lauantai 13. helmikuuta 2010

Blye Öyster Cult - Tyranny & Mutation 1973

Blue Öyster Cultin keskimmäinen 'mustavalkoisen kauden' (levyjen kansitaide) levy. Jatkaa aika suoraan siitä, mihin yhtye debyytillään jäi.

BÖC on tunnetuin suurhitistään 'Don't Fear the Reaper', joka ilmestyi kolme vuotta myöhemmin. Sitä ennen yhtye kiersi keskisarjan bändinä ja julkaisi pari omalaatuisen synkeää hard-rock levyä. Eipä 'Agents of Fortune':kaan tietysti mikään valoisa levy ole, mutta kalpenee näiden kahden ensilevyn rinnalla.

Bändin äänimaisemasta hiipii mieleen yhtyeen juuret New Yorkin Long Islandilla ja sen vanhan rahan ja ajan ränsistyneet esikaupunkien aavemaiset huvilat. Bändin viileä synkkä boogie soi välillä kolmellakin kitaralla ja kryptisillä sanoituksilla maustettuna. Levy oli myös ensimmäinen, jolla oli mukana sanoittamassa Patti Smith, jolla oli myöhemmin oma tärkeä sijansa New Yorkin rockmaailmassa.

Ei kommentteja: