Tapahtuma oli ilmainen ja erikoiskattauksen tarjonnut ilta vetikin Maunulatalon Metsäpurosalin täyteen. Kohtuullisen tiukasti rytmitetyn tapahtuman toinen esiintymislava oli kirjaston aulassa, mutta aika vähän hetkelliset päällekkäisyydet haittasivat äänellisesti. Esiintyjistö oli kuratoitu vaihtoehtoisesta tavarasta, taikka toisenlaista musiikkia tekevien tyyppien toisenlaisista konemusiikkiprojekteista, kuten Stiletti-Anan Future Chroman berliiniläiskoulujuttu.
Tuomas Palosen alter ego Thomas Ignatius esiintyi alakerran kirjastosalissa ja tapahtumaan ajelunikin perustui osittain Ignatiuksen näkemiseen. Viime vuonna julkaistu levy nimittäin osui loppuvuodesta tutkaani ja herätti kysymysten lisäksi mielenkiinnon. Pienellä googlailulla selvisi, että Ignatius/Palonen soitti 00-luvulla Cosmobile-yhtyeessä, joka ehkä levytti ...ifSocietylle tai sitten ei, mutta jätti jonkinlaisen muistijäljen, että siinä osa hommista tehtiin mielenkiintoisesti.
Thomas Ignatius projektin lähtökohtana oli ilmeisesti, että Palonen kuunteli runsaasti aitoa keskiaikaista (levyllä on yksi historiallinen keskiaikainen laulukappalekin), sekä C-64 tietokoneen keskiaikapelien musiikkeja. Kerrotun legendan tai siis tarinan mukaan nämä toimivat innoittajina levylle ja Palonen sävelsi näiden tiimoilta pitkäsoitollisen verran kappaleita. Ne ovat hyvinkin taitavia pastisseja aika tarkkaan tsekattuine harmonioineen ja koko levyn läpi kantavine sisäisine säännöstöineen.
Projektin tekee mielenkiintoiseksi se, että ylläolevakin yleensä riittää tehdyn musiikin olemassaolon arvoksi tai syyksi, mutta Palonen (joka siis soittaa levyllä kaiken) instrumentoi koko paketin kasarin Casio-synilla, sähkö- ja akustisilla kitarolla, mandoliineilla ja moniäänisillä lauluilla kerroksiksi, jossa minimalistisen kauneuden ja osittaisen jylhyyden lisäksi soivat Adiemukset, ysärin taitteen gregoriaanit ja ennen kaikkea dungeon- ja comfu synthien äänimaailma. Näistä kaksi viimeksi mainittua ovat omanlaista nykyhetken underground-maailmaa, jossa ensin mainitussa kärjistäen peräkammarin black metallisti tekee syntikoilla taiteellista kamarimusiikkiviritelmää, jälkimmäisessä kunnon mummo-syntikointia kaakaokupin kera. Eli kylmää ja kuumaa yhdistellään niin, että mistään ei saa ihan täysin kiinni (tämä on ehkä liian erikois- taviksille ja sitten taas liian tavis erikoisille ja historiallista taviksille ja ei historiallista keskiaikafanaatikoille). Mutta aina kun tapahtumasta ostetun CD:n laittaa soimaan, niin muutama biisi menee hetkessä kuin siivillä ja hyväntuulinen hymy nousee suupieleen.
Live-esiintymisessä Palonen luotti pokkaan ja läppäriin ja suhteellisen haastavaahan moniääninen ja kerroksellinen homma olisi muiden kanssa esittääkin. Näytön vuoksi painettiin välillä sitä Casion kosketinta ja setin lopussa soitettiin sitten selkeästi artistille tutumpaa sähkökitaraa. Kaiken tietysti kruunaa Palosen (mahdollisesti kontratenoria muistuttava?) ääni. Lava-showna oli päässä oleva renessanssihattu ja kaulassa huivi. Melkein siis Lord British itsekin. Ilmeisesti Levyraadissa soitto ja Hesarin arvostelu ovat nostaneet kiinnostusta sen verran, että Thomas Ignatius nähdään muutamalla ensi kesän (keskiaika?)festarilla ja kannattaa tsekata, etenkin leppoisissa iltapäiväfiiliksissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti