Octopys Syng - Reverberating Garden Number 7 2014

Maailmassa on kasvoja, joihin törmää jostain syystä vuosikaudet. Itselleni Jaire Pätäri on ollut tällainen; aluksi 90-luvun loppupuolen Kouvola, jossa pienikokoinen hippi ajeli fillarilla vastaan, kun tulin koulusta opiskelijakämpille. Sitten kuuntelin tietämättäni kaupungin kirjastosta löytyvää paikallisen 'Dildo Manian' levyä. Muutin Helsinkiin ja parin vuoden päästä Roihuvuoren bussissa oli taas sama naama, joka katusoitti Itäkeskuksessa sitaria (varmaan jotain Intian matkaa varten). Äijä muutti muualle, mutta kun rupesin käymään katsomassa erilaisia hämyrock-keikkoja; taas Jaire. Kaiken huipuksi Jaire-mies oli sitten miksaajana meidän bändin keikalla ja sitten oli aika kypsä tehdä niin sanotusti sinunkaupat. Nyt ollaan puheväleissä kun nähdään ja Kouvolan Jättömaa-festivaali oli nyt taas tälläinen paikka törmätä. Ostin sitten artistilta itseltään uunituoreen vinyylin.

Olen törmännyt Octopys Syngiin jo vuosia sitten Myspacen kautta. Bändin aika autenttinen 60-luvun hämysoundi oli niin autenttinen, että tuli kuunneltua useaankin otteeseen. Bändi on keikkaillut koko ajan, mutta verkkaisesti ja edelliset levyt ovat Jairen lähes yksinään soittamia. Elikkäs tämä on yhtyeen ensimmäinen 'aito' bändilevy.

Esimakua bändistä siis löytyy, mutta silti laittaessa vinyylin pyörimään homman taso yllättää. Onhan tätä tietysti leivottu pitkän aikaa (kansissa lukee 2011-14), joten kiirettä ja hätiköintiä ei löydy. Homma kuulostaa kokonaisuudelta ja varsinaisia tyhjiä hetkiä tai turhia jammailuja ei löydy, vaan homma nojaa Jairen sävelkynään.
En yleensä pidä oikein mistään 60-70-lukujen retroilubändeistä, mutta tämä Octopys Syngin levy jotenkin riisuu puolustuksesta. Siitä on vaikea löytää mitään 'helppoa' hippi-trippailun matkimista, vaan se kuulostaa siltä, että hommaa ja musaa eletään 110% (vaikka himmaillen). Musiikillisesta vaikutteistakin nousee esiin tässä genressä ehkä harvemmin hyväksikäytetyt Moody Blues ja 68-post-Barrett-Floyd. Biisit nousevat ja laskevat ja ilmestyvät kulman takaa vähän niinkuin ensin mainitun klassikkolevytyksissä. Bändin soitto on kanssa juuri niinkuin pitää. Reverberating Garden Number 7 voisi aivan hyvin olla joku niistä lukuisista internetin syövereistä löytyvistä digitoiduista 'kadonneista levyistä'.

Eipä tästä oikein voi muuta sanoa. Kovassa kuuntelussa, enkä näe mitään syytä olla poistamatta tätä hyllystä, jos tähän törmää.