Kotimaassaan tietynlaisena marginaalihahmona, tai "hulluna miehenä" tunnettu Cope on nykyisin liikkeellä enemmän kirjailija-statuksella ja totuuden nimissä onkin sanottava, että musiikin lisäksi Copen kielelliset ja kirjalliset kyvyt ovat olleet aina silmiinpistävän kovia. Tästä kertonee julkaistu tuotanto; parin vuoden takaisen 131-romaanin ja omaelämänkerran lisäksi mies on kirjoittanut innostavat teokset muun muassa kraut- ja japanirockista, joista ensin mainittu oli omalta osaltaan oleellinen tekijä 90-luvulla alkaneessa "kraut-renesanssissa". Lisäksi hänestä edelleen silloin tällöin musiikkilehdissä ilmestyviä haastatteluja on mukava lukea fanistatuksen lisäksi ihan niiden viihde- ja sanailuarvojen takia. Puhumattakaan jo jäähdyttelemään siirtyneestä Head Heritage-sivustosta, jolla hän julkaisi vuosikausien ajan kuukausittaisia musiikkiarvioitaan ja pamflettejaan.
Levylaulajana Cope on käväissyt urallaan suosion reunalla kolmisen kertaa, joista kerran miltei valtavirrassa. Ensimmäinen kierros oli sattumaa hänen luotsaaman The Teardrop Explodes-yhtyeensä levyn ja singlen noustessa Brittein saarten listoille 80-luvun taitteessa. Kolmannen kerran Top of the Popsissa oltiin 90-luvun puolivälissä, mutta suurimmat kaupalliset panostukset artistiin ja artisti itse satsasi Islandsin julkaisemalle vuoden 1987 levylle 'Saint Julian'. Kuvaavaa on, että levyltä löytyvä video oli mukana jopa tuon ajan suomalaisessa Hittimittarissa, joten promootioon pistettiin todellakin paukkuja.
Hajoitettuaan Teardrop Explodesin Cope siirtyi soolouralle 80-luvun alussa hermoromahduksen ja maaseudulle vetäytymisen jälkimainingeissa. Tässä välissä kului pari vuotta ja levytysura oli alusta lähtien kaksijakoista; toisella puolella olivat levy-yhtiön pitämä/toivoma näppärä populaarimusiikin varastelu, toisella puolen hyllytetyt, tai pienipainoksiset "ei kaupalliset levyt", joita julkaistiin valtavirtalevyjen välissä tai samaan aikaan. Tämä aiheutti osiltaan maineen vaikeana artistina ja johti lopulta Copen tippumiseen Islandsin rosterista 90-luvun puolivälissä.
Saint Julian on kuitenkin komea 80-luvun poplevy, joka olisi toki voitu julkaista myöhemminkin. Tuotantoarvot olivat kohdallaan ja taustabändi (vaikka yli puolet sen jäsenistä oli Copen maalaiskaupungista haalimia "no-nameja") soitti tyylikkäästi. Taustabändin rumpali Chris Whitten oli ainoa, jolla oli tätä ennen omaa uraa; hän oli soittanut Waterboysin levyllä ja jatkoi Copen yhtyeestä erittäin menestyneesti ensin Paul McCartneyn Wingsin mukana levyttämään ja kiertämään, sekä 90-luvun alussa Dire Straitsin kiertuerumpaliksi.
Levyltä irroitettiin useita singlebiisejä, joiden kakkospuolelle pistettiin vanhan koulukunnan mukaisesti levyn ulkopuolisia biisejä. Ostin viime syksyn Tukholman reissulla kolme kappaletta näitä levyltä irroitettuja 12" sinkkuja, joista yksi oli biiseiltään sama, kuin tämä seitsemäntuumainen. Tätä voisi siis sanoa jo keräilyksi, mutta eipä 7" maksanut kuin kolme euroa. Yhden vuoden 1987 kaksitoistatuumaisen sisältä löytyi Julian Copen promotarra, joka oli sen verran laadukas, että liima piti miltei kolmenkymmenen vuoden jälkeen ja laitoin sen kitaraani. Tässä 7" kannessa oli taas mainos ilmaisesta videosta, jonka olisi saanut tilattua lähettämällä sisällä oleva kirje (vuonna 1987) siinä mainittuun osoitteeseen, vastapostina olisi saapunut VHS-kasetti. Kirjettä en lähettänyt.
A-puolen Eve's Volcano on pop-Copea parhaimmillaan. Kasarilta muistuttaa valtaisat rumpusoundit ja kliininen tuotanto, mutta erittäin näppärä popkappale kertosäkeen laulavan syntikan kanssa. Kakkospuolelta löytyy kaksiosainen instrumentaali 'Almost Beatiful Child (I & II), joka ei kyllä jää varsinaisesti popin historiaan.
Kirjeen lähettämällä olisi saanut siis tämän videon:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti