Nuuskamuikkunen - Laulaa ja soittaa Dylania 1976

Nuuskamuikkunen nimen taakse kätkeytyi tietojeni mukaan Timo Ulkuniemi niminen muusikko, joka toimii käsittääkseni edelleen musiikin parissa Tampereen suunnalla. Levytysura sijoittuu discogsin mukaan 70-luvun puolenvälin ja vuoden 80 väliin. Edellisenä vuonna 1975 artisti osallistui Syksyn Sävel-kilpailuun 'Leijona' kappaleella, vuonna 1978 hän soitti pari vuotta sitten edesmenneen Markku Suomisen yhtyeessä ja samoilta vuosilta on merkintöjä studiotyöskentelystä erinäisille artisteille. Jonkinnäköinen 'unsung'-artisti siis.

Laulaa ja soittaa Dylania sisältää nimensä mukaisesti Dylanin kappaleita, jotka Ulkuniemi on suomentanut. Ajatuksen tasolla levy ei ole hirveän houkutteleva ja siitä syystä tämä vinyyli on jäänyt tähän asti Myllykosken kirjaston hyllyyn, mutta joskus kannattaa ottaa riski. Nuuskamuikkunen/Ulkuniemi laulaa omalla kotikutoisella äänellään, käännökset ovat hyviä, kuten myös kappalevalinnat. Osa biiseistä on riisuttua akustinen/huuliharppu-kamaa, osassa soittaa mukana napakka taustabändi, jossa soittavat uruissa Kari Kuusamo, bassossa Martti Metsäketo, rummuissa Nappi Ikonen ja sähkökitarassa Hasse Walli. Nythän puhutaan ajasta, jolloin levytetystä tuotannosta valtaosa oli käännösiskelmää tai rokkia, joten Dylan-käännökset ovat tavallaan ihan looginen liike. Dylan itsehän eli tässä vaiheessa omaa artistista toista, tai kolmatta tulemista, mutta valitettavasti Nuuskamuikkunen nojaa 'Blood on Tracksin' ja 'Desiren' sijasta 60-luvun tuotantoon.

Liekö syynä Ulkuniemen oletettu studiotausta, levy on äänitetty kunnon studiossa Finnvoxilla, prässätty siellä ja jakelun 'Kiss'-levymerkillä hoiti Scandia. Levyn tuoteselosteessa on erikseen maininta puristuksesta; raaka-aineet kansainvälistä huippuluokkaa. Tästä levystä on itse asiassa vaikea kirjoittaa mitään sen enempää. Tälläisia ei enää tehdä, kuulostaa arkaaiselta ja kiehtovalta, mutta ehkä myös ikäpolveni nostalgialta. Tai siis vanhempieni ikäpolven nostalgialta soitettuna jo 70-luvulla.