2001: A Space Odyssey (Soundtrack 1968)

Avaruusseikkailu 2001 liki viidenkymmenen vuoden takaa jaksaa edelleenkin hämmentää katsojiaan ja arvailuttaa sen lopullisesta 'sanomasta' ja tarinasta.

Arthur C. Clarke työsti kirjaansa samaan aikaan itse elokuvan kanssa ja kumpikin vaikutti toiseensa. Tässä mielessä elokuvan kerrottu tarinakin on kovin avoimesti syntynyt huipentuen loppuun, joka jättää katsojat edelleenkin ymmälleen. Kirjan lukemalla ymmärtää jonkin verran enemmän, mutta yhtä kaikki, elokuva on niitä harvoja, jotka jättävät hämmentävän muiston, eikä tätä helpota, että sen näytellyistä puheäänistä emotionaalisin kuuluu seonneelle HAL-tietokoneelle.

En ole sen suurempi elokuvafriikki enkä juurikaan lukenut alan teoriaa, mutta leffaa katsoessa on selvää, että elokuva on sekoitus mykkäfilmiä, kokeellista elokuvaa sekä kerrottua tarinaa. Mykkäfilmiin (ja jo siinä voimakkaana olleeseen kokeelliseen aspektiin) liittyy vahvasti taustamusiikki, josta 2001 on todella kuuluisa. Elokuvan musiikki ei juurikaan väritä puhuttua dialogia tai tunteita (näitä tuetaan avaruuspuvun raskaalla hengityksellä ja HAL-in pehmeällä äänellä) vaan maalailee kuvan kanssa pitkittäisiä yksittäisiä kohtauksia tehden niistä katsojan silmissä ja korvissa merkityksellisiä - sekä monoliittisia.

Kubrickin kikka oli ottaa tulevaisuuteen sijoittuvan elokuvansa soundtrackiksi klassista musiikkia. Tosin pääosa elokuvan musiikista alun iskevää Richard Straussin 'Näin puhui Zarahustraa' ja avaruusaseman hitaan pyörimisen ja telakoitumisen taustalla soinutta Johan Strauss II:en (eivät sukua) 'Tonava kaunoista' lukuunottamatta pääosa on 'mikrotonaalisella' tavaralla, jota on peräti neljä György Ligetin kappaletta. Yksittäisenä kuunnellut kuoroteokset ovat aika jäätävän kuuloista tavaraa ja nostavat verkkokalvoille ne monoliitit. Eli siis ne eivät kuulosta nyt ihan siltä finlandia-hymniltä, vaan kerroksittaista aavemaista laulua, joten Ligetin kohdalla olisi parempi puhua 1900-luvun 'nykytaidemusiikista'.

Avaruusseikkailu 2001 oli ilmestyessään tapaus ja menestys huolimatta osittaisesta vaikeaselkoisuudestaan. Soundtrack-levy ilmestyi saman tien ja sekin myi heti puolimiljoonaa kappaletta. Rhino uudelleenjulkaisi sen cd-muodossa 1996 ja 2001 siitä on tullut remasteroitu versio. Kubrick ei ollut myöskään viimeistä kertaa klassisen musiikin kimpussa, vaan käytti sitä seuraavassa Kellopeliappelsiinissa, jossa sitä tosin vieraannutettiin Walter/Wendy Carloksen soittamien Moog-syntetisaattoreiden läpi.