Pave Maijasen lähtö ei ole jäänyt varmaan keneltäkään huomaamatta.
Hivenen unohdettu artisti nousi klassisesti (odotetun) kuoleman jälkeen taas puheenaiheeksi ja Maijasen tekemää tai tuottamaa musiikkia on soitettu radiokanavilla tässä parin viikon sisään ehkä enemmän, kuin muutaman viime vuoden aikana yhteensä.
Maijasen viimeisen suuremman suosion päivät sijoittuvat 90-00-luvun taitteen "Mestarit Areenalla" kiertueeseen. Edes puolen vuosikymmenen takainen "Vain elämää" kausi ei tuonut suurempaa nostetta, vaan Maijasen viimeiset vuodet keikkailtiin baarin- ja pitseriannurkissa. Jotain Maijasen työmoraalista kertoo, että junaan hypättiin ja keikat soitettiin, vaikka taustalla velloi turhautuneisuus, joka purskahti ehkä viimeisissä biiseissä esiinkin.
Musiikkiura lähti käyntiin jo 60-luvun lopussa, jolloin Maijanen soitti torvea ja vokalisoi lappeenrantalaisen aikansa soul-musiikista ammentaneen bändin riveissä Rockin Suomen mestariksi. Tästä eteenpäin muusikonura lokatoitui Helsinkiin ja ja Maijanen oli aika pian basistina useissa yhtyeissä, hänen mukaansa opillisesti tärkeimpänä oli Pepe Wilbergin kunnianhimoinen Paradise.
Kelataan VHS:ää eteenpäin; Maijasen hankittua omat kannuksensa ajallisesti väärään kohtaan syntyneen Royalsien ja oikeampaan osuneen Mistakesien kanssa, toinen 1984 ilmestynyt soololevy oli suurhitti, aivan kuten tämä sen singlelohkaisukin (B-puolella Pertsa Reposen käännös Simon & Gartfunkelin biisistä trad.). Lähtisitkö soi 84-85 radioista miltei yhtä tiuhaan, kuin Maijsen kuuluisin tuottajantyö Dingo. Kasarin puolenvälin soololevyt myivät timanttilevyn verran, myöhempikin kultaa. Vuosikymmenen lopussa suosio alkoi hiipua ja Seija Simolan ja Kojon tyyliin viimeinen sija Euroviisuissa oli sellainen hämmentävä kansallinen trauma, että se vaikutti Maijasenkin uraan.
Jos Royals oli jälkikäteen ajatellen osittain erittäin laadukasta musaa, mutta aikanaan väärään maailmanaikaan ilmestynyttä, niin kasarin alussa Maijanen osasi lukea tuulensuunnat kuin mestaripurjehtija. Lähtisitkö alkaa kasarin gate-rummuilla (olisiko T.T. Oksalaa?), mukaan tulee 10cc tyylistä valkoista reggaeta ja tuotanto on muutenkin korvakarkkia. Biisi on taiten tehty, harmiton, mutta tarttuvaa kuin aikansa osakesijoittaminen. Yhdessä pääosassa on aikansa kasarisyntikat.
Lyriikoihin on jätetty pieni ärsyke: jo lapsena tiesi, ettei järvissä ole helmisimpukoita. Raakut olivat hävinneet. Mutta kielikuvassa pulahdettiinkin johonkin unelmiin ja rakkauden lupaukseen, eikä kuusilampeen. Kappale on myös suhteellisen pitkä radiossa soineeksi singleksi: neljä minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti