Asiaan vaikutti toki punkin työväenluokkaiset lähtökohdat, missä monet progen diggaajista ja toimijoista nähtiin pikkusormipystyisinä teenjuojina, kun omat lähtökohdat olivat usein himassa päivälliseksi, lounaaksi ja aamiaiseksi - tölkkipapuja. Myöskään yksittäisenä hahmona ja vaikuttajana Malcom McLarenin 60-luku ja hippivihaa ja sen vaikutusta maskottiensa touhuihin ei voi väheksyä.
Jostain syystä Hawkwind ja sen spin-offit säästyivät punkin pitkien puukkojen yöstä tai saivat ainakin suhteellisen pieniä naarmuja. Entisen Wind-basisti Lemmyn Motörhead suorastaan ui kuin kala joukkoon, eikä muillakaan yhtyeen jäsenillä mennyt uudessa ympäristössä huonosti. Toki pitää muistaa, että punkin aikana sellaisetkin mastodontit julkaisivat menestyneimpiänsä levyjä, kuten Pink Floyd ja Genesis. Ja mitä muuta seurannut uusi aalto oli, kuin lyhennettyä progea?
Nik Turner oli Hawkwindin perustajajäseniä ja soitti mukana vuoteen 1976 asti, jolloin sai yhtyeen sisäisessä myllerryksessä kenkää, koska hänen katsottiin syyllistyneen bändin ajamiseen suuntaan, missä julkaistiin 'Astounding Sounds, Amazing Music', joka ei ole parhaasta päästä. Lisäksi hänen käytöksestään liikkui huonoja puheita. Lemmy ei tullut toimeen Turnerin kanssa, eikä pidä miehen musiikillisia, tai muitakaan lahjoja kovinkaan suuressa arvossa. Turner soittikin usein foniaan lähinnä efektien läpi, eikä ole virtuoosin maineessa.
Soololevy 'Sphinxin' (Turnerin huiluosuudet äänitetty Paul Hornia jäljitellen Gizan hautakammiossa) jälkeen suunta muuttui progesta kohti uutta punkkia ja mies perusti kahden Notting Hillin veteraanin Trev Thomsin ja Dino Ferarin (miehet soittivat ex-Tyrannosaurus Rex-mies Steve Peregrin Tookin 'Steve Took's Horns'issa) Inner City Unitin. Kokoonpano eleli näiden miesten lisäksi vuosien varrella, mutta yhtye julkaisi ensimmäisellä inkarnaatiossaan kaksi levyä 'Passout' ja 'The Maximum Effect'. Yhtye sai Polydorin kanssa levytyssopimuksenkin, mutta kieltäytyi allekirjoittamasta sitä. Bändi keikkaili paljon aikansa ilmais- ja vastakulttuurifestareilla ja soitti samoilla lavoilla aikansa punk- ja erityisesti anarkopunk-bändien kanssa, vaikkei sitä ikäeron ja meininkieron vuoksi ikinä 'skeneen' luettu.
Punkdelic on yhtyeen levyistä tällä hetkellä ainoa, joka on uudelleenjulkaistu. Periaatteessa se ei ole pitkäsoitto, sillä se on kokoelma erinäisiä äänitteitä ja uudelleenluentoja yhtyeen aikaisemmista biiseistä + levyn loppupuolella on yhtyeen versioita muiden biiseistä, kuten vaikka garage-'klassikko' 'Little Black Egg' ja teksashämyily Red Crayolan 'Hurrican Fighter Plane'. Biisien joukossa on pari diskoakin lähentelevää kappaletta, mutta pääosa niistä on ICU:n kummallisesti punkin kyljessä olevia paahtauksia. Turner ei ole mikään kultakurkku, mutta homma on yllätävän melodista kaahausta. Itse asiassa tämä levy/kokoelma levytyksiä on yllättävän kovaa kamaa. Jos tämä olisi punkkia, se ei olisi näin veikeää. Mutta kyllä tässä terääkin on. 'Blue Rinse Haggered Robot' on aikansa punk-bändien tyyliin oodi Margaret Thatcherille. Trev Horns (rip) oli näyttänyt hard rock kitarointitaitonsa jo Steve Took's Hornsissa ja vetelee näillä raidoilla tarvittaessa erittäin äkäisesti. Tämän levyn uudelleenjulkaisi punk-julkaisijana tunnettu Cherry Red.
Levyn kannet teki muuten Barney Bubbles (rip), joka oli muuten alunperin vastuussa Hawkwindin levynkansista, mutta siirtyi myös 70-luvun lopussa punkin ja uuden aallon pariin.
Inner City Unitin ensimmäinen vaihe päättyi 1982, kun Turner siirtyi pariksi vuodeksi takaisin Hawkwindiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti