keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Finnjet-Singers - Finnjet-valssi 1977

Yksi menneisyyden erikoisuuksista olivat erilaiset mainoskappaleet ja singlet, joita tehtiin erinäisille yhtiöille ja tuotteille pyynnöstä. Näitä jaettiin liikelahjoina ja mainoksina ja ne olivat todennäköisesti myös mukava taloudellinen lisäansio säveltäjille ja esittäjille, vaikka niitä pidettiin ja pidetään 'vähempiarvoisena' säveltaiteena, kuin jopa pop-musiikkia.

Yksi mainoskappaleiden alalaji oli tietysti Mainostelevision ohjelmien välissä tulleiden mainosten musiikit, joista näistäkin jäi usea 'sukupolvikokemus'-kappale, kuten vaikka Juha Vainion tuttavallinen 'Valintatalon kassissa'. Tänä päivänä monet näistä mainoskappaleista kuulostavat oudon lämpimiltä, nostalgisilta ja pehmeiltä. Syynä on osaltaan varmaan tuon ajan mainosten vähäisempi agressiivisuus ja mukavuusalueen ulkopuolella olo ja lopusta huolehtii mieleen hiljalleen valtaava pehmeä nostalgia? Kuulostaa lämpimältä kaakaomukilliselta pikkupakkasella, joten säveltäjät ja esittäjät ovat osuneet oikeisiin reseptoreihin silloin aikanaan.

Finnjet valmistui vuonna 1977 ja oli maailman ensimmäinen kaasuturbiinimoottoreita käyttänyt matkustaja-autolautta. Kaverini, joka myöhemmin tykkäsi kovasti Guinnesin ennätyskirjoista ja valmistui insinööriksi oli suu vaahdossa laivasta hiekkalaatikolla. Tähän saattoi vaikuttaa, että hänen isänsä oli kuljetuspomona Enso-Gutzeit oy:llä, joka oli laivan päätilaaja Finnlinesin kautta. Vuonna 1986 pääomistajaksi vaihtui Effoa ja laiva siirtyi Silja Linen liikenteeseen 1987-2005. Kaverille oli kuitenkin unelmien täyttymys, kun heidän perheen joka kesäinen keski-Euroopan autoreissu kulki Itämeren yli Finnjetin kyydissä.
Alus oli nopea ja sen nopeusennätys poistui vasta 2000-luvun alussa, kun katamaraanityyliset autolautat ilmestyivät. Samalla alkoi sen alamäki ja pallottelu eri reiteille, joilla sen koko ja nopeus olisi saatu kustannustehokkaaksi. Tämä päättyi vuonna 2008, kun Panaman lipun alle myyty jättiläinen romutettiin Intiassa.

Kappaleen säveltäjä-sanoittaja Kari Tuomisaari (s.1934) oli taustaltaan Kauppakorkean käynyt ekonomi, joka teki päätyöuransa viestintäpäällikkönä ja videotuottajana, mutta on tehnyt siinä sivussa toista tuhatta kappaletta erinäisiin mainos- tv, radio ja ravintolashow-juttuun. Tuomisaaren menestynein kappale on Suomen vuoden 1962 Euroviisukappale Marionin 'Tipi-Tii'. Hän toimi sanoittajien ja säveltäjien keskusjärjestöissä ELVIS ry:ssä ja Teostossa vuosia.

Finnjet-mainoskappaleen hän on saanut tehtäväkseen todennäköisesti Wärtsilän tiedotuspäällikön pesti kautta, enkä epäile hetkeäkään, etteikö hänellä ole ollut sormensa pelissä laivan mainos- ja esittelyfilmien kanssa. Alushan oli siis nopea ja valtava aikansa ja paikkansa mittapuulla ja sen tuloaulaan sijoitettiin esimerkiksi Kimmo Kaivannon toistakymmentä metriä korkea taideteos. Se toimi siis jonkinlaisen esittelyikkunana keski-Euroopasta puolisosialistiseen Suomeen tultaessa. Samaa ajateltiin myös mainoskappaleesta, joka levytettiin seiskatuumaiselle EP-pituudella, eli neljä versiota; suomeksi, ruotsiksi (laulajina käsittääkseni Cumulus), saksaksi ja englanniksi. Kappaleen nuotit ja sanat painettiin singlen takakanteen.

Suomalaiset jättiläisen esittelykappale ei kuitenkaan ollut tyylilajiltaan uutta ja futuristista - vaan iskelmävalssi. Laulajina ruotsiversiota lukuunottamatta olivat Maija Hapuoja, Irma Tapio, Martti Metsäketo ja Pentti Lasanen. Joukosta löytyi vahvaa pop- ja jazzlevytysten, sekä mainos- ja tv-tuotannon konkaria. Lyriikan puolelta mainossinglet erottuvat hauskasti 'tavanomaisemmista' kappaleista. Mielikuvia rakennetaan visuaalisesti ja mitään pohdintaa tai muuta ei ole, vaan miltei koko ajan pysytellään niin sanotusti pintatasolla. Valssi taas on varma valinta rauhallisesti keinuvalla merellä.

Kappaleen avaa se tutun kuuloinen huilu (Veikko Lavit yms.), joka on useilla näiden vuosien levytyksillä. Kukahan sitä soitti? Kaarnalaivalla seilataan lapsuudessa, jossa lätäkön toiselta puolelta toiselle pääsi hetkessä. Finnjet matkustaa nyt samaa valtavaa vauhtia ylittäen Itämeren hetkessä. "Linjakas Fintsjet, lennokas Fintsjet" (laivan nimi lausutaan oikeaoppisesti ulkomaisittain), "kulku on nopeaa", "meno koukeroton" (tässä kohtaa sävellyksessä on näppärä koukero), mikä tarkoitti varmaan, että laiva ajoi suoraan Helsingistä Saksaan pysähtymättä muissa ruuduissa. Toinen säkeistö tulee pehmeällä saksofonilla ilman laulua. Kertosäe toistetaan loppua kohden useaan kertaan, joka viitannee mainosten tärkeään tyylikeinoon, eli toistoon. 2:20 ja loppu. Voisin olettaa, että kappale on ollut vakiokamaa Finnlinesien henkilökunnan pikkujouluissa yhtiön kuoron esittämänä.

Nyt Finnjet romutettu on, mainoskappale on kokenut jo aikaisemmin saman kohtalon.

2 kommenttia:

ted kirjoitti...

Silja Linella taisi olla koko kasetillinen mainoslauluja. Äitini luona sellainen saattaa olla yhä. Markkinoinnin eteen on aina tehty töitä. Ennen soitettiin studiossa oikeita soittimia, nykyään metsästetään shokkivaikutusta ja yritetään saada viraalit tarttumaan ihmisten kielenkäyttöön. Elämä on. Oli se tosin ennenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Samassa talossa asui itävaltalainen Herbert, joka teki meihin pihan lapsiin vaikutuksen oltuaan matkustajana Finnjetin ensimmäisellä matkalla. "Tormässi laituri", luonnehti Herbert kokemusta tuoreeltaan.


- Löre -