Jo suusta suuhun kulkeneena aikana ennen intternettiä ajatus "yhtenäisestä Suomesta", tai edes "yhtenäisestä Junttisuomesta" ei ollut ihan totta. Typerä ja avarakatseisia leimaava vaalien jälkeinen 'kuplaläppä' on väsynyttä paskaa ja sen tarkoitus on ainoastaan yrittää nostaa samanarvoisiksi, tai edes salonkikelpoisiksi junttien rasistisia puheita kaiken maailman beduiinileireistä. Tai saada edes vähän viihdettä 'eliitin ja kulttuuripiirien' nyt harrastamasta itseruoskinnasta, jonka suorittamiseen perusjuntilla ei ainakaan sosiaalisen median mukaan ole ikinä tarvetta. Vai resursseja? Levyhylly lupautuu pysyttäytyvän marginaalissa, elitistisenä ja 110% tosissaan ilman mitään itsesyytöksiä. Jos kuuntelen Popedaa, teen sitä sen takia, että yhtyeellä on muutama hyvä ralli, en sen että täällä kävisi pyörähtämässä juntit kuraisine kenkineen. Jos joku täällä saa sotkea maton, se olen minä itse!
Olen asunut nyt jo toista vuotta pienellä teollisuuspaikkakunnalla eteläisessä Suomessa. Väestön tausta ja kirjo on monilta osin homo(!)geenistä, eli tehtaan ympärillä mennään. Samoin ajatukset ja unelmat ovat niin sanotusti rivissä, eli liukuhihnalla ja omakotitalo ja oma piha unelmana. Vieressä ihan maaseutua. Tässä ei ole mitään uutta, olenhan itsekin samanlaisista lähtökohdista ja työväenluokkaisesta taustasta. Oma synnyinalueeni oli 70-luvun aravataloineen ehkä vieläkin homo(!)geenisempi ja väestö tasaisempaa. Sieltä ei nimittäin tule ihan heti löytymään jutun lopussa olevan kuvan kaltaista rintamamiestaloa, jonka ulkomuotoa ja pihalla olevia vuohia olen aina ohimennessä ihaillut, sekä ihmetellyt; mitä helvettiä tällainen tekee täällä?
Asukas on tiedossa ja tämä vuonna 1996 julkaistu 'KuuMaa' ry:n julkaiseman levyn osoitetiedot kohdistuvat samaan taloon. Ry saattaa toimia vieläkin, mutta levyjä on discogsin mukaan julkaistu vain kolme ja tämä on niistä ensimmäinen. Kyseessä on kokoelmalevy, jolla on neljä (viimeinen yhden biisin All-Out on tietojen mukaan sama bändi, kuin levyllä sitä ennen oleva Cola Panther) yhtyettä eri puolilta Suomea. Yhdistävänä tekijänä on ehkä tietynlainen rouhea kitaravetoisuus, joka oli musiikin kaupallisen pinnan alla olevassa marginaalissa hyvin vahvassa asemassa tuohon aikaan. Jos siis luetaan pois tuon ajan marginaalinen elektroninen musiikki.
Levyn avaa miltei paikallinen provosoivasti nimetty Dildo Mania joka tuli Kouvolasta. Kuusi kahdella kitaralla operoivaa kappaletta, eikä tämä ole yhtään hullumpaa. Kakkosbiisi 'Stoned In The Mario Bros Land' kertoo aika tarkkaa missä mennään ja ajan kitaranhelisyttäjistä poiketen vetelisin vaikutteet tuonna Butthole Surfersiin ja muuhun tiukasti rokkaavaan sekoiluun. Dildo Maniaa tallennettuna löytyy tämän lisäksi KuuMaan toiselta kokoelmalta ja bändi julkaisi kaiketin Antikvariaatti Novgorodin kautta vielä yhden seiskatuumaisen. Tyyppien myöhemmistä vaiheista tiedän vain Jairen, joka tekee musaa Octopys Syngin kanssa ja on tullut törmättyä muutenkin.
Kakkosartisti on vielä nimellä 'V Leinonen pilven reunalla' esiintynyt Ville Leinonen. Kokoelman linjaan sopien kappaleet ovat myös kohtuullisen rouheita ja viimeinen 'Emma' tarttuva, joka lopussa menee surinan ja metelin puolelle. Kulttuuriteko sikälikin, että keskimmäinen KuuMaan kolmesta julkaisusta on Ville Leinosen debyyttipitkäsoitto, eli levytysura alkoi tämän ry:n kautta. Leinonen on kannuksensa ansainnut ja tällä levyllä pääsee tutustumaan uran alkuun.
Kolmas bändi oli lappeenrantalainen The Unique 42, joka on kitaravetoista artsympää taiderokkia. Tyylikäs on varmaan kuvaava adjektiivi, mutta yhtyeeltä puuttuu monen muun tämän saran kyntäjän tavoin se hyvä biisi. Bändi on kadonnut historian hämäriin, samoin levyn viimeinen Cola Panther, joka tuli tietojen mukaan Oulusta ja sen kitarankuritus Amerikasta. SY-henkistä räimimistä ja Cola Pantheriltakin puuttuvan hyvän biisin korvaa hetkittäin ihan asiallisen ankara suristaminen, joka kantaa levylläkin hetkittäin. Ja kuten aikaisemmin mainitsin, levyn päättävä All-Out on kuuleman mukaan sama porukka eri nimellä.
Kannet sisältävät tiedot Dildo Manian ja Leinosen kohdalta, mutta muuten infoa on niukanlaisesti. Rasterinen etu- ja sisäkansi ovat todennäköisesti teetetty yhtyeen jäsenellä tai kaverilla oppilastyönä. Takaselässä on tietenkin lehmiä. Jutun alussa lupasin kuvan siitä rintamamiestalosta, ja tässä teille suvaitsevaisuuskriittisille telttaleiri Suomen maaseudulta, josta tämäkin levy ilmestyi:
Levyarvio: Marillion – Afraid Of Sunlight (1995)
15 tuntia sitten