The League Unlimited Orchestra on yhtyeen ja tuottaja Martin Rushentin yhteisvoimin koostama 'remix-albumi' ajalta, jolloin sellaista sanaa ei varsinaisesti vielä tunnettu. Toki ensimmäiset jollain tavalla remikseiksi luettavat albumit tehtiin jo 70-luvun alussa ja miksei saman vuosikymmenen lopussa soineet discopotpuritkin olisi voineet olla sellaisia?
Elektroninen musiikintekeminen helpotti kierrättämistä, vaikka sellaisen tekeminen kärsi vielä vuosia 'halvan', 'epäaidon' ja 'rahastuksen' maineesta. Leikkaamalla ja liimaamalla saa kuitenkin todistettavasti aikaan omilla jaloillaan seisovia teoksia, joilla saattaa olla jopa lisäarvoa verrattuna alkuperäiseen.
Vaikka Love and Dancing on merkitty yhtyeen ja Rushentin tuottamaksi, yleisesti sitä pidetään vahvasti viimeksimainitun teoksena. Rushent oli 70-luvun äänittäjä, joka oli tiskin takana muun muassa T-Rexin, Groundhogsin ja Curved Airin levytyksillä. Uuden aallon ilmestyessä kehiin hän pääsi näyttämään kyntensä tuottajan ominaisuudessa ja loihti ensin The Stranglersin debyytille yhtyeen tanakan soundin, joka kuulostaa edelleen uniikilta. Hän oli vastuussa Joy Divisionin ensidemon äänityksestä ja tuotantomeriitteihin ennen synapoppia kuuluivat Buzzcoks, 999, Dr Feelgood ja Pete Shelleyn soololevy 'Homosapiens', joka toteutettiin Rushentin Rolandin sähkörumpu- ja synakonein. Matka jatkui Human Leaguen tyyliseen synapoppiin ja hän oli tuottajana tätä edeltävällä supermegahitti 'Dare'lla.
Love and Dancing on pääosin uudelleenmuokkaus tuosta edeltävästä levystä plus mukaan on isketty sinkun B-puolena ilmestynyt 'Hard Times'. Versiot on muokattu miksaamalla laulut pääosin taka-alalle tai leikkaamalla ne kohdat yksinkertaisesti veke (tai lisäämällä niitä). Human Leaguehan on/oli hieno yhtye, joka uransa alussa oli törkeän artsy ja tunnusti suoraan ihailunsa saksalaiselle elektroniselle musiikille. Yhtyeen 'mark 2' kokoonpanon kohdalla kriisiytyneestä bändistä lähtivät vetämään sekä Martyn Ware, että Ian Marsh ja jäljelle jäänyt perustajajäsen Phil Oakey otti mukaan kaksi mimmivokalistia ja suuntasi harkitun kaupallisille aalloille. Tämä ei muuten estänyt kahta edellämainittua tekemästä samaa temppua omilla tahoillaan..
Dare'n harkitun puunauksen rinnalla tämä ehkä aikansa elektrostakin mallia ottanut uudelleen työstö on huomattavasti lähempänä omaa sydäntäni. Levyn avaava 'Hard Times' on aivan törkeän funkki, vaikka lainaileekin keskivaiheilla eräältä saksalaispioneerilta. Delayt ja phaserit pauhaavat ja biisit leikellään ja liimaillaan peräkkäin. 'Seconds' on vaikuttava Darellakin, mutta tällä se keskittyy synkkänä olennaisimpaan, jonka jälkeen kevyt 'Open Your Heart' lähtee kiitämään eteenpäin. Leikelty 'The Sound of the Crowd' päättää levyn.
Jotain Daren jättimenestyksestä kertonee se, että tämä puoli vuotta myöhemmin ilmestynyt uudelleenmuokkaus nousi brittilistan kolmannelle sijalle ja on myynyt platinaa. Martin Rushentin taidoista kertoo taas se, että jokainen 80-90-luvun taitteessa näitä leikkailuja kuullut tunnistaa sylttytehtaan tällä levyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti