Vuoteen 2016 mennessä debyyttiä oli myyty 3,6 miljoonaa kappaletta, se oli poikinut pari keskisuurta hittiä ja Applen yhteinen levymyyntikin on tähän päivään mennessä ylittänyt 10 miljoonaa kappaletta. Tällä hetkellä artisti on varmaan suurelle yleisölle tunnetuin TV-sarjatunnarikappale 'Containerista', josta vaimonikin bongasi hänen äänensä.
Keski-ikäiselle itselle tässä puskan kautta kuullusta levystä nousi vahvimmin esiin se instrumentaalinen poikkeavuus. Rokkikitarat, tai kitarat yms. ylipäätään loistavat poissaolollaan, musiikki pelaa yksinkertaisilla rytmisoittimilla ja erilaisilla koskettimilla. Pikainen tarkastus osoitti, että sama meininki oli jo debyyttilevyllä, joten vertaus Tori Amosiin oli tältä osin varmasti perusteltu, kuten myös miksi oma magneettinen napa sivuutti hylkien tämän 90-luvulla. Ehkä sitä nuorna miehenä kuunteli mieluiten nuorten miesten tekemää musaakin, mutta kitarattomuus on ennen 2000-lukua ollut itselleni ylittämätön pala.
2020 tällä ei ole väliä. Robert Wyatt, Tom Waitsit ja muut on kuultu, ymmärretty ja totuttu. Aivan samaan perinteeseen Apple ei nojaa, mutta hengenheimolaisuutta ja tarvittaessa rosoa löytyy. Kappaleet ovat pitkiä ja osittain improvisoidun kuuloisia, laulu tuo välillä mieleen 00-luvun alun kokeilevan hip-hopin (cLOUDDEAD) ja meininki on muutenkin oudon kokeellisen ja samaan aikaan kuitenkin konventiaalisen sekoitusta. Albumi on kuuleman mukaan koostettu suurelta osin läppärin mukana helposti kulkevalla Garageband-ohjelmalla, joka tuonee mukanaan juuri tuollaista "hetken tuntua".
Tykkäsin todella paljon, etenkin tästä ympäristöstään ja ajasta poikkeavasta meiningistä. Yllätti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti