maanantai 11. maaliskuuta 2013

Cameo - Kaupan 1978

Cameon debyytti 'Keskellä selkää' oli yllättävä kadonnut suomalainen 70-luvun klassikko, jota käsiteltiin tässä blogissa pari vuotta sitten. Nyt sain levymessuilta käsiini yhtyeen viimeiseksi jääneen kakkoslevyn 'Kaupan'.

Cameota nimitettiin suomen Simon & Gartfunkeliksi kaksikon lauluharmonioiden sekä yksinkertaisten, mutta polveilevien kappaleidensa takia. Siinä missä ykköslevy yhdisteli tähän vielä ilmestymisvuotensa 'edistyksellisiä' elementtejä Upi Sorvalin soittamien "Nuclear Nightclub" fillien ja Esa Kotilaisen jousi- ja moog-synan muodossa, Kaupan on tässä mielessä riisutumpi.

Paul Simon hiipii kieltämättä mieleen sellaisten kappaleiden kohdalla, missä on selkeää rytmillistä afrikkalais- tai maailmanmusiikkivaikutusta. Tosin 'Graseland' ilmestyi vasta melkein kymmenen vuotta myöhemmin. Mukana on myös pakollinen reggae ja niin edelleen, mutta tämäkin on soitettu täysin akustisilla soittimilla. Muuten musiikki on 70-luvun lopun folkkia ja bluegrassia Vanhan isännän ja Pihasoittajien hengessä. Ehkä enemmän kuitenkin puhtaaseen pop-musiikkiin päin kallellaan olevaa. Lähtökohtana näyttääkin olleen täyspuhdas popfolk-levy. Uutta aaltoa ei tältä levyltä löydy, vaan kaksi leveälahkeisissa lahkeissa olevaa puolikaljua viiksiniekkaa.

Tämä ei missään tapauksessa tarkoita, että 'Kaupan' olisi tylsä levy. Päinvastoin, se on oikein hyvä kokonaisuus aikansa pitkäsoittojen hengessä, jonka hankkiminen kannattaa. Cd- tai Spotify-versiota levystä ei ole, joten fyysinen vinyyli on ainoa mahdollisuus. Levyä painettiin aikanaan kohtuullisesti, joten Helsingin levydivareista levyä löytyy usein (kannattaa ensin hommata se debyytti) ja ihan edullisestikin.

Cameon levyt julkaisi Hi-Hat, joka oli pääosin Finnlevyjen omistuksessa ja perustettiin 1975 kilpailemaan samoista apajista Love-recordsin kanssa. Toiminta loppui periaatteessa samoihin aikoihin, kun Lovekin kaatui, tosin Hi-Hatin logoa näkyi myöhemmin erinäisissä Finnlevyjen sinkuissa. Mutta tason tae se ei enää ollut.

Ei kommentteja: