Osaston perustaja Daphne Oramia on kiittäminen siitä perinteestä ja perustasta, jonka hän loi sille lyhyen johtajakautensa aikana. Oram otettiin mukaan perustamaan aikansa uutta kokeellista äänistudiota ja hän toi mukanaan vahvat visionsa musique concrèten käytöstä, sekä itsensä suunnitteleman "Oramics" laitteen, jolla tehtiin musiikkia piirtämällä se graafisesti. Voidaan myös katsoa, että hän naissukupuolisena viitoitti tietä Julia Derbyshiren ja muiden elektronisen musiikin pioneerien marssille tyylilajissa, joka usein nähdään niin sanotusti teknisenä eli "miehisenä". Tämähän ei tosiaankaan pidä paikkaansa, vaan pioneerien joukossa on suuri edustus juurikin vastakkaisen sukupuolen edustajia.
Osaston alku oli tuotetun audion määrässä vaatimatonta sen tuottaessa lähinnä lyhyitä opetusohjelmien jinglejä ja tehosteita. 60-luvun edetessä tuotannon ja henkilöstön määrä kuitenkin lisääntyi ja jo varsin pian sieltä ilmestyi muun muassa brittien vahva sukupolvikokemus, eli aiemmin mainitun Derbyshiren tekemä "Dr. Who" sarjan aavemainen alkuperäinen tunnusmusiikki.
Tässä vaiheessa elektronisen musiikin tekeminen oli täysin pioneerivaiheessa: varsinaisia kaupallisia syntetisaattoreita ei ollut, joten ääniä ja niiden korkeuseroja tehtiin nauhureilla ja niiden nopeuden säädöllä sekä yksittäisiä synteettisiä ääniä sine-generaattorilla/oskillaattorilla. Nauhanopeuden säätö tuo oman tunnistettavan saturaationsa ja "phasing-efektin" ja yksittäiset syntetisaattoriäänet oman minimalistisen henkensä. Tämä perinne säilyi oudosti tavalla tai toisella loppuun asti, vaikka laitteiden tekninen olisi sallinut jo jotain muuta. BBC Radiophonic Workshop:in soundi ja tyyli jäi niin sanotusti vanhanaikaiseksi saarekkeeksi, joka oli ehkä aikanaan hivenen tunkkainen, selkeästi synteettinen tavallisilla instrumenteillakin soitettuna, mutta näin jälkikäteen enemmän mieleen ja ikuisuuteen jäävä.
BBC Radiophonic Workshop:in tuotanto oli myös se jota 70-80-luvun taitteen syntikkapopin pioneerit olivat kuunnelleet lapsuudessaan, eikä tämä tietysti voinut olla vaikuttamatta. Myös 90-luvun electronica sämpläyksen helppoutensa kautta otti suoraan pätkiä tästä vieden Workshopin ajattoman soundin perinnettä eteenpäin.
90-luvulle tultaessa BBC oli muiden yleisradioyhtiöiden tavoin säästökuurilla ja se sai muutaman vuoden ajan armonaikaa muuttaa osastonsa taloudellisesti tasapainoiseksi. Tässä vaiheessa aika ja tekniikka olivat ajaneet pioneerihengen ohi ja ohjelmien ääniä ja musiikkia saatiin paremmalla katteella (ja ehkä laadulla?) yksityisiltä tekijöiltä ja studioilta. BBC Radiophonic Workshop oli ajautunut kahden vakituisen ääniteknikon, sihteerin ja muusikoiden kanssa yhtiölle näennäisesti ja taloudellisesti suojatyöpaikkarasitteeksi joka suljettiin vuonna 1996.
Workshopin ääni ja musiikki olivat kokeneet jo jonkinlaisen renessanssin 90-luvulla ja sen musiikkia oli julkaistu erilaisilla TV- ja myöhemmin osaston pelkkää omaa musiikkia sisältäneillä kokoelmilla. 2000-luvulta asti osa muusikoista on kiertänyt festivaaleja ja tapahtumia esittelemässä tätä musiikkia aikansa ja asiansa mukaisilla laitteilla.
Kokoelman musiikki kattaa viisi vuosikymmentä, mutta tietty johdonmukainen ääni- ja estetiikkalinja kantaa kokoelman alusta loppuun. Jinglemäisyys, tunnarit, aikansa nauhaleikkeet, paksut EMS ja muut syntetisaattorisoundit yhdessä napakoiden (tunnus)melodioitten kanssa vievät kokoelman äänimaiseman oudosti samaan aikaan vanhanaikaisiksi että futuristisiksi. Ulkomaista kuulijaa katsantokannasta riippuen joko auttaa tai rajoittaa myös se, että muutamaa klassikkoa lukuun ottamatta musiikki on pelkkää audiota, ilman visuaalisia tai henkisiä muistoja TV:n tai radion äärellä istumisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti