Carlosin ensimmäinen levy onkin jäänyt hänen suurimmaksi ja tekisi mieli sanoa ainoaksi "hittilevyksi", vaikka hän tekikin myöhemmin profiilikkaita soundtrackkejä Stanley Kurbrickin filmeihin "A Clockwork Orange" (1972) ja "The Shining" (1980) ja Disneyn futuristiseen "Tron"-elokuvaan (1982). Kuitenkin hänen puhtaat äänilevynsä eivät saavuttaneet lähellekään samoja myyntimääriä enää tämän jälkeen, vaikka seuraavana vuonna ilmestyi samoilla eväillä, mutta laajemman klassisen säveltäjäkaartin kappaleista koottu "The Well Tempered Synthesizer". Carlosin omaa sävellysmateriaalia esittänyt "The Sonic Seasoning" ilmestyi 1972 ja se on ehkä sisällöllisesti kunnianhimoisempaa kamaa kuin nämä klasariviritelmät, sisältäen elementtejä, joita myöhemmin kutsuttiin new-age ja ambient-musiikiksi. Switched-On Bachista taas julkaistiin myöhemmin osa II, joka myi kohtuullisesti.
Levyn toiseksi tuottajaksi on merkitty Rachel Elkind, jonka nimi vilahteleekin Carlosin miltei koko levytetyn tuotannon mukana. Säveltäjä Elkind kuuli Carlosin ja tämän ystävän elektronisia nauhoja ja ehdotti tälle kokonaisen levyn tekoa. Sävellysten tekijäksi valikoitui Bach osittain senkin takia, että tämän sävellykset ovat niin sanotusti vapaata riistaa, vapaasti käytettävissä ilman perikuntien kitinää. Elkindistä tulikin tästä eteenpäin kaksikon hiljainen yhtiömies/nainen.
Vuonna 1968 syntetisaattori oli asia, joka piti jokaisella kerralla selittää erikseen. Amerikkalainen Robert Moog oli tehnyt oman kaupallisen laitteensa, jota myytiin tästä eteenpäin erinäisten rahanmakuun päässeiden artistien koteihin ja studioihin. Kyseessä ei ollut myöhemmin tullut mullistava Minimoog, vaan kannessa näkyvä pienen seinän kokoinen modulaari, jonka käyttö vaati perehtyneisyyttä. Bob Moog ja Carlos tekivätkin yhteistyötä levytyksen yhteydessä Moogin parannellessa ja korjaillessa modulaarin palikoita Walterin tarpeisiin. Myyntihinta vastasi käsittääkseni aikansa pientä henkilöautoa.
Tämä ei estänyt esimerkiksi George Harrisonia hankkimasta kyseistä laitetta. Mutta useat muut kokivat lukuisten kytkentöjen jälkeen pettymyksen: Moog Modular oli monofoninen, eli sillä pystyi soittamaan vain nuotin kerrallaan. Niimpä Switched-Onin fuugat jäivät kotiloissa aika paljon ohuemmiksi, sillä Carlos käytti studiossa avukseen luonnollisesti moniraitanauhoituksen mahdollisuuksia. Joka tapauksessa levy- ja sen suosio toimi valtavana käyntikorttina Moogin syntetisaattoreille ja tilauksia alkoi satelemaan.
Musiikillisesti ja sisällöllisesti levy on vuonna 2021 vähän vaikeasti purtava. Tai siis valmiiksi pureskeltu: elektronisesti muodostetun äänen uutuudenviehätystä ei vain voi kokea enää 53 vuoden jälkeen, vaan se on arkipäivää. Viehätyskulma nouseekin lähinnä Moog-syntetisaattorin sille ominaisesta (vanhahtavasta) soinnista ja äänimaailmasta. Tässäkin heilutaan alueella, jossa tasapainoillaan pimpelipomin, easy-listeningin ja muzakin rajamailla. Mutta pioneeri saa paljon anteeksi. Levyn tulkinnat Bachin kappaleista saivat aikanaan kriitikoilta sekä positiivista, että negatiivista palautetta. Itse en niihin ota kantaa.
Mutta lipas oli nyt avattu: jo seuraavana vuonna ilmestyi syntetisaattorilevyjä, kuten "Switched-On Rock", joissa aikansa hittejä alettiin esittää syntetisaattoreilla. Tämä jatkui pitkälle 90-luvun alkuun saakka, jolloin vielä ilmestyi massiivinen ja moniosainen "The Greatest Synthesizer Hits" (vol x-xxx).
Yhtä kaikki: Switched-On Bach on mukavaa muzakkia mukavilla soundeilla. Ei enempää, eikä vähempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti