Cloudland Canyon - Lie in Light 2008

Tämä Brooklyn/Mephis-lähtöinen duo ei varsinaisesti kyllä loista omaperäisyydellään. No, kierrättihän jo Spiritualized saksajuttuja 90-luvulla. Lie in Light kierrättää myös noita (myös Neu!:ta) saksajuttuja. Avausbiisin nimi on Krautwerk.. Mutta levyn huomaa laittavansa soimaan vähän väliä. Ja tämä on hyvin tehtyä.

Mätämunan muistelmat - Seppo Heikinheimo

Heikinheimo oli pelätty ja vihattu Hesarin musiikkikriitikko. Kirja liippaa osittain paljoltikin musiikkia, mutta klassista. Populaarimusa ei saanut ennen kirjan julkaisua itsensä tappanutta Heikinheimoa lämpenemään.
Muistelma rakentaa kuvan pedantista ja usein kovaa ampuvasta luotisuorasta henkilöstä. Heikinheimon viha ruotsinkieltä kohtaan saa myös koomisen maanisia piirteitä. Niinkuin koko kirja. Mutta yksi parhaita musiikkia sivuavia kirjoja, mitä olen lukenut.

Cluster - Zuckerzeit 1974

Levy ilmestyi Harmonian kahden levyn välissä ja toisena tuottajana Cluster-duon lisäksi oli Michael Rother. Eli periaatteessa Harmonian levy tämäkin. Monotonisia rytmejä ja melodia-leijereitä päällekkäin. Makea karkkipäivä.

Harmonia - Deluxe 1975

Harmonialta ilmestyi kaksi levyä, joista tämä jälkimmäinen 'Deluxe' liikkuu kepeämmissä tunnelmissa. Bändi soitti tämän levyn aikoihin keikkansa ison värikkään päivänvarjon alla. Kontrasti ekan levyn (Musik von Harmonia) ultra-viileään ääneen on suuri. Mutta ei se tee levystä huonoa.

Celtic Frost - Into the Pandenonium 1987

Tämä vinyyli ilmestyi 90-luvulla treenikämäälle tuhottavaksi. Ennen kuolemaansa levy lauloi valitettavien viulujen säestämänä Trash-sinfonian. Bändi ilmoitti tyylinsä olevan 'avantgarde-metallia'. Sitä tämä varmaan 1987 olikin. Tänä päivänä jutussa on hassuja yhteneväisyyksiä Amon Düül II:sen kanssa. Kornia ja ylvästä samaan aikaan. Paitsi trash/gootti/doom-metallia.

Nico - Desertshore 1970

Entisen mannekiinin ja Velvet Undrgroundin laulajattaren kolmas soololevy tuo artistin oman äänen esille. Mimmi polkee harmooniaan ja laulaa gootti-folkki biisejään. John Cale soittaa pitkää viulua. Kansikuvassa on outo juttu; meneekö filmi eteen vai taaksepäin?

Jukka Tolonen - Tolonen! 1971

Suomi-progen kemiallisen sodan veteraani Tolonen on ollut viime aikoina tapetilla tapon yrityksestä + huumausainerikoksesta.

70-luvun alussa jazzproge-yhtye Tasavallan presidentin johtaja oli entinen lapsinerokitaristi ja suosittu jaskanakitttaja. Sähkö-Recordsin 70-luvun uudelleen julkaisuissa voi tsekata Tolosen proggisten tason tuolta ajalta - se on kova! Ihan hyvä pläjäys on tämäkin instrumentaalilevy. Mukana Pressan ja Wigwamin miehistöä.

Klaus Schultze - Moondawn 1976

Kuunsarastus taitaa olla Schultzen suosituimpia levyjä ja teki hänestä suuren ainakin Japanissa. Klaushan oli ollut alunperin Tangerine Dreamissä rumpalina ja oli perustamassa Ash Ra Tempeliä, josta lähti ekan levyn jälkeen (ja palasi vielä Join Innille).

Ash Rassa hän soitti rumpujen lisäksi 'elektroniikkaa', joka taisi tarkoittaa viritettyjä urkuja efektien läpi. Samoilla eväillä tehtiin vielä eka soololevy Irrlicht. Myöhemmin mukaan tulivat oikeat synat ja Moondawnilla sekvenssointi on viety jo pitkälle. Yllätyselementtinä mukana on Wallensteinista lainattu oikea rumpali, joka kannuttaa pulssien päälle. Oikein mukavasti kasvavaa musaa, joka toimii vielä tänäkin päivänä.

Love - Forever Changes 1968

Tämä on vanha suosikki 90-luvun puolesta välistä, jolloin löysin tämän. Tätä pidetään yhtenä 60-luvun tärkeimpänä pop-levynä. Pitkästä aikaa kuuntelin korvalapuissa ja on edelleen helvetin hyvä.

Jos Doors oli aikansa tummanpuhuvaa musaa, Love oli sitä vielä enemmän (olihan Arthur Lee oikeastikin musta jätkä!). Tämä on alkuperäisen kokoonpanon akustisin albumi; mariachi-torvia, meksikolaisrytmejä, teatterimusiikkia ja absurdin mustaa lyriikkaa. Musta jannu sävelsi vaudevilleä. Outo yhdistelmä.

Digital Leather - Monologue 2006

Arizonalainen yhden miehen bändi. Jannu ottaa vaikutteet 80-luvun alun synapunkista (The Screamers ym.), Joy Divisionista ja Berliini- kauden Bowiesta. Saatanan synkkä homomachodiskon ja goottipunkin yhdistelmä. Tätä joutuu joka kerta sulattelemaan. Kyllä tämä pinnan yläpuolella silti pysyy.

Vangelis O. Papathanassiou - Earth 1973

Nimihirviön takaa löytyy tuttavallisemmin pelkkä Vangelis. Earth-levy jatkaa periaatteessa siitä, mihin oli jääty Aphrodite's Childin joutsenlaululla (vai peräti joutsenoopperassa) 666-levyllä.

Tällä kertaa ei pureuduta Raamatun teokseen, vaan vähän rennommin kierretään musiikillisesti maailma; Tiibetin munkkien örinälaulua, intiaaneja, soulia ja instrumentaaleja. Entisestä bändistä on mukana Silver Kolouris (makea nimi muuten) ja Robert Fitoussi niminen hemmo laulaa ja soittaa bassoa.

Vangelis soittaa tälläkin levyllä niitä syntikkamattoja, mellotroneja sekä sitraa ja monia kielisoittimia. Välillä käydään hivenen noloissa tunnelmissa, mutta parhaimmillaan levy aukeaa upeaksi ääniavaruudeksi. Niinkuin Vangeliksen jokainen juttu.

Ash Ra Tempel - Join Inn 1973

Tämä saksalaissuhina-klassikko äänitettiin Walter Wegmüllerin 'Tarot'-levyn tauolla. Alkuperäinen kokoonpano oli koossa vielä kerran + Manuel Göttschningin tyttöystävä Rosi. Mimmi puhuu 'Jenzeits'-biisissä. Ykköspuolen 'Freak'n roll' on levyn elävämpi biisi. 'Jenzeitsissa' Basisti Encke tiputtelee erittäin hienoja bassopulsseja juuri niinkuin kosmisessa musiikissa pitääkin. Yksi genren suosikeista.

Cypress Hill - Black Sunday 1993

Kun tämän levyn syvät bassot kuuli ekan kerran, jäi kyllä mieleen! Hyvin käytettyjä sampleja ja tohon aikaan persoonalliset räpäyttäjät. Ja tämä kansi oli jotain ihan muuta mitä räppilevyissä siihen aikaan oli. Eikä ajan hammas ole vieläkään tähän pahasti kajonnut.

The Jon Spencer Blues Explosion - Experimental Remixes EP 1995

Ei Blues Explosionissa itsessään varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta mulle kolisi tämä remixi-ep parhaiten. Spencerin ja kavereiden rytärokkia uudelleen muokkasivat tuohon aikaan kuumimmillaan ollut kaarti; Beck, Mike D, Mario Caldato jr. , Moby, GZA, Killah Priest, UNKLE ja Dub Narcotic Soundsystem.
Funkkia kamaa ja samalla uskollista. Disco Bleed!

Oskari Olematon -Suutari Joonaksen Iltapäivä Osa 1 - 1971

Sattuneista syistä kuuntelen toisinaan lastenmusiikkia. Tämä lastenlevy-klassikko tuli ostettua jokin aika sitten, mutta ei ensi kuuntelulta iskenyt. Aika outoa musaa. Otettiin nyt uudelleen kuunteluun ja johan toimii! Ei mitään helposti mukana laulettavaa ja varmasti vähän pelottavaakin. Välillä isoa kuin ooppera. Mutta toimii kohdeyleisöönsä ja kyllä tätä itsekin kuuntelee.

Miles Davis - Isle of Wight 1970

Youtube on hieno asia.

Robert Wyatt - Rock Bottom 1974

Soft Machinen alkuperäinen (ja poispotkittu) rumpali putosi eräissä juhlissa neljännestä kerroksesta ja halvaantui. Rumpujen soittaminen loppui, mutta Wyatt siirtyi koskettimiin.
Toipumisfiiliksinen levy sisältää hypnoottisia kosketinmassoja, jazzia ja Wyattin poikafalsetilla laulettua laulua. Erittäin kaunista musaa, joka lopussa vaihtuu kummalliseen Wickerman-tyyliseen suolan tuoksuiseen skottikansanlauluun.