Spacemen 3 - Playing With Fire 1989

Spacemen 3 on pyörähtänyt Levyhyllyssä useita kertoja ja yhtyeen joutsenlaulu 'Recurring' oli levy, joka innostutti teini-ikäisen kirjoittajan 'uusio-psykedeliasta'. Yhtyeen puolustukseksi on sanottava, että sen musiikki ei ollut kuitenkaan mitään leveälahke-retroilua mitä alkoi sitten 90-luvulla myös ilmestymään, vaan kasa biisivarkauksia, jossa juttuja yhdistettiin näkemykselliseen ja minimalistiseen tyyliin. Tätä maustettiin lopussa vielä elektronisen musiikin pioneeriartistien äänillä.

Recurring kuulostaa näin jälkikäteen yllättävän paljon tältä edeltäjältään, poislukien tällä vielä olevat selkeät drone/velvet mausteet. 'Playing With Fire' jäi yhtyeen viimeiseksi oikeaksi bändilevyksi, sillä seuraaja oli päämiesten Kember/Pierce splitti, vaikka miehet soittivatkin osassa toistensa biisejä.

Vuonna 1982 Rugbyssa perustettu Spacemen 3 oli vahvasti huumebändin maineessa, eikä Peter Kember aka Sonic Boom tätä hirveästi haastatteluissa peitellyt. Yhtyeen kappaleet joko kertoivat, tai saivat vaikutteita kyseisestä elämäntyylistä. Kaksikon lisäksi muu kokoonpano oli elävänlainen, etenkin rumpalit saivat herkästi kenkää.

Tätä levyä tehdessä takana oli kaksi studio-albumia ja yksi live-levy. Playing With Fire poikkeaa aikaisemmasta tuotannosta sikäli, että paria poikkeusta lukuunottamatta se on pääosin aika rauhallista ja herkkääkin musaa. Sävellysvastuu on vielä yli puolella biiseistä Kemberin, mutta myös Pierce teki jo useita kappaleita, joista 'So Hot (Wash Away All Of My Tears)' päätyi uutena versiona miehen Spiritualizedin kakkoslevylle.

Yhtyeen ja Kemberin tavaramerkiksi noussutta tremoloefektiä viljellään siellä täällä. Levyn avaa Velvettimäisen kömpelö 'Honey' ja samoissa hivenen naiveissa kappaleissa liikutaan kappaleeseen 'Revolution' saakka, joka niputtaa yhteen kaikki MC5:sen ja Stoogesin kliseet. Toki riisutusti ja monotonisesti Sonic Boomin lakonisen puhelaulun kera. Aiemmin mainittu Piercen pikkukappale on taas levyn formaaleimmasta ja näppärimmästä päästä. Levyn toinen kumarrus kaksikon esikuvien suuntaan on 'Suicide', joka nostaa kolmanteen potenssiin samannimisen yhtyeen musiikin. Drone-rokkia koskettimilla (on siinä kitaroitakin toki), jolla liikutaan siinä mukavuusalueen reunalla. Levy päättyy jo Piercen tulevia enteilevällä gospel-vaikutteisella 'Lord Can You Hear Me?'

Playing With Firea ei omasta hyllystä löytynyt, joten se oli aina yhdeltä kaverilta lainassa ja taisi olla jossain välissä kasetille nauhoitettuna. Muita Spacemen-levyjä tulee silloin tällöin kuunneltua, mutta ihan hyvältä tämäkin kuulosti pitkän taon jälkeen. Yhtyeen pelastus oli, ettei se sitonut soundiaan ja juttuaan liikaa menneisyyteen tai omaan hetkeensä, joten keitos on tietyssä mielessä ajattoman kuuloinen.

Playing With Fire nosti myös tuohon asti aika marginaalissa kyntäneen ja muutaman kymmenen hengen yleisöille soittaneen yhtyeen nosteeseen, sille lyötiin niskaan jo 'indien seuraava suuri juttu' viittaa ja zinejen sijaan kaupallisten musiikkilehtien etusivujuttuja, mutta sitten kävi niinkuin kävi.