Kokoonpanon selkiytyessä ja Pokon vaatiman laulukielen suomeksi vaihdon jälkeen yhtye julkaisi nivaskan äänitteitä, joista voi lukea suomipunkin tuon ajan kehityksen. 77:sta siirryttiin loppuajan laveaan uuteen aaltoon, jossa Ramones oli jo vaihtunut Patti Smith Groupin tyyliseksi taiderokiksi. Bändi kutsui itseään leikillisesti kotipaikkansa mukaan 'Tornionmäen Steely Daniksi' koskettimien värittäessä sointia ja bändin kaveeratessa (sekä ollen vuoden 1982 taustabändinä) tuohon aikaan boheemin rokkarin viittaa kantaneen, nykyään perusmulkkunössö Veltto Virtasen kanssa.
Valkoiset sotilaat oli ensimmäinen Loose Prickin kahdesta pitkäsoitosta ja sitä ennen ilmestyivät single 'Mua potkitaan päähän' ja 'Kaupunki' EP. Tätäkin levyä voisi kuvata lainilla 'kadut odottaa sua'.. Punkki on vaihtunut jo uuteen aaltoon, jossa selkeisiin Ramones-vaikutteisiin yhdistyy hyvin puhdasta Clash-menoa. Mukana on myös pakollinen uuden aallon reggae. Albumi heiluu patetian rajamailla, mutta pysyy pinnalla ja sisältää oikeastaan aika komeaa ja melodista biisimateriaalia. Romantiikka nostaa jo päätään ja Loose Prick sijoittuu Vaavin ja Se-yhtyeen kanssa sinne punkin rillipäälaitaan. Kokonaisuutena pitkäsoitto kantaa enemmän tai vähemmän loppuun saakka ja nimibiisi on suomipunkin klassikko, joka todennäköisesti pituutensa takia ei ole pyörinyt suomipunk-kokoelmilla.
Laulaja Pauli Johanssonin ulosanti on omaperäisen kuuloista (vai vetääkö vähän veltto-tampereella?), mutta mielipiteet jakavaa. Levyn suuri vaikuttaja on varmasti ollut Se-yhtyeen '.. ja me tehtiin rakkautta' maailmantuskineen ja romanttisuuksineen, mutta nojaa edellä mainitusta poiketen puhtaasti punkkiin ja uuteen aaltoon, eikä mene henkilökohtaisuuksiin vaan pysyttelee aiemmin manitussa 'kaupungin kadut' teemoissa. Hyvä dokumetti ajasta, jolloin ensimmäinen aalto kasvoi jo vähän isoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti