Tähän aikaan ilmestyi Marjatta Meritähden 'Kissa Kehrääväinen', jonka julkaisi tietenkin Love-Records. Mitään setä Leninin asuinpaikan arvuuttelua levyllä ei ole, mutta se on tehty venäläisten lastenrunojen pohjalle. Laulujen säveltäjä Marjatta Meritähti oli julkaissut tätä ennen levyllisen vasemmistolaisrunoilija Arvo Turtiaisen tekstejä ja hänen kappale löytyy myös vuonna 1975 Loven julkaisemalta Anna-Riitta Minkkisen levyltä.
Kissa Kehrääväinen on siis nähtävä jatkumona 70-luvun alussa alkaneelle 'vakavampien lastenlevyjen' sarjalle, jossa erityisesti Love kunnostautui, mutta kyllä ilmiö kosketti muitakin levy-yhtiöitä. Tyylilaji tuntuu todellakin 'satujen vanhoilta hyviltä ajoilta' tämän päivän Lenni Lokinpoikasten ja muiden 'muusikko on saanut lapsen ja tekee lastenlevyn' tai herranen aika Smurffien (käsittääkseni maamme kaikkien aikojen myydyin äänite) rinnalla.
Marjatta Meritähden seuraava 'Pikku Marjan eläinlauluja' sisältää säveltäjän vielä tunnetumpia lastenlauluja ja silläkin laulaa lapsikuoro 'Karviaiset', jonka nimiin levy on merkitty. Lauluryhmä sisälsi 5-15 vuotiaita lapsia ja toimi käsittääkseni Vantaan suunnalla. Levyn lapsiääniä ei ole kuitenkaan merkitty nimillä kansiin, mutta heitä säestävät muun muassa Antero Jakoila kitarassa, Matti Bergström bassossa, Jorma Lahtinen rummuissa, joukko puhallinsoittajia ja Meritähti sähköpianossa. Kappaleiden välissä sanailevat toisinaan Elina Salon esittämä Kissa Kehrääväinen ja Matti Ruoholan näyttelemä Jyrki-Vaari. Kaksikon puheet muodostavat kappaleiden väliin pienen minikuunnelman.
Kappaleet eivät ole liian pitkiä (moni on ohi hetkessä) ja moni levyn nimibiisiä myöten liikkuu eläinten maailmassa. Karviaiset laulavat kuorossa tai toisinaan soolona. Kehrääväisen kappaleet ovat himpuin verran seuraavaa levyä haastavampia ja mitään 'Ihhahaan' tapaista korvamatoa ei levyltä löydy. Oikeastaan 'Nauris' kappaleen tapaiset sävellykset ovat jo aika progea. Itse kappaleen tarina on venäläinen versio omasta kansanlorulaulu 'Tiu Vou Vou'sta, eli naurista nostetaan ja ukko tarttuu akkaan ja niin edespäin kerrytetään lisää porukkaa. Meritähden kappaleet ovat mielenkiintoisia ja tänä päivänä aika taiteellisia, mutta Pekka Jalkasen 'Oskari Olemattoman' toisinaan atonaalisuutta hipoviin hetkiin ei sentään uskalleta.
Kappaleet ovat kuitenkin sen verran erikoisempaa tavaraa, etten ole ihan varma jaksaako tämän päivän keskittymiskyvytön lapsikuuntelija tälläistä alusta loppuun. Tämä pitäisi varmaan kuunnella vielä oikeaoppisesti paikallaan alusta loppuun. No, ainakin me aikuiset jaksetaan. Levy päättyy 'Tuutulauluun' ja sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti