maanantai 27. helmikuuta 2023

Joose Keskitalo & Mystic Revelation of Teppo Repo – Orfiset laulut VI 2022

Joose Keskitalo on seikkaillut suomalaisen marginaalin reunoilla jo pitkään. Levyhylly blogissa on ollut ainakin Paavoharjun ja Harmaan geton levyt, joissa Keskitalo on ollut jäsenenä mukana. Hänen soololevyjään en ole kuitenkaan pieniä otteita lukuunottamatta kuunnellut, ehkä yhtenä syynä vintin tuoksuinen ulosanti, joka on sellainen ota tai jätä.
Toinen saattaa olla Keskitalon peittelemätön kristillinen vakaumus, joka on aikaisemmin ilmentynyt körttijuttuina. Ehkä tässä on enemmältikin kyse jostain omasta umpimielisyydestä, mutta sanotaan nyt näin, että ei se ainakaan ole nopeuttanut tsekkaamista. 

Orfiset laulut VI löytyi vakiolöytöpaikalta, eli kirjaston uutuushyllystä. Näitä levyjä on kaksi kappaletta, joista V:sta en ole vielä kuullut, mutta jos vastaan tulee, niin kuuntelen. Ilmeisesti näitten kahden levyn tekstit ovat hiertäneet fanaattisimpia Keskitalo-faneja, koska miehen ilmeisen rikkaan(?) oman lyriikkakielen ja aiheet ovat näillä kahdella korvanneet aidot ja oikeat antiikin tekstit sekä niihin Joosen mukailemat tarinat ja säveltarinat. 

Näillä levyillä Keskitaloa säestää The Mystic Revelation of Teppo Repo kansanmusiikkiyhtye, jonka oman levyn kuuntelin tässä vuoden parin sisään, mutta se oli ainakin silloin omaan makuuni liian riisuttua ja karua. Tai ei ainakaan muuta muistikuvaa juurikaan jäänyt. Tällä kertaa artistin ja taustabändin yhteiskemia toimii hyvin ja paimenhuilut ynnä muut sopivat kreikkalaismysteereihin kuin maan lehdoissa asuvien satyyrin käteen.

Levy nimittäin kuulostaa jollain tavalla lähimuinaisuudelta: se voisi olla julkaistu 1976 ja muutama kohta soida Siikavireen sijaan Nukku Matin saapuessa. Koko homma tuoksuu puulämmitteisen talon hirsilattialta, lanoliinilta ja villasukilta. Hyvin, hyvin luomua. Huiluja, nailonkielistä kitaraa, kilkuttelua, hoilottelua, perheenjäsenet hoitaa taustalauluja ja niin edelleen. Levy on myös tietyllä omalla tavallansa vienosti progehenkinen, mutta polveilee kappaleissaan aidolla ja vilpittömällä hengellä, ilman turhaa ja teennäistä briljeerausta, mitä vertailuajankohtana saattoi olla. Tästä hyvä esimerkki levyn nimibiisi. Paranneltu versio Cumuluksesta ja Pekka Strengistä.

Levyn seitsemän kappaletta sujahtaa huomaamattomasti ja nopeasti läpi. Eri jees.