Vuosi alkaa lähentyä loppuaan ja edelleen pysytään tavallaan tämän vuoden teemassa, eli artistien poismenossa. Tätä kirjoittaessa yksi on taas joukosta poissa, vaikkei liitykään tähän levyyn; George Michael kuoli joulunpyhinä ainoastaan 53-vuoden iässä. Hän oli ymmärtääkseni kärsinyt kyllä pitkään terveysongelmista.Harhapoluilta asiaan: vuosi käynnistyi, kuten kaikki muistavat(?) David Bowien vahvan paluulevy Blackstarin kanssa. Julkaisusta taisi kulua vain pari päivää, kun Bowie olikin jo kuollut, jättäen kaikki hämmennyksen valtaan. Oman sairauden salaaminen on jo aika akrobaattinen temppu armon-, ja internetin vuonna 2016. Vaikka Post Pop Depression-levyn wikipedia-sivu ei asiayhteyttä mainitse, eikä julkaisun lehdistötiedotteissa sitä rummuteta, niin ei varmasti ole sattumaa, että levytyksen aloittamisajankohta on muutama päivä Bowien kuolinuutisen jälkeen. Tarinan mukaan Bowie aiheisia lyriikkoja ja musiikillisia teemoja oli tosin pyöritetty jo edellisen vuoden tammikuusta 2015.
Kuullessani keväällä levyltä lohkaistun 'Gardenia' kappaleen, sanoinkin mielessäni, että Bowie on taas palannut Iggyn tuottajaksi. Biisi voisi olla aika suoraan miehen 'Idiot'-levyltä, kuten moni muukin elementti Post Pop Depressionilla. Pari kaikua Blackstar-levyn äänimaailmasta vielä päälle ja mielessä pyöri jo pikkainen plagiointi/apinointi-ajatus, mutta onneksi annoin kirjastosta kannetulle levylle aikaa ja toistoja.
Iggynkin äänessä alkaa kuulua seitsenkymmpisen papan intonaatio, mutta se ei poista sitä että samalla tavalla, kuin 'Bowie-approved' soolomateriaali 70-luvun toisella puoliskolla, myös Post Pop Depression on uskaliasta musiikkia. Se kyntää sillä toisella poskella, joka rokkielukka Iggyllä on aina ollut. Täytyy myös muistaa, että Stooges itsekin aloitti noise/performanssi-bändinä, ennenkuin alkoi mäjäyttää moottorikaupungin mekaanisen karkeaa, mutta tarkkaa rokkia.
Taustabändinä ja tuottajana Iggyllä on omien lastensa ikäiset aikapojat. Queens of the Stone Agen Josh Homme tuotti ja äänitti levyn osittain Joshua Treessä sijaitsevalla aavikkokaupunki-studiollaan. Mukana on toinenkin QTSA-mies Dean Fertita ja rummuissa Artic Monkeys-mies Matt Helders. Bändi jättäytyy kuitenkin levyllä tahallaan taka-alalle, joten suurta sooloilua tai pooloilua ei kuulla, vaan homma hoidetaan kylmän jämäkästi, kuin 70-luvun Sveitsissä, tai Saksassa. Tiedätte kyllä millä levyillä. Yhtä visionääriseen tai futuristiseen menoon ei tällä levyllä lähdetä, mutta kyllähän tämä soundaa hyvälle. Naiskuoroa tulee mukaan, syntikka pulputtaa välillä ja niin edelleen. Oikeastaan levyn käännehetki säästetään viimeiseen kappaleeseen 'Paraguay', missä biisin alussa annetun vihjeen mukaan sen muoto rikotaan kolmen minuutin jälkeen ja Iggy vetelee rohkeinta kamaansa miltei neljäänkymmeneen vuoteen.
Kriitikot tykkäsivät ja ymmärtääkseni myös yleisö levyn ollen Iggyn suosituin vuosikausiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti