikalta Kotkan Sibeliuspuiston lavalta. Omassa nuoruudessani tyhjyyttään seisovasta (ja nyt jo puretusta lavasta) liikkui parikin urbaanilegendaa. Ensimmäisen mukaan se oli maksanut enemmän kuin Kotkan upea funkkisrakenteinen brutaali kaupungintalo (tässä voi olla perää ns. revalvaatioiden, devalvaatioiden ja rahan arvon muutumisen yms. kautta). Toinen sitkeä, mutta ilmeisen paikkansa pitämätön huhu oli, että sen lavalla oli esiintynyt 60-luvun lopussa Earth-nimellä aloittanut englantilaisbändi, josta tuli pian Black Sabbath. Koska huhut syntyvät jostain, joku ihan jebou ykkösdivarin brittibändi on lavalla ehkä soittanutkin?

Mutta mutta. Palataan The Buxsin youtubesta löytyneisiin livebiiseihin. Omaan korvaan näin jälkiviisasteluna silmille räiskähtävässä musassa soi Stooges, Motörhead ja Discharge. Eli niin sanottu aikansa 82-meininki. Yhtyeen soitto rullaa mallikkaasti ja ennenkaikkea vokalisti/huutaja ei säästele: mitään.
Mutta rockmusiikki on siitä jännää ja elänyt tuolloin vielä voimakkaasti nuoruuttaan, että palikat ovat saattaneet muokkautua itsestään ja vähän yllättäenkin, kuten haastiksen lopusta selviää. Tai siis yhtyeen oikeista vaikutteista. 

The Buxsin musiikki soi ennenkaikkea kuitenkin nuoruuden innolla, jota on ihan oikeasti mahdotonta jäljitellä. Bändi toimi vain parisen vuotta ja niittasi aikansa tyyliin aikamoisen määrän tiivistynyttä enrgiaa. 

Kysyvä ei tieltä eksy.
Lähetin muutaman peruskysymyksen nykyään Australian Brisbanessa asuvalle yhtyeen rumpalille ja vastaus/haastis tässä:  

"  

Legendaarisen Kotkalaisen rockyhtyeen BUXS:in rumpali muistelee: 

1. Millä aikavälillä bändi toimi? 

Kymenlaaksolainen legendaarinen rockbändi BUXS toimi Kotkassa suhteellisen vähän aikaa, mutta varsin tehokkaasti! 

Minä olin juuri päässyt armeijasta v. 1981 ja käppäilemässä Kotkan kaduilla yhtenä viikonloppuna, kun yhtäkkiä joku tarrasi kiinni olkapäästä ja pysäytti minut. Kotkalainen basisti Puke sanoi, että ”Ollaan perustamassa Kotkan kovinta rockbändiä, tuutko rumpaliksi?” Sanoin, että voisin tullakin, mutta ei oo enää rumpuja, kun piti myydä ne ennen armeijaan menoa. Puke totesi siihen, että ei hätää, meillä on White Angels! Mietin, että mitä mahtaa olla nuo ”whiteangels” ja lopulta selvisi, että ne olivat varsin asialliset valkoiset rummut. Kenen, ei hajua?!

Eli bändillä rummut, mutta rumpali puuttui. Ei tarvinnut kauaa miettiä ja totesinkin aika lailla saman tien, että totta kai tulen messiin! Puke Tani on kotkalaisen rumpalilegenda Reijo ”Rempo” Tanin jälkikasvua, joten kovassa seurassa oltiin! Nuo valkoiset enkelit saattoivat itse asiassa olla Rempon entiset rummut! Näin saatiin siis paikoilleen viimeinen pala Buxsin palapeliä. Homma lähti käyntiin välittömästi ja tavaraa (siis biisejä) rupesi syntymään. Buxsin tehokkain aika oli vuosina 1981-1982. 

2. Ketä tässä soitti? 

BUXS oli perinteinen 4 muusikon kokoonpano, eli laulu, kitara, basso ja rummut. Joukkueessa soittivat koko sen olemassaolon ajan seuraavat heput: 

Markku (Make) Mellas – laulu ja karjunta 
Juha (Kölli) Töyrylä - kitara ja onkivavat
Petri (Puke) Tani – basso ja lavaheilunta
Kristian (Krisse) Olin – rummut ja kaljatölkit 

Makesta sen verran, että hänen päiväduuni oli kirkossa! Markku toimi nimittäin niihin aikoihin Kotkan seurakunnan suntiona. Tämä tarina on tosi... valehtelematta! 

3. Minkälainen Kotkan bändi- ja keikkameno oli 70-80-lukujen taitteessa? 

Kotkan musaskene oli suhteellisen vilkas, mutta varsin paikallinen. Keikkoja ja keikkapaikkoja oli onneksi myös jonkin verran tarjolla, varsinkin kesäisin. Esiintymisareenoina toimivat yleensä Nuokkari, eli Kotkan nuorisotalo Kirkkokadulla, jossa bändeille oli annettu käyttöön peräti kaksi omaa treenikämppää! Nuokkarilla vaikuttivat mm. legendaarinen Trash, sekä naapurikämpässä treenannut Choluwieteri. Muita treeni/keikkamestoja oli Kotkan työväentalo, Isopuisto, sekä Sibeliuksenpuisto, eli Sippari, jossa oli siihen aikaan ihan oikea amfiteatterimainen keikkalava! Kotkan muusikoilla oli suhteellisen hyvä yhteishenki ja diggailtiin ja kannustettiin toisten bändejä varsin mukavasti. 

4. Teittekö mitään demoäänitettä tai muuta? 

Buxs ei tehnyt demoja, eikä muitakaan virallisia äänitteitä. Perustimme toimintamme rankkaan energiaan ja livemeininkiin! Onneksi basistin veli, Kimmo Tani sattui äänittämään yhden keikan Sibeliuksenpuistossa, josta on tallessa viisi kappaletta. Näistä kolme on nyt julkaistu EP:nä nimellä BUXS : Live. Tämän palasen Kotkalaista musiikkihistoriaa saa nyt omia itselleen seuraavasta osoitteesta: https://buxs.digpublish.com 

Etelä-Suomen Sanomat oli paikalla ja totesi keikasta seuraavaa: "Alusta lähtien oli selvää, ettei rockin soitto ole näille pojille mitään Jaffan juontia mummolassa. Irti päästettiin reilu annos kursailematonta energiaa, kunnon lavameininkiä ja tervettä uhoa, joka sai yleisöltä ansaitsemansa palautteen.”

5. Mihin bändi loppui? 

Bändin loppumetreistä ei ole selkeää muistikuvaa, mutta ei se ainakaan hajonnut riitojen tai musiikillisten erimielisyyksien vuoksi. Olimme kaikki varsin hyvin samalla aaltopituudellla siitä, mistä Buxsin musiikissa oli kyse ja mitä haluttiin soittaa. Bändi siis toimi erittäin hyvin loppuun asti!

Buxs harjoitteli Kotkan Kaupunginteatterin takana Papinkadulla olleessa pienessä puutalossa, jossa oli vastakkain yksi isompi ja yksi pienempi huone. Isommassa kämpässä treenasi mm. Kari Stenmanin, eli Stenkan bändi Leopantteri, ja toisen huoneen oli vallannut itselleen Buxs. Stenkan kanssa tuli soiteltua mm. aikaisemmin mainitussa Choluwieterissä ennen Buxsia. Meidän tiloissa ei treenannut muita yhtyeitä, joten olimme varsin ylpeitä, kun saimme nauttia ”omasta treenikämpästä”. 

Ehkä Buxsin kohtalona oli olla yksi nopea, mutta tehokas energiapurkaus Kotkan musiikkimaisemassa tyyliin Live Fast, Die Young? Tämän toteutti ikävä kyllä myös solistimme Make (R.I.P.) joka liittyi yläkerran orkesteriin liian aikaisin.

BUXSin hulvaton rytmiryhmä, eli Puke ja Krisse vierailemassa (lue häiritsemässä) erään toisen tunnetun kotkalaisen bändin esitystä Isopuistossa. Motto: lavalla pitää heilua


6. Kuulen tälleen jälkikäteen tästä läpi muutamia orkestereita, mutta mitä te silloin kuuntelitte? 

Laulusolistimme Make oli kova Lou Reed fani, joten ohjelmistossamme oli useampikin Reedin biisi mm. Vicious ja Waiting For My Man. Ramones oli tietenkin kova sana, ja muutenkin niitten punk asenne! Puken ja minun suosikkeihin kuului mm. Lynyrd Skynyrd ja Aerosmith, jotka vaikuttivat osaltaan Buxsin biisivalintoihin ja soundeihin.
Hyvin monet Buxsin kappaleista olivat muuten bändin omia sävellyksiä, mikä oli aikamoinen saavutus siihen aikaan! Jos tehtiin covereita, niin ne pyrittiin tekemään omilla ehdoilla. Fakit mentaliteetti vallitsi ja yleisö tykkäsi aina kybällä!

Live EP BUXS : LIVE nyt julkaistu! Kannata kotimaista omakustannetuotantoa, ja osta tämä energiapläjäys omaksesi tuosta linkistä: https://buxs.digpublish.com

torstai 13. elokuuta 2020

Danyel Gérard - S/T 1972

Suomen fyysinen kirppisskene on jakaantunut kolmeen eri ryhmään: suostuimpana on looshimestat joissa ihmiset myyvät omassa vuokratussa lokerossaan omia tavaroitaan. Tämän lisäksi toinen suhteellisen suosittu, tai ainakin vuosikymmenestä toiseen pyristelevä toimija on uskiskirppikset. Kolmas sitkeä sissi on kylän erikoismiehen haalima jätevarasto, jossa ylihintaiset rojut lojuvat vuosikymmenestä toiseen, pöly haisee ja isäntä röhnöttää ovensuussa. Only Cash.

Aikana ennen internettiä ensimmäinen ja viimeinen tekivät tiliä käytetyn pornon myynnillä, mutta tämä alkaa olla kadonnutta kansanperinnettä. Uskiskirppisten tavaravalikoima oli helluntai- tai muitten seurakuntien kuolinpesistä ja lahjoituksista haalimaa tylsempää kamaa, mutta paikkojen vinyylilootat kannattaa silloin tällöin koluta, sillä pakollisten Francis Goyien ja Matteus-passioiden yms. joukossa saattaa olla jotain mielenkiintoista. Joskus harvoin, mutta näinkin on välillä tapahtunut. Usko pois!

Käväisin tällä viikolla tällaisessa mestassa ja ostin kolme vinyyliä ihan rehdisti ja suoraan kansikuvien perusteella. Kahteen muuhunkin todennäköisesti palataan täällä, mutta ranskalaisen Danyel Gérardin tyylitelty rakeinen mustavalkokansi vangitsi katseen lisäksi mielenkiinnon.

Gérard on syntynyt Pariisissa 1939 armenialaisen ja italialaisen vanhemman liitosta, mutta vietti pääosan lapsuudestaan Brasiliassa. Hän kuitenkin palasi 1953 Pariisiin pyrkiäkseen Notre Damen poikakuoroon. Tätä uraa ei luonnollisesti kestänyt pitkään, mutta 1958 hän levytti ensimmäisiä ranskalaisia rock'n roll-levytyksiä. Parin pikkuhitin jälkeen hän sai suurhitin kotimaahansa Ranskaan, jonka jälkeen vuonna 1971 levytetty 'Butterfly' nousi jättihitiksi sekä kotimaassa, että eri kieliversioina läpi Euroopan UK:ta myöten. Sinkku myi huikeat seitsemän miljoonaa kappaletta (käsittääkseni Paradise levytti Suomi-version) ja se nousi jopa Atlantin toisella puolella top100:seen ja Gérardille järjestettiin levytyssessio Los Angelesissa, tähtäimessä Amerikan markkinat.

MGM:lle äänitetty englantiversio perustui käsittääkseni osittain uudelleenäänitettyihin versioihin aikaisemmista ranskahiteistä, joista levyn A-puoli koostuu. Näitä, Gérardin ääntä ja tuotantoa voisi verrata parin vuoden päästä soolouraansa aloittelevaan Demis Roussokseen: pehmeää, hivenen folkahtavaa ja taatusti ranskalaisen siirappista.

A-puolen loppuessa mieleen hiipi ajatus tuhlatusta 70 sentistä, jotka levyyn tuli hukattua, mutta B-puolen samaa kaavaa toistaneen biisin jälkeen alkoikin tapahtua. Kakkosbiisi, dramaattisen fuzz-kitaran värittämä 'The Gun' paljastaa Gérardissa teatraalisen tuskaisen tulkitsijan, suoraan valkokankaalta. Eikä tämä tähän lopu, vaan seuraava 'The Rain' folkkaa kauniisti, tuskaisesti ja omaa ovelan sointukulun. Tästä hypätään 'Elie Lama Sabatchani'in, valtaviin kuoroihin ja oudon etniseen grooveen. Levyn päättävä 'Let's Love' edellisten kanssa voisi hyvinkin olla aikaisemmin mainitun Demiksen tuotantoa. Sitä Roussoksen hyvää tuotantoa siis.

Levyn kulmat on leikattu lovelle. Eli tämä on niin sanottu cut-out, jota suuressa maailmassa käytettiin levyille, jotka eivät menneet kaupaksi ja näitä lähetettiin pienempien markkinoiden maihin myytäväksi alennushinnalla. Tästä voi päätellä, ettei Danyel Gérardin Los Angelesissa äänittämä levy tehnyt kauppaa Yhdysvaltain ja Englannin markkinoilla. Syykin tähän on suhteellisen selvä: Gérard lausuu englantinsa hyvin broken ja ranskalaisittain. Kummassakin maassa oltiin 70-luvulta pitkään eteenpäin hyvin nirsoja tällaiselle. Euroopassa se ei menoa haitannut, Gérard sai vielä pienempiä hittejä ja menestyksiä, mutta myös "yhden hitin ihmeen" viitan selkäänsä, sillä Butterfly:n kaltaista toista suurhittiä ei ole uralle tullut.

tiistai 11. elokuuta 2020

Dr John - Babylon 1969

Babylon oli tuossa vaiheessa jo pitkänlinjan soittajana ja sessiomiehenä toimineen Mac Rebennackin Dr John hahmon toinen pitkäsoitto.

Edellisvuonna ilmestynyt Gris-Gris on myöhemmin noussut suureen kulttimaineeseen, mutta kaupallinen suosio sai Rebennackin kohdalla odotella vielä pari vuotta, kunnes The Metersin komppaama 'Right Time. Wrong Place' nousi korkealle sekä single- että pitkäsoittolistoilla.

Gris-Gris-levyn yleissointia voisi kuvata englantilaisella termillä "druggy". Hippiajan avoin ja positiivinen suhtautuminen huumausaineisiin ei ollut Rebennakille mitään uutta, ehkä aineet olivat, sillä hän oli ollut tässä vaiheessa jo vuosia pahassa heroiiniriippuvuudessa. Tästä johtuneet puoli- ja kokolaittomasti vietetyt päivät satsin perässä johtivat eri suunnilta tulevaan kuumotukseen, joka Rebennackin muistelmien mukaan yhdistyi päänuppiin loppuvuodesta 68 alkaneen Vietnamin sodan TET-offensiivin ja Robert Kennedyn ja Martin Luther Kingin murhien kanssa. Nämä synkistivät Dr Johnin visiot siinä määrin, että hän päätti tehdä uuden levynsä kuvaamaan tätä Babyloniamme. Omien sanojensa mukaan levystä tuli vähän kuin Hieronymus Boschin äänite.

Nimibiisi heittelee rytmilajeja, voodoonaiskuoro laulaa laahaavat stemmansa ja tohtori luettelee kaikki mieleen tulevat kuumotukset. Rytminvaihdos ja puhaltimet tuovat kokeellisen jatsin rytmitysten mennessä epämiellyttävästi päällekkäin. Glowin' muistuttaa vähän enemmän edellislevyn "normaalia" voodoo-Johnia, mutta sekin tahmaa oudosti. Lisää tohtorin karjuntaa, vaeltelevia torvia ja painostavaa junnausta tarjoillaan 'Black Widow Spiderissa'. 

'Barefoot Lady' loitsuaa akustisesti taas enemmän miellyttävää biisiä muistuttavasti, kunnes 'Twilight Zone' vaeltelee formaalin biisin ja kaiutetun aavekolinan ja free-jazzin välillä. 'Patriot Flag-Waver' lapsikuoroineen kertoo mielipiteet KKK:sta, naapurikyylistä jne. Levyn lopettaa synkästi nimetty kuristaja 'The Lonesome Guitar Strangler' joka juoksuttaa resonaattoria hypnoottisesti, välillä vittuilevan epiksessä vedetty slide ja lopulla lainataan Creamia palaten sitten kasvamaan koko suoalueen kokoiseksi jamiksi torvineen, jonka keskellä yksinäinen tohtori julistaa sanomaansa.

Tällä levyllä John ajelee ehkä eniten samoille alueille, missä toinen aikalainen ja myöskin L.A.ssa toiminut kapteeni asteli joukkoineen. Rankka ja raskas levy, mutta ei tämä huono ole.