lauantai 6. helmikuuta 2010

Dogtown & Z-Boys - Soundtrack 2001

Koko nykyinen 'extreme-urheilukulttuuri' jackasseineen ja kotimaisine extremeduudsoneineen saa kiittää olemassaolostaan näitä pariakymmentä rikkonaisista perheistä tullutta teiniä ja heidän tekemisiään 1970-luvun puolessa välissä.

Kyseessä on siis Los Angelesin Venice (jonka lempinimi 70-luvun alussa oli 'Slummi merenrannalla') ja sen surffauksen jälkeisestä skeittikulttuurista muotoutunut nuorisomuoti. Alueen jengi vilisi nimiä, jotka muistaa omastakin lapsuuden ja nuoruuden taitteesta 80-luvun lopussa. Rullalautailu oli jo Z-Boysien aikaan vanha ilmiö, mutta sen suorittaminen oli hipsuttelua ja balettia. Tämä jengi siis muutti skeittaamisen suunnan vauhdikkaaksi ja rämäpäiseksi jollaisena se tänä päivänä tunnetaan.

Nimi Stacy Peralta oli tuttu laudoista. Sama mies oli näemmä myös jengin 'pärjäilijä', sillä aikaa ja liikettä dokumentoiva Dogtown and Z-Boys on yksinkertaisesti helvetin hyvä dokumenttielokuva. Oli sitten ikinä skeitannut tai ei. Eikä dokkarin tarinaan perustuva kokoillan elokuva Lords of Dogtownkaan ole huono.

Peraltalla on myös hyvä korva musiikille, sillä elokuvan soundtrack on loistava kooste 70-luvun skeittaamisen taustamusiikista. Biisit sisältävät pääosin tanakkaa 70-luvun kitararokkia ála Ted Nugent/Alice Cooper/Stooges ja sen vastapainona laidback chillailua ja latinokamaa. Jatkumo punkkiin ja hard-coreen harrastuksen taustamusana on helppo kuulla. Tosin nykyisin hip-hop taitaa olla syrjäyttänyt kaahausmusan skeittaajien keskuudessa lopullisesti.

Varoituksena en kuitenkaan kehoita ketään ostamaan aneemista 'official soundtrackia'. Levyllä taitaa olla hätäisesti kymmenen biisiä sieltä täältä. Ostakaa mielummin leffa.

Biisilista:

Ei kommentteja: