ABBA - The Visitors 1981

Oma suhtautuminen ABBA:an on periaatteessa myönteinen, mutta musiikissa on aina ollut jotain itseäni hämärästi häiritsevää. Perheessämme ei ollut hirveän montaa musiikkiäänitettä, mutta kaksi kasettia ABBAa löytyi. Ne olivat näennäisesti siskoni, joka 'tykkäsi' siitä, mutta taisivat tosiasiassa olla äitini valitsemia. Yhtyettä tuli siis kuultua (tai hittikokoelmia) kohtuullisen paljon varhaislapsuudessa. Bändi hajosi avioerojen myötä vuoden 1982 lopussa ja tämä edellisenä vuonna julkaistu albumi 'Visitors' jäi yhtyeen viimeiseksi pitkäsoitoksi.

80-luvun edetessä yhtyeen musiikki tuntui vanhenevan ja vanhenevan, kunnes 90-luvun alussa gay-skene omi sen ja elokuvat 'Priscilla aavikon kuningatar' ja niin edelleen nostivat yhtyeen taas hiljalleen myös sateenkaari-klubien ulkopuolellekin. Eurodance ja monet muut kaupallisen elektronisen musiikin tyylit ovat ihan suoraa jatkumoa yhtyeelle - ulkoasukattausta myöten.

Nykyisin ABBA on taas täydessä valtavirta-suosiossa karmeine musikaaleineen ja klassikkobändin maineessa, mikä on varmaan ihan oikein. Eihän säveltäjäkaksikon kykyjä voi ohittaa. Lisäksi yhtyeen silloin hetkellisesti mukamas vanhentunut soundi on aika jännä ja vaikeasti sijoitettava yhdistelmä aikansa virtauksia diskosta glämiin (ja tässä kohtaa Moroderiin). Mikä ehkä itseäni on musiikissa häirinnyt, on laulajatarkaksikon jääpuikon lämpöiset äänet, jota tällä biisillä on vielä vähän jäädytetty lisää. Ja tietysti viimeiseen asti puunattu toteutus.

Mikä tekee tästä biisistä hauskan on, että alun Tomorrow Never Knows hengen jälkeen äkkää 22-pistepirkkojen 'Rally of Loven' olevan monelta osin tämä sama biisi. Ainakin hengeltään.