Axe Victim on mieleenjäävän kantensa kanssa tuttu keskihintainen vinyyli hyvinvarustetuissa levykokoelmissa, tai vinyylidivareissa. Brittiläisen glam-rockin viimeisessä aallossa ilmestynyt levy myi kohtuullisesti, joten sen saatavuus/pyörivyys markkinoilla on edelleen turvattu.Be-Bop Deluxe perustettiin 70-luvun alussa ja se julkaisi kasan singlejä 70-luvun loppupuolelle asti, sekä kaksi pitkäsoittoa, joista tämä on ensimmäinen.
Yhtyeestä on sikäli turha puhua, sillä 70-luvun alusta asti olleesta suhteellisen vakaasta kokoonpanosta kaikki saivat kenkää tämän levyn jälkeen ja homma jatkui laulajakitaristi Bill Nelsonin sooloprojektina, jossa soittajat tulivat ja menivät.
Levyn kansi ja nimibiisi kertovat, että levyllä tullaan kuulemaan kitaransoittoa. Nelsonia pidetäänkin 70-luvun aliarvostettuna taiderock/glam-kitaristina. Voimakkaat liidit ynnä muut eivät tietenkään voi olla vetämättä vertauksia Bowieen ja Mick Ronsoniin, mutta Be-Bop Deluxe kulki vähän (maalailevampia) progempia polkuja. Tiettyä yhtäläisyyttä riffeista ja menosta voi toki vedellä 'The Man Who Sold the World'-levyn raskaampaan jytään. Kappaleissa on sopivasti koukkua ja kitaraa soitetaan PALJON. On makuasia, mutta sitä on jopa niin paljon, että välillä keikutaan turhan runkkauksen ja tilutuksen rajoilla, mutta kuuluu tämän levyn kokemukseen. Ultimaattinen glam-kitarointilevy?
Yhtä kaikki; levy on mielenkiintoinen sekoitus brittiläistä 70-luvun puolenvälin menoa, missä glamiin sekoitettiin progevaikutteita ja albumit olivat kunnianhimoisia. Samanhenkisistä aikalaisista voi heittää niminä Doctors of Madness, Cockney Rebel ja tietty Roxy Music. Keskitemmolla mennään, eikä Nelson vokalistinakaan ole hullumpi. Suuremman suosion esteenä olikin se, että glam sellaisenaan oli tässä vaiheessa kaluttu markkina-arvoltaan tyhjäksi. Joka tapauksessa tämä levy edellä mainittujen artistien kanssa soi varmasti monessa englantilaisessa teinihuoneessa ja sen satoa kerättiin sitten Ultravox!:in, Tubeway Armyn ja muiden punkin jälkikaikuja venyttäneiden yhtyeiden ja artistien kanssa.
Nelsonin levytysura oli alkanut jo tätä ennen Smile-pikkuyhtiön julkaisemalla soololevyllä, joka herätti John Peelin huomion. Peel hankki Nelsonin yhtyeelle levytyssopimuksen EMI:lle. Nelson hajotti sitten tämän jälkeen bändin ja kokosi uudelleen seuraavalle pitkäsoitolle 'Futurama'. Seuraavana vuonna yhtye sai pikkuhitin singlellä 'Ships in the Night'. Nelson toimi Be-Bop Deluxen jälkeen hetken tuottajana ja soitti lukemattomilla levytyksillä (The Skids, Yellow Magic Orchestra, Cabaret Voltaire, Gary Numan jne.) ja on levyttänyt osittain ambient-henkistä soolokamaansa tähän päivään asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti