Uncutin Ambient Americana CD (steel-kitara äänitapettia ja pohdintaa soittimesta ylipäätään)

Seuraa kaupallisia tiedotteita... Uusimman Uncut-lehden sampleri-CD on nimetty 'Ambient Americana':ksi ja siinä sisällön esikuvana käytetään tätä kyseistä auto- ja Super Bowl-mainosta, jossa Pomo on maailman kalleimmalla mainospaikalla keskellä Yhdysvaltoja, sekä pitää tsemppaavan ja kansakuntaa yhdistävän puheen. Maastoauto Jeep, jos mikä on amerikkalainen, tai ainakin juuri syrjäseutujen amerikkalainen ajoneuvo.

Springsteenin jeeppivideossa soi ilmava ja raukea lap-steel, tai pedal-steel kitara, jonka venyvä ja naukuva ääni on pääosassa tällä kokoelmalevyllä. Reverb-efektit ovat kanjonien kokoisia ja yleistunnelma on verkkaisa. Instrumentaationa on "aitoa" banjonpikkausta, kitaransoittoa, mutta myös syntetisaattoreita. Jotain myyttisen (ja ikinä oikeasti olemassa olemattoman) lännen ääntä.

Steel-kitara ei soi kokoelmalla ensimmäistä kertaa tapettimaisen ambientin seassa; jo 70-luvun alussa Pink Floyd ja David Gilmour käyttivät soitinta yhtyeen fiilistelyn taustalla. Siinä missä aikalaisensa Jerry Garcia oli Atlantin toisella puolella soittimen kiistaton ja monipuolinen virtuoosisoittaja, Gilmour luotti tyylitajuunsa ja lisäsi omaan todelliseen "slow hand"-tyyliinsä myös naukukitaran. Seuraavaksi viipyilevää ääntä institutionalisoi tyylilajissa Brian Eno, jonka 'Apollo: Atmospheres and Soundtracks' levyllä Daniel Lanoisin soittama kissalauta ujelteli useammallakin biisillä. Oikeastaan paras esimerkki tästä tyylilajista on kuitenkin KLF-yhtyeen 'Chill Out'-albumi, jossa se luikertelee mukaan tämän tästä Elvis-pätkien, rautateiden kolinan ja eläintenäänten sekaan.

Lap-steel ja siitä kehitetty pedal-steel ovatkin soundillisesti ja tyylillisesti erikoisia soittimia. Alunperin Tyynen meren Havaijilla 1800-luvun lopussa kehittynyt soitin tunnettiin Suomessakin aluperin "havaijikitarana", jota Onni Gideonkin soitti. Kappaleet, kuten 'Tiikerihai' tai alkuperäinen 'Sleep Walk' soivat eksoottisen kuuloisesti, ehkä johtuen nimenomaan instrumentille ominaisesta sävelten välisistä liukusiirtymistä, poiketen omaan perinteeseemme nykyään kuuluvasta portaittaisuudesta. Mutta Sleep Walkissa oli kappaleena jotain muutakin; instrumentaali oli easy listengiä, mutta se soi edelleenkin oikeasti unenomaisena, toiseudesta tai eksotiikasta. Palmut huojuvat leppeässä merituulessa jne.

Eksoottinen soitin yhdistyi 1900-luvulla mantereelle rantautuessaan hivenen erikoisesti hyvinkin tavalliseen ja maanläheiseen musiikkiin: country & westerniin, jonka repertuaariin se edelleen kuuluu aika olennaisesti. Toisaalta liukuvia, itkeviä säveliä suosittiin tyylilajin vokaaleissa ja Hank Williamsin levytyksissä itselle on jäänyt epäselväksi, mistä ilmiselvä jodlaus tulee? No, todennäköisesti samasta eurooppalaisten vaikutteiden kattilasta, mistä muutkin Yhdysvaltalaisen (valkoisen) perinnemusiikin tyylit.

No, niin. Tämä liukuva ja rönsyilevä kirjoitus käsittelee myös tätä Uncutin CD:tä. Sillä ei hirveästi jodlata, laulellaan vähän, mutta sitä enemmän looppimaisia riffejä ja steelkitaraa. Lehti kannattaa ostaa pelkästään tämän äänitapetti-CD:nkin takia.