Jonathan Richmanin Modern Lovers vilahtaa aina punkin esihistoriikeissa, mutta itse bändin kuulemiselle ei passiivisesti helpolla altistu, toisin kuin useimpien muiden pioneeri-bändien kohdalla.
Bostonilaisen Velvet Underground-fani Richmanin yhtye on punkissa historiallis-maantieteellisesti yksinäinen yrittäjä. Jälkiviisaasti bändi tosin kuulostaa juuri sellaiselta älykköpunkilta, joka tuli muotiin yhtyeen jo hajottua. Tai älykkö ja älykkö. Bändin 'Pablo Picasso'han kertoo esimerkiksi älykkäiden ja makeiden yliopistotyttöjen modernin taiteen ihailusta, mitä laulaja haluaisi myös ymmärtää.. vain saadakseen ne gimmat.
Modern Loversien postuumisti hajoamisen jälkeen ilmestyneen levyn ensimmäinen kappale on äänitetty jo vuonna 1971. Levyn pääosan muodostavat kuusi kappaletta äänitettiin seuraavana vuonna heidän sankarinsa John Calen tuotannolla. Levyhyllystä löytyvällä 2003 versiolla on myös lisäbiisit, joiihin on tuotannon kautta sotkenut sormensa Kim Fowley.
Bostonilaisaksentilla lauletun puhdassoundisen, mutta rokkaavan musan yksi esikuva on tietenkin Velvetit. Levyn aloittava (ja Isossa Britanniassa 1977 hitiksi noussut) 'Roadrunner' on säröurkuineen erittäin hyvä Velvet-pastissi. Myös Iggy ja Stooges hiipivät mieleen, vaikka Modern Lovers seisoi kieltämättä ihan omilla jaloillaan.
Tämän punkin pioneeri-levyn äänityksissä nousi kuitenkin yhtyeen välille skismaa ja Jonathan Richman sai jostain päähänsä, että hän haluaakin tehdä rauhallisempaa musaa. Tämä kulminoitui keikoilla hänen kiletäytyessä soittamassa vanhoja biisejä. Levy-yhtiökin veti lopulta tukensa pois epävarmalta projektilta. Tästä johtuen bändi hajosi 1974 ja solisti jatkoi nimellä Jonathan Richman & The Modern Lovers. Rumpali David Robinson liittyi erinomaiseen Yhdysvalloissa suosittuun The Carsiin ja kosketinsoittaja Jerry Harrison muutti New Yorkiin ja on myöhemmin tunnettu Talking Headsin jäsenenä.
Levy ilmestyi jälkikäteen punkin nostaessa jo päätään ja itse Richman on esittänyt tuosta ajasta lähtien enemmän akustista ja rauhallisempaa musaa, kuin Velvet-rokkia. Ja esittää muuten vieläkin.
Levyarvio: Marillion – Afraid Of Sunlight (1995)
15 tuntia sitten