keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Manuel Göttsching - E2 - E4 1984

Kuuluisasta shakkisiirrosta nimensä saanutta E2 - E4 levyä pidetään nyt jälkikäteen yhtenä 80-luvun tärkeimmistä äänitteistä. Jo vuonna 1981 Berliinin Roma-studiolla äänitetty levy julkaistiin vasta 1984, eikä se ollut mikään suuren yleisön menestys. Levytys loi kuitenkin tietyllä tavalla perustan seuraavan vuosikymmenen house-musiikille ja voisi itse asiassa soida siinä yhteydessä tänäkin päivänä ilman, että kukaan huomaisi oikein mitään eroa verrattuna nykyisiin minimalisti-house biiseihin.

Manuel Göttsching on vilahtanut moneen otteeseen tässä blogissa hänen yhtyeidensä Ash Ra Tempelin ja Ashran yhteydessä. Näistä jälkimmäinen luetaan jostain syystä edelleenkin yhtyeeksi, vaikka Manuel on pääosin yksin vastuussa kaikesta musiikista ja soitosta. Itse pidän häntä yhtenä Saksan ja musiikin tärkeimmistä 70-luvun hahmoista, joka ei ole saanut ehkä kaikkea hänelle kuulunutta tunnustusta. Tosin Tokion vahamuseossa hänet on ikuistettu yhdessä entisen bändikaverinsa Klaus Schulzen kanssa tärkeimpien proge-ajan hahmojen joukkoon Zappan ja kumppanieden rinnalle. Big in Japan.

E2 - E4 jatkaa samoista lähtökohdista, kuin Ashran levyt, eli koostuu kitaralla, rumpukoneella ja synalla tehdyistä minimalistisista rytmi ja melodia-loopeista, jotka taas muodostavat keskenään harmonioita. Melkein tunnin mittainen levy on jaoteltu hivenen teennäisesti lyhyempiin kappaleisiin, sillä levy on yhtä ja samaa pulputtavaa kappaletta alusta loppuun. Toisella puoliskolla kuuluu enemmän Manuelin tavamerkkimäistä delay-kitaraa. Levy lukeutuu niiden erinomaisten 80-luvun taitteen saksalaislevyjen joukkoon, jotka alkoivat luisua motorisesta ilmaisusta puhtaaseen elektroniseen musiikkiin. Ehkä Kraftwerkin onnistumisen innoittamina.

E2 - E4 varioituu monotonisuudestaan huolimatta juuri tarvittavan verran ja kestää hyvin pyöritystä. Erittäin positiivinen levy.

2 kommenttia:

bq kirjoitti...

Tykkäilen tästä kovasti, upee levy. Jo monta vuotta aiemmin Manuel nytkytteli lähes samoissa sfääreissä tällä vuoden 1977 radioäänityksellä (joka tosin julkastiin levyllä vasta 90-luvulla): http://youtu.be/l70KhWG8idw

Rolf Jacksen kirjoitti...

Täyttä Manuelia tämä Radioäänitys!